Toshiba Corporation on pitkään lisensoinut teknologiaansa kilpailijoilleen. Kiristynyt kilpailu on johtanut siihen, että Toshiba ei jatkossa enää myy teknologiaansa kilpailijoilleen.
Toshiba tavoittelee jälleen johtavaa asemaa markkinoilla, jollainen nähtiin 1980-luvulla.
"Alkuvaiheessa oli kaikkien yhteinen etu, että kannettavien pc-koneiden markkina kasvaa. Nyt kasvu on itsestäänselvyys ja on siirrytty todelliseen taisteluun markkinaosuuksista", sanoo Toshiban PC and Network ?yhtiön pääjohtaja Atsutoshi Nishida.
Toshiba aikoo olla tarkempi tuotekehitystyönsä tuloksista, sillä ne ovat yhtiön keino kannettavien tietokoneiden valmistajien välisessä "olemassaolon taistelussa", Toshibasta kerrotaan.
Ykköspaikka tavoitteena
Viime vuoden lopulla Toshiba päätti lisätä valmistuksen ulkoistamista muun muassa Taiwanissa, mutta eri tavoin kuin kilpailijansa.
"Noudatamme edelleen tätä valmistusstrategiaa, mutta samalla lisäämme omia innovaatioita ottaaksemme lisää etumatkaa kilpailijoihin, jotka valmistavat perusmalleja", Nishida kuvailee.
Nishida viittaa tutkimusyhtiö IDC:n ennusteisiin, joiden mukaan vuoteen 2007 mennessä kannettavien osuus kaikista pc-koneista on yli 50 prosenttia Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Länsi-Euroopassa ja Japanissa.
"Tavoitteenamme on markkinoiden ykköspaikka, jonka menetimme myymällä käyttöoikeuksia kilpailijoillemme. Pitämällä uusimmat keksinnöt vain omissa tuotteissamme nousemme Dellinkin ohi", Nishida uskoo.