Tuossa aamutuimaan Aurajoen rantoja kävellessäni tuikahti mieleeni ajatus kulttuurin merkityksestä.
Kulttuuriahan tämä elo on kaikki ja oppia myös. Kaikki mitä touhuamme yksin tai yhdessä, rakennamme tai puramme. Kaikki se on vuorovaikutusta, kulttuuria. Mutta tarkentaakseni kompassiani, tarkoittanen taiteen merkitystä ihmiseloon. Taidetta on tietysti monenlaista ja -laatuista. Jokaiselle yksilölle taide merkitsee eri asioita; yksi tykkää teatterista, toinen elokuvista, kolmas kuvataiteesta. Joku rakastaa musiikkia, sen eri tyylejä, jotkut jopa oopperaa.
Taiteen yhteiskunnallista merkitystä ei liene tarvitse enempää korostaa. Tyydynpä toteamaan vain, että työllistävät vaikutukset sekä välittömästi, että välillisesti ovat kerrannaisineen jopa jonkinlainen kivijalka, josta koko markkinatalouden tossu ponnistaa. Yksilölle, maailman keskipisteelle, taiteelliset kokemukset saattavat olla jopa elinehto. Näistä kokemuksista saatu voimauttava tunne voi vaikka pelastaa koko päivän, kuukausista puhumattakaan. Valaistuminen poistaa laput silmiltä, ja koko laivan kurssi muuttuu.
Kaikelle jokseenkin merkittävälle taiteelle on tyypillistä jokin omaleimainen ote. Seikka, joka selkeästi erottuu massasta. Suurimman suosion alalla kuin alalla on varmasti aina saanut tuotos, joka ei ole aivan helposti selitettävissä, joka on hieman absurdi. Tällainen teos yllättää, säilyttää jännityksen. Ja juuri se on seikka, joka meidät hengissä pitää. Ja sitä kohti olisi jokaisen taiteilijan pyrittävä joka aamu, illasta toiseen. Sillä taiteilijuus ei ole leipälaji, se on kutsumus. Se on kuin jalokaasu, joka palaa, koska sen on pakko. Siinä työsopimus on tunnin mittainen, ja uusitaan taas väliajalla. Ja onnistumisen näkee siitä, onko salissa väkeä tai roikutko jonkun seinällä. Se on jumaluuden hakemista ihmisestä, oman lapsekkaan mielen avaamista. Sen jos löytää, saa sanoa istuvansa kulta-arkun kannella.
Se miksi näitä mietin, kirkastuu kohta. Tarkoitukseni ei ole, rakas lukijani, uuvuttaa sinua taidejargonilla, vaan saada aikaan hyvä kolumni. Kolumni, jonka luet loppuun asti ja leikkaat sitten nätisti Kaikkien aikojen omituisimmat kolumnit -mappiisi. Eiku nyt se tuli! Täällä Turussa käydessä tulee aina jotenkin kulttuurillinen olo. On kuin olisi osa jotain suurempaa, kuvittele. Historia näkyy ja tuntuu lähes joka askeleella ja imaisulla. Taidenäyttelyissä esitellään paikallisia modernisteja, joita voisin tuijottaa aamuun asti. Teattereissa innokkaat, velmut taiteilijat loihtivat mielenkiintoisia kulmia maailmaamme. Musiikki soi, liput liehuu ja tyttöset hymyilee. Ei todellakaan mikään kulttuuripuupääkaupunki!