
Homoeroottista taidetta tehnyt Touko Laaksonen, taiteilijanimeltään Tom of Finland, on yksi kansainvälisesti laajimmin tunnetuista suomalaisista kuvataiteilijoista. Hänen töissään rakennetaan myönteistä homoidentiteettiä itseironian, osin jopa camphuumorin sävyttämänä.
Tom of Finlandin piirroksissa esiintyviä sadomasokismi- ja fetissiteemoja on laajalti omaksuttu myös muihin yhteyksiin. Hänen nimeään ja tyyliään on lainattu muun muassa baarien ja hotelleiden sisustuksiin sekä muotiin.
Touko Laaksonen syntyi Kaarinassa vuonna 1920. Sodan jälkeen hän aloitti musiikkiopinnot Sibelius-Akatemiassa. Homoeroottisia kuvia hän piirsi omaksi huvikseen jo nuorena. Alkuun ne kiersivät kädestä käteen Helsingin homopiireissä, 1950-luvun lopulta lähtien niitä alettiin julkaista amerikkalaisissa, brittiläisissä, ruotsalaisissa ja tanskalaisissa homolehdissä.
Vuodesta 1973 alkaen Laaksonen omistautui kokonaan homoeroottisten piirrosten tekemiseen. 1980-luvulla hänellä oli useita näyttelyistä Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan suurkaupungeissa. Hän vietti yhä enemmän aikaa Kalifornian suvaitsevassa ilmapiirissä. Suomessa hänen taiteensa saavutti homopiirejä laajemman julkisuuden 1990-luvun lopulla.
Tänä vuonna taiteilijan kuolemasta on kulunut viisitoista vuotta. Suomessa on juuri ilmestynyt kirja Tom of Finland, Ennennäkemätöntä - Unforeseen (Like) ja Kluuvin Galleriassa Helsingissä on kesän ajan esillä taiteilijan töiden näyttely.
Hellyyttä pornossa
Teoksessa esitellään noin 90 Tom of Finlandin piirrosta. Niistä kolmasosa on aiemmin julkaisemattomia.
Kirjan kirjoittajat ovat Helsingin kaupungin taidemuseon johtaja Berndt Arell, joka keskittyy erityisesti taiteilijan teoksiin, ja Helsingin yliopiston tutkija Kati Mustola, jonka painopisteenä ovat Laaksosen persoona ja elämä.
Arell muistuttaa teoksessa, että Tom of Finland oli ensimmäisten kuvissaan tunteita hyödyntäneiden pornotaiteilijoiden joukossa.
- Hänen kuvilleen on tunnusomaista kuvissa esiintyvien poikien välinen vuorovaikutussuhde, lämmin huumori ja katseet. Hän kuvaa töissään niinkin epätavallista asiaa kuin suutelevia miehiä. Tätä ei esiinny lainkaan toisilla saman ajan valokuvaajilla tai piirtäjillä. Tomin kuvissa suutelukohtauksia on jo 1940-luvulla, ja laajemmin tai suppeammin kautta koko hänen tuotantonsa.
Kluuvin Gallerian näyttely on esillä 27. elokuuta saakka.
KUVA 1: Teosparia Päivä ja Yö vuodelta 1980 pidetään yhtenä taiteilijan päätöistä. Se on nähty omakuvana.
KUVA 2: Tom of Finland oli viehtynyt nahkaan, eritoten nahkasaappaisiin. Nimetön vuodelta 1982.