Pääkirjoitus

Tosi-tv:tä supervallan huipulla

Tuore paljastuskirja on uusi takaisku syvenevissä vaikeuksissa tarpovalle presidentti Donald Trumpille.

Tuore paljastuskirja on uusi takaisku syvenevissä vaikeuksissa tarpovalle presidentti Donald Trumpille.

Puolihalvaantunut presidentti syövyttää Yhdysvaltain arvovaltaa ja toimintakykyä myös maailmalla.

Vaikka presidentti Donald Trumpin toinen toistaan merkillisemmät edesottamukset ovat muuttuneet arkipäiväksi, perjantaina Yhdysvalloissa myyntiin tullut kirja paljastuksineen on silti poikkeuksellinen jysähdys.

Kirjan väitteet ovat sen verran rajuja, että Trump lakimiehineen yritti estää kirjan julkaisun ja lisäksi uhkasi haastaa kirjan tekijät oikeuteen. Edellinen ei toteutunut ja jälkimmäistäkään tuskin nähdään. Se vain varmistaisi vain, että kiusalliset väitteet pysyisivät pinnalla kuukausien ajan.

Nimen Fire and Fury (Tuli ja vimma) saanut paljastuskirja esittää muun muassa väitteen, että Trump ei tosiasiassa edes halunnut presidentiksi vaan lähinnä kauhistui valinnastaan.

Presidentille kiusallisimpia arvioita kirjassa esittää tämän entinen luotettu ja entinen neuvonantaja Steve Bannon. Hänen mielestään Donald Trumpin pojan, vävyn ja kampanjapäällikön tapaamiset venäläisen asianajajan kanssa ennen vaaleja olivat maanpetoksellisia.

Lievästi sanottuna erikoisilta tuntuvat myös esimerkiksi tiedot, että Trump pelkää tulevansa myrkytetyksi ja syö siksi mielellään ennalta ilmoittamatta pikaruokapaikoissa.

Valeuutisten aikakaudella tällaisiinkin väitteisiin on hyvä suhtautua kriittisesti. Trump itse on sanonut kirjan olevan täynnä valheita, vääristelyä ja keksittyjä tietolähteitä.

Bannonin motiivejakin tietolähteenä voi kyseenalaistaa. Hän sai potkut neuvonantajan tehtävästä. Joka tapauksessa hän tuntee presidentin lähietäisyydeltä.

Kirjassa on paljon yksityiskohtia, joiden todenperäisyyttä sen kirjoittajan, toimittaja Michael Wolffin on vaikea todistaa. Näin on tosin aina, jos paljastukset perustuvat nimettömiin lähteisiin ja luottamuksellisiin haastatteluihin.

Tulevina viikkona ainakin osa väitteistä toivottavasti pystytään tavalla tai toisella vahvistamaan tai kumoamaan.

Jos edes osa kirjan kertomasta on totta - mikä kuitenkin lienee todennäköistä - se vahvistaa näkemystä, että supervaltaa johtaa arvaamaton, epävakaa ja monia presidentille kuuluvia asioita heikosti tunteva henkilö.

Myönteistä on, että maailmanpolitiikassa Trump ei ole saanut aikaan suurempaa sekasortoa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hänen ympärillään on ihmisiä kuten ulkoministeri Rex Tillerson ja puolustusministeri James Mattis, joita voi luonnehtia terveen järjen ääneksi.

Vakavinta ja vastuuttominta Trumpin kaudella ei ehkä ole ollut äskettäinen Jerusalem-päätös vaan Yhdysvaltain irtaantuminen Pariisin ilmastosopimuksesta. Presidentti on työntänyt Yhdysvaltain arvovallan alamäkeen.

Trumpin presidenttikautta on kohta kulunut vuosi ja jäljellä on kolme. Jatkokautta tuskin nähdään. Näin Yhdysvallat voisi palata normaalitilaan vuoden 2021 alussa.

Toki kiinteistömiljardööri ehtii saada vielä paljon ikävää aikaan - ellei meneillään oleva Venäjä-tutkinta tai jokin uusi skandaali pakota häntä ennenaikaisesti eroamaan. Näillä näytöillä se on hyvin mahdollista.