Toto ja Nylon Beat Oulun pesäpallostadionilla 17.8
Kun Toto-yhtyeen laulaja Bobby Kimball esitteli yhtyeensä kitaristi Steve Lukatherin suurelle yleisölle yhtyeen Oulun keikalla, soitti yhtye taustalla John Barryn säveltämää, vuonna 1964 ensi-iltansa saaneen James Bond -elokuvan Kultasormi teemaa.
Kimball esitteli Lukatherin rockin Ernst Stavro Blofeldiksi, elokuvassa Yhdysvaltain kultavarastoja vaanivan ökyrikkaan Bondin arkkivihollisen nimeä mukaillen.
Vertaus Kultasormeen ei ollut tuulesta temmattu.
Lavalla kitaransa kanssa vallattomasti elämöinyt, ja yleisönsä Freddie Mercury -tyylisellä rehvakkaalla ruumiinkielellä mukaansa temmannut kitaristi jätti varjoonsa jopa kimeällä soul-äänellä laulaneen Toton solistin.
Toto vältti kaksituntisella keikallaan paatuneille studiomuusikoille tyypillisen liiallisen kikkailun karikot. Dream Theater- tyyppisen mahtailevan progepullistelun aikana Toton vuosikymmenten ajan siloiteltuna pysynyt aikuisrock kuulosti yllättävän tuoreelta ja tinkimättömältä musiikilliselta yhdistelmältä.
Reteästi niin rouheaa bluesia kuin ilmavaa Amerikan länsirannikon rockia soittanut kitaristi paljasti, että hän ei ole pelkkä kolossaan lymyämiseen tyytyvä studiokettu, vaan suuren luokan viihdyttäjä, jolla on taito itkettää, naurattaa ja kohahduttaa.
Rumpali Simon Phillipsin ja basisti Leland Sklarin keikan alussa taikoma Paul Simon -tyyppiseen rytmilliseen kikkailu tuki hyvin Lukatherin muhevaa, takapotkuista kitarasurinaa.
Vaikka Toton kaksituntinen setti koostuikin pääosin yhtyeen hittien tyyliin sovitetuista, ja kepeillä kitaralinkutuksilla varustetusta aikuisrockista, paljasti Lukatherin setin lopussa soittama kymmenminuuttinen avaruusprogesoolo kitaristin pettämättömän virtuositeetin.
Lukather hakkasi instrumentistaan esiin Robert Fripp -tyylistä metallisina kitiseviä fuusiokitaramattoja, huiluääniä ja korvia raastavaa ulinaa.
Nylon Beat soitti toisella vuoden 2007 comeback-keikallaan tusinan uransa suurimpia hittejä.
Vaikka yhtyeen show oli biisimateriaalinsa puolesta huomattavasti Toton settiä tasapainoisempi, olisi pääosin Risto Asikaisen ja Ilkka Vainion säveltämän hittipotpurin voinut sovittaa huomattavasti tiukemmin.
Moderni, mutta suureksi osaksi 1990-lukulaisesta tanssipopista vaikutteita imenyt konepohjainen jytke ja levottomana vinkuvat särökitarat istuivat huonosti yhteen.
Yhtyeen laulut, kuten Syytön, Rakastuin Mä Luuseriin ja Satasen Laina toimivat kuitenkin vuosienkin jälkeen yllättävän hyvin
Kuivasti naputtava ja pehmeästi efektoitu kuivakka soulkitara tukisi huomattavasti paremmin yhtyeen solistien Jonna Kososen ja Erin Koiviston soulahtavaa ja vuosien jälkeenkin yhtä hellyttävää honotusta.