Maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelulla ei pitkälle pötkitä, joten sellaista ilmapiiriä ei kannata lietsoa.
Aluekehityksessä on katsottava eteenpäin, sillä maailman mittakaavassa koko Suomi on harvaanasuttu.
Keskustan johdon arvioinneissa pysyttiin tuskin nahoissaan, kun Ylen Taloustutkimuksella teettämä mielipidekysely paljasti, että liki 80 prosenttia kansalaisista on sitä mieltä, että valtion pitää turvata palvelut niin, että koko Suomi pysyy asuttuna.
Keskusta on ollut perinteisesti aluepolitiikan vahva puolestapuhuja. Nyt näyttää siltä, että keskustan ajatuksille löytyisi laajempaakin vastakaikua.
Asioita ei pidä kuitenkaan yksinkertaistaa liikaa, sillä maanantaina julkaistu kysely ei tarkoita sitä, että keskustalla olisi avoin valtakirja toteuttaa kaikki aluepoliittiset unelmansa.
Keskustelun jatkuessa on mahdollisuus tarkastella, mitä tasainen aluekehitys haja-asutusalueilla ja kaupungeissa merkitsee. Asiat nimittäin ovat huomattavasti monimutkaisempia kuin yksinkertaistetut kysymykset.
Tosiasia on, että kaupungistuminen on jatkunut Suomessa jo pitkään ja etenee yhä harppauksin. Poliittiset toimet eivät juuri ole hidastaneet kehitystä.
Maaseudun suuri tyhjennys alkoi jo 1960-luvulla. Maaltapaossa siirryttiin kaupunkeihin ja Ruotsiin parempien toimeentulomahdollisuuksien takia. Tänä päivänä ihmiset muuttavat kaupunkeihin opiskelumahdollisuuksien, työpaikkojen ja palvelujen perässä. Myös ikäihmiset siirtyvät suurempiin keskuksiin, koska haluavat olla hyvien palvelujen parissa ja lähempänä lapsiaan.
Väestökatoalueilla terveys- ja viranomaispalvelut puolestaan siirtyvät kauemmas, kauppoja ja kouluja suljetaan, vanhukset jäävät yksin pitkien sorateiden päähän, eivätkä asunnot käy kaupaksi. Keskittymistä tapahtuu niin alueiden välillä kuin niiden sisällä. Kerran lopetettua infrastruktuuria ja palvelua on vaikea ja kallista rakentaa uudestaan.
Viranomaispalveluja on vuosikausia kevennetty säästöjen nimissä. Aluepoliittiset toimet ovat jääneet puolitiehen. Pääkaupungissa sijaitsevien valtionhallinnon työpaikkojen alueellistaminen on osoittautunut poikkeuksellisen vaikeaksi palaksi.
Aluepolitiikka on pitkälti EU:n aluepolitiikka, jossa investoinneilla pyritään lisäämään työllisyyttä, luomaan hyvinvointia ja tasaamaan alueellisia eroja. Palvelujen turvaamisessa puolestaan on kyse siitä, että perus- ja viranomaispalvelut pitäisi pystyä takaamaan kansalaisille sinne, missä he asuvat. Digitalisaatio ei ole autuaaksi tekevä asia silloin, kun tarvitaan käytännön käsipareja.
Maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelulla tai nostalgisella muistelulla ei pitkälle pötkitä. Menneisyyteen ei kannata haikailla, vaan katse pitää kääntää tulevaisuuteen.
Erikoista politiikkaa olisi, jos menestyvien kaupunkien kehitystä tieten tahtoen pyrittäisiin rajoittamaan. Aluekehitystäkään ei saa unohtaa, sillä elinvoimaa löytyy monesta pikkukaupungista ja maalaiskunnasta.
On hyvä muistaa, että Suomi on kansainvälisessä vertailussa kaikkinensa varsin harvaanasuttu maa.