Kansanedustaja bailaa ankarasti ja ottaa päälle jotain vielä kyytipojaksi, ammuskelee laittomalla aseella ja makaa päivätolkulla huonossa kunnossa sairaalassa. Pääministeri jää kiinni palturin puhumisesta. Presidentin puheesta löytyy hyökkäyssodan perusteluna käytetty väite, joka osoittautuu perättömäksi.
Tapahtumat Tony Halmeen, Anneli Jäätteenmäen ja George W. Bushin ympärillä aiheuttavat mielikuohua. Mielikuohun laatu ja määrä riippuu siitä, miten itse kukin määrittelee sen vaikeasti rajattavan harmaan vyöhykkeen, jota myös moraaliksi kutsutaan. Kaikki siitä puhuvat ja kaikki siihen kerrallaan vetoavat. Kaikille se tuntuu olevan muovailuvahaa, jota voi litistellä mieleisekseen. Kolme kohua eivät ole yhteismitallisia, mutta samaa moraalipataa niissä hämmennetään.
Peruskysymys kuuluu, onko olemassa yksi, yhteinen moraali vai voiko moraaleja olla eri tarkoituksiin. Voiko politiikassa noudattaa erilaista moraalia kuin yksityiselämässä? Onko niille olemassa oma mittaristo? Onko poliitikolla omaatuntoa ja politiikassa moraalia?
Kansanedustaja Tony Halme on tehnyt itsestään puhtoisen moraalin esinyrkkeilijää. Onko hän nyt yksityisesti elänyt niin kuin on julkisesti opettanut? Yli 16 000 helsinkiläisäänestäjää saa nyt ja ensi vaaleissa miettiä tätä kysymystä, jollei Tony heitä itse pyyhettä kehään.
Tapaus Halmeessa yksityisen ja julkisen käyttäytymisen ristiriita ei ole ammuskelua lukuun ottamatta järin vaarallinen, tuskinpa kyynikolle edes yllättävä. Tapausta voi, mahdollisia rikoksia taas lukuun ottamatta, verrata suomalaishiihtäjien dopingskandaaliin Lahdessa. Kansalaiset olivat silloin ja ovat nyt moraalisesti närkästyneempiä kuin tekojen vakavuusaste ehkä antaisi aihetta.
Halmeen suosio saattaa vain kasvaa. Iltapäivälehdissä nyrkkeilijä saa jo säälipisteitä. Moni muistaa, että hän oli eduskuntakeskustelussa ainoa, joka suoraan vaati Jäätteenmäen eroa. Se oli moraalisesti ryhdikäs teko. Moraalisesti perusteluja sanoja seurasi kuitenkin moraalisesti tuomittavia tekoja, joista voi tulla tuomio.
Tapaus Jäätteenmäessä siirrytään jo poliittisen moraalin keskiöön. Hän päästeli ainakin hätävalheita, ajautui verbaalisiin umpikujiin ja yritti peruuttaa niistä turvautumalla juristeriaan. Hän toimi siten kiistatta tavalla, jonka moraalin perään kuuluu kysymysmerkki.
Tämä kaikki ei tee tyhjäksi ns. hyvää kysymystä, oliko Jäätteenmäki sittenkin oikeilla jäljillä, kuka hänet niille loppujen lopuksi johdatti ja millä motiiveilla. Ikimuistettavassa eduskuntakeskustelussa ulkoministeri Erkki Tuomiojalta (sd.) kysyttiin, oliko Suomen Irak-politiikka muuttunut Jäätteenmäen arvostelun takia. Tuomioja sanoi ääni täristen, ettei muutosta ollut tapahtunut. Puheenjohtaja Paavo Lipponen kiitti Tuomiojaa tästä SDP:n puoluehallituksen kokouksessa. Jos Tuomioja olisi vastannut toisin, Lipponen olisi tuskin ainakaan kiittänyt.
Voisi olettaa, että moraalisesti arveluttavasta menettelystä rapsahtaisi seuraavissa vaaleissa rangaistus eli valitsematta jäänti. Kansan ja sen valittujen moraalikäsitysten välinen ero taitaa kuitenkin olla veteen piirretty. Moraalikäsitys on venyväistä sorttia, ja teon tuomittavuus voi vaihtua puoluekannan mukaan. Oman puolueen edustajan teoissa näkee helposti lieventäviä asianhaaroja kun taas poliittisen vastustajan teoissa asianhaarat muuttuvat äkkiä raskauttaviksi. Moraali on katsojan silmässä.
Kun Kauko Juhantalo (kesk.) koplasi Skopin ja omat asiat, tuomio tuli, mutta kansa valitsi hänet uudelleen. Arja Alho (sd.) joutui ahtaalle Sundqvist-jupakassa, mutta hänet valittiin välikauden jälkeen taas eduskuntaan. Matti Ahde (sd.) sai potkut Veikkauksen johdosta, mutta vanhat kannattajat eivät pettäneet vaaleissa. Ensi kerralla kuuma kysymys on, pyrkiikö Jäätteenmäki uudelleen Arkadianmäelle, mistä vaalipiiristä ja millä tuloksella.
Vaikka Halme ammuskeli ja Jäätteenmäki teki mitä teki, he eivät aloittaneet sotaa. Samaa ei voi sanoa George W. Bushista. Hänen väitteensä, että Irak olisi yrittänyt ostaa suuria määriä uraania Afrikasta, on osoittautunut mätäkuun jutuksi.
Tapaus Bush muistuttaa tapaus Jäätteenmäkeä. Pääministeri antoi selvityksensä kansakunnan pyhimmässä eli eduskunnan täysistunnossa. Presidentti esitti väitteensä liittovaltion tilaa käsitelleessä puheessaan. Puhe pidetään Yhdysvaltain kongressin molempien kamarien yhteisistunnossa eli se on tärkein vuosittainen presidentillinen esiintyminen.
Molemmat valitsivat muotoilunsa samasta sanakirjasta. "Ulkoministeriön salaisia asiakirjoja en ole pyytänyt enkä saanut", Jäätteenmäki sanoi. "Britannian hallitus on saanut tietää, että Saddam Hussein yritti ostaa huomattavia määriä uraania Afrikasta", Bush sanoi. Jäätteenmäellä ei ollut ulkoministeriön asiakirjoja kirjaimellisesti, ja Bush nojautui Britannian tietoihin. Sittemmin Britannian saamat "tiedot" on osoitettu huuhaaksi.
Jäätteenmäen lailla Bush on joutunut ahtaalle. Tv-yhtiö CBS kertoi torstaina Bushin tienneen, ettei uraaniväitteeseen ollut luottamista. Keskustiedustelupalvelu CIA varoitti CBS:n mukaan Bushin esikuntaa, ettei tieto ollut kyllin luotettava sisällytettäväksi presidentin puheeseen.
CIA:n johtaja George Tenet kuitenkin otti, tai pantiin ottamaan, vastuu perättömän tiedon ujuttamisesta presidentin suuhun. Asia on tuskin tällä vielä selvä. Tarvittaessa armottomat amerikkalaistiedotusvälineet ovat haistaneet veren. Moraali, ja kaksinaismoraali, ja on Yhdysvaltain sisäpolitiikan tärkein mittatikku. Jos sana "valhe" alkaa seurata presidentin kantapäillä, virkakausi muuttuu äkkiä helvetiksi. Kysykää vaikka Bill Clintontilta.
Kolmikon Tony voisi tarkoittaa paitsi Halmetta myös Britannian pääministeriä Tony Blairia, mutta hänellä on Irakin sodan syiden kanssa samoja moraalisia pulmia kuin Bushillakin.