Kajaanin uudeksi kaupunginjohtajaksi on valittu Siilinjärven kunnanjohtaja Jari Tolonen. Valinta valmistui vasta toisella äänestyskierroksella. Toisella äänestyskierroksella olivat vastakkain Jari Tolonen ja Kuusamon kaupunginjohtaja Timo Halonen, Tolonen voitti äänin 28-23.
Ensimmäisellä äänestyskierroksella ääniä saivat seuraavat: Timo Halonen 21 ääntä, Jari Tolonen 21 ääntä ja Antti Toivanen 9 ääntä.
Virka täytetään toistaiseksi voimassaolevana 1. syyskuuta alkaen. Tavoitteena on, että uusi valittu kaupunginjohtaja voisi siirtyä kaupungin palvelukseen jo aiemmin viranhoitoon tarvittavan perehdyttämisen vuoksi.
Kajaanin nykyinen kaupunginjohtaja Erkki Vähämaa jää eläkkeelle syyskuun alussa.