Se mikä juoksutti miehiä ja naisia 1700-luvun Italiassa ja sai heidät taktikoimaan, urkkimaan, salailemaan ja käyttäytymään typerästi, päihdyttää ihmisiä yhä: rakkaus.
Kemin kaupunginteatteri lennättää amorin nuolia italialaisen Carlo Goldonin näytelmällä Kahden herran palvelija, jossa henkilöiden toiminnalla on vain kaksi motiivia: raha ja rakkaus.
Komedian suurta mestaria Molièrea esikuvanaan pitänyt Goldoni ilmeisesti yritti ylittää mestarinsa: näytelmä pyrkii koijareiden, huijareiden ja veijareiden ennätykseen.
Tyylilajiksi on valittu commedia dell'arte, ja siitä tyylipisteet Kemille. Ohjaaja Jouni Henttu ja puvustaja Sirpa Santonen ovat hakeneet näyttelijäilmaisuun ja pukuihin mallia suoraan teatterihistoriasta ketunhäntiä, naamioita sekä harlekiinin ruutuja myöten.
Tyylivalinta on rohkea ja vaikea, mutta ei kaukaa haettu. Goldonin näytelmän roolit ovat suoraan soveltaen commedia dell'arten tyyppigalleriasta.
Keskiössä on laiska ja energinen, nokkela ja tyhmä harlekiinihahmo Truffaldino, jota esittää vikkeläjalkainen ja lipeväkielinen Tommi Kekarainen. Hän kääntyy roolissaan monelle mutkalle ja pyrkii pitämään vauhtia yllä. Tumman punaruskea puolinaamio ja Kekaraisen räikeä äänenkäyttö tekevät Truffaldinosta enemmän rääväsuisen ja röyhkeän kuin rakastettavan juonittelijan ja klovnimaisen pelurin.
Toinen puhtaimmista tyypeistä on kuivakka, vanha ja ahne venetsialainen kauppias Pantalone. Näyttelijä Timo Pykäläinen osoittaa jälleen venymiskykynsä. Konkkanokkanaamiossa ja punaisessa asussa Pykäläinen on Pantalonen ruumiillistuma. Hänen roolisuorituksensa on sisäistynein; Pykäläinen hallitsee tyypittelyssä myös sordiinon.
Kemin esitys on commedia dell'artea hyvässä ja pahassa. Elämyksenä komedia kompastuu tyylilajin esittämiseen. Näyttelijöiden energia liukenee oman roolityypin fyysiseen tulkintaan eikä keskity yhdessä näyttelemiseen.
Kaduilla ja toreilla 1500-luvulla syntyneeseen commedia dell'arteen liittyi vahvasti improvisaatio. Kemissä pienet sanalliset heitot Eros Ramazzottin suuntaan ja Truffaldinon syljeskely eivät riitä improvisaation korvikkeeksi, elättämään tilanteita ja laukaisemaan yleisöä.
Kalle Nurmisen italialaisen sisäpihan ja piazzan tunnelmaa tavoitteleva lavastus sen sijaan palvelee nopeita ilmestymisiä ja pikaisia poistumisia vaativaa lajia.
Kahden herran palvelija on ohjelmistovalintana vähän uhkarohkea. Goldonin teksti ei ole niin tunnettu ja aikaa kestänyt kuin Molièren komediat. Rakkaussuhteita rakenteleviin ja reposteleviin Salattuihin elämiin verrattuna Goldonin lovestoorit taas ovat virityksiltään varsin perinteisiä ja simppeleitä.