HS: Ricardo Duarte nou­se­mas­sa AC Oulun vas­tuu­ve­tä­jäk­si Jyrki Aholan jälkeen

Televisio: Pa­ra­tii­si-tv-sar­jan toi­sel­la tuo­tan­to­kau­del­la Oulu näyttää myös va­loi­sat kas­von­sa

Tilaajille

Tokion päi­vä­kir­ja: Neljä työn­te­ki­jää tuli pihalle asti ku­mar­te­le­maan olym­pia­kä­vi­jäl­le

Tokion päiväkirjassa valotetaan sitä, miten olympialaiset saadaan vietyä läpi tiukkojen koronarajoitusten keskellä.

Kalevan urheilutoimittaja Kai Nevala on paikan päällä Tokion olympialaisissa koko kisojen ajan. Miltä poikkeusajan olympialaiset näyttävät kisoissa työskentelevän toimittajan silmin? Tokion päiväkirjassa käydään läpi arkisia havaintoja tiukkojen rajoitusten keskellä.

Sunnuntai 8.8.

Pitkät kisamatkat menevät yleensä samalla kaavalla. Alussa on epäjärjestys, sitten tulee rutiini, jossain vaiheessa väsymys ja lopulta on yhtäkkiä jotenkin ihmeellisesti päätöspäivässä. Päivät puuroutuvat keskenään. Tokion olympialaiset tuskin unohtuvat, sillä niin poikkeuksellinen reissu tämä on ollut. Asiasta enemmän tämän päivän kolumnissa.

Sunnuntaina ei ollut enää yhtään kisatapahtumaa buukattua ohjelmistoon, joten konttoripäivä mahdollisti hieman kiertelyä Uenon puistossa ja Yanesenin viehättävillä kujilla, jossa aina tasaisin väliajoin tavallisella kadulla jonkin talon naapurina oli temppeli. Sivukujan ravintolassa puolestaan olivat niin riemastuneita tempuraa ja sashimia tilanneesta olympiakävijästä ("ooooohhh, Finland"), että lähtiessä neljä työntekijää tuli kumartelemaan pihalle asti.

Kannatti muuten aikoinaan opetella syömään puikoilla.

Hätätila ei lue lakia. Virallisesti alkoholin tarjoilu on koronan takia kielletty, mutta havaintojen perusteella aika moni Izakaya-pubi kantaa olutta normaalisti asiakkailleen.

Iltalenkki vei taas Sumida-joen vartta. Tokiolaiset olivat ottamassa kuvia Sky Tree -tornin olympiarenkaista ennen kuin ne sammuivat. Paluumatkalla pyörähdin läheisen Asakusan kaupunginosan kautta, missä on 600-luvulla perustettu maineikas buddhalaistemppeli Sensō-ji.

Tokiossa pääsee modernista vanhaan maailmaan minuutissa.

Nyt on aika panna piste, taksi Naritan kentälle lähtee kuudelta aamulla. Kiitos teille, jotka jaksoitte kulkea päiväkirjojen mukana. Maanantaina voisi lämmittää saunan.

Lauantai 7.8.

Lauantaiaamun juoksulenkki myötäili Sumida-joen vartta. Pilvisessä säässä kuumuus oli sentään jotenkin hallittavissa. Japanilaiset osaavat väistellä, niin juostessa, kävellessä kaupungin ruuhkissa kuin myös sosiaalisissa tilanteissa. Heillä on hämmästyttävä taito aistia ilman harha-askeleita, kummalta puolelta vastaantulija kannattaa ohittaa.

Kisojen ensimmäisenä päivänä hämmästyin vasemmanpuoleista liikennettä. En ollut lainkaan muistanut Japanin kuuluvan niihin maihin. Täten myös kävellessä luonnollinen ohituspuoli on vasemmalta.

Reitin varrella oli pieni tunneli, josta pysähdyin ottamaan kuvaa. Siellä varjossa oli vanhempi mies ristikon ja oluttölkin kanssa. Hän hörppäsi oluttaan ja kumarsi vaalealle muukalaiselle syvään.

Juokseminen tai käveleminen on aivan ylivoimainen keino turistille tutustua kaupunkiin. Jos on edes siedettävässä juoksukunnossa, Tokion tai minkä tahansa suurkaupungin näkee aivan erilaisista kulmista. Sen verran Nihombashi Hamahcon rauhallisilla kulmilla olen jo ehtinyt kierrellä, että karttasovellusta ei paluumatkalla tarvinnut - vasta kuin aivan loppumetreillä, kun iski epävarmuus.

Nyt on yö jo menossa aamua kohti ja sade rummuttaa Tokiota. Lentopalloareenan mediakeskuksen katto tuntui lähes lähtevän lentoon, kun myräkkä oli hurjimmillaan.

Perjantai 6.8.

Meillä landepaukuilla oli kovat paineet 1980- ja 1990-luvun Helsingin julkisessa liikenteessä. Aina joutui jännittämään, osaako sohia sen piletin oikeinpäin siihen leimausmasiinaan.

Tokion maineikkaassa metrossa 2020-luvulla ei heinähattuisuus haittaa. Kun panee karttasovellukseen osoitteen, reitti perille annetaan yksityiskohtaisella tarkkuudella. Metro kulkee japanilaisella täsmällisyydellä ajallaan ja asemilla on kyltit kohdillaan (kyllä, myös englanninkielisinä), joten mikä on siinä metropolia kierrellessä. Toki kannattaa matkustaa ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Kävin vilkaisemassa, miltä näyttää maailman vilkkaimmaksi suojateiden koostumaksi väitetty Shibuyan risteys. Kiireisimpinä päivinä risteyksen saattaa ylittää kuulemma puoli miljoonaa ihmistä. Nopean havainnon perusteella korona ei ollut juuri väkeä vähentänyt.

Torstai 5.8.

Vapaus on juoksemista, juokseminen on vapautta.

Kun kupla puhkesi, kirjoitin puhelimen kääntäjään viestin valvojalle: "Olen nyt ollut Japanissa yli kaksi viikkoa. Minulla ei ole enää karanteenia." Sovellus käänsi: "Watashi wa ima Nihon ni 2-shûkan ijö imasu. Ken'eki wa mô arimasen." Valvoja naureskeli tyytyväisenä. Tällaista se kommunikaatio nykyisin on.

Kaukaa viisaana otin juomapullon vasempaan käteen, puhelimen oikeaan. Juomapullo siksi, että ulkona oli noin 35 asteen paahde. Puhelin siksi, että siinä on karttapalvelu, jota ilman reitti Tokion keskustassa olisi hieman haastava. Päämääränä oli Keisarillisen palatsin puistojen ympäri menevä reitti.

Reitti oli upea, mutta matka kamala. Aurinko paahtoi miestä kuin vaaleaa leipää aamulla. Tokiolainen jos toinenkin pyyhki ohitse, kun moottori hyytyi. Kisamatka päättyi fiaskoon.

Onneksi oma mieli vapautti lopulta rauhallisempaan vauhtiin. Mitä sinä yrität todistaa? Ota, hyvä mies, kuvia ja nauti maisemista.

Ei tänne olympialaisiin urheilemaan ole tultu.

Mira Potkosen välierä oli sumopainin pyhimmässä paikassa eli Ryōgoku Kokugikanissa. Kattoon oli nostettu sumosankareiden kuvia. Illan sivussa areenalta pois kävellessä vastaan tuli kymmenkunta painijaa asuissaan. Osa näppäili puhelintaan.

Keskiviikko 4.8.

Tänään oli juhlapäivä, kuplakaranteenin päätös. Taskussa on nyt vapaus liikkua melko normaalisti. Päivittäin täytettyyn OCHA-sovellukseen tuli cleared-teksti. Juhlan kunniaksi heti torstaiaamuna ohjelmassa on ainakin juoksulenkki Keisarillisen palatsin puiston ympäri. Maineikkaan metron voisi testata maltillisesti ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Käytännössä matka esimerkiksi Olympiastadionille lyhenee noin tunnilla suuntaansa. Nyrkkeilyareenalle puolestaan kävelee 20 minuutissa.

Illalla tapahtui 7-Elevenissä jotain, joka ehkä jollain tavalla kiteyttää japanilaisen yhteiskunnan. Edellä maksaneelta nuorelta naiselta jäi kolikoiden palautuslokeroon ruudun mukaan 62 jeniä eli noin 50 senttiä. Hän ehti kävellä ulos ja liikennevaloihin ennen kuin myyjä säpsähti ja säntäsi perään - viittoillen minua odottamaan paikoillaan. Myyjä paineli vihreällä suojatien yli, tavoitti naisen ja antoi kolikot käteen. Sen jälkeen hän odotti kadun toisella puolella liikennevalojen vaihtumista uudelleen vihreäksi ja palasi pahoitellen kassan taakse.

Tiistai 3.8.

35 asteen kuumuudessa ja paikoin mielettömässä kosteudessa vaatteet tuppaavat hiostua läpimäriksi. Tänään oli pyykinpesun vuoro, jotta kehtaa lentää maanantaina Finnairilla kotiin. Hotellin pyykkipalvelut ovat usein tyyriitä, mutta kalliiksi mainostettu Japani yllätti tässäkin tapauksessa. Koneellinen pyykkiä automaatissa maksoi 200 jeniä eli noin puolitoista euroa, eikä kuivauksestakaan veloitettu kuin sata jeniä.

Pyyhekassien virta huoneeseen on loppumatonta. Tänään ynnäsin pyyhkeiden kokonaismääräksi 21, joten aloin kasailla kasseja käytävälle huoneen eteen pois vietäväksi. Ne olivatkin kadonneet, mutta samalla ripaan oli ripustettu uusi kassi.

Kun nyt puhtaus on puheena, Japani on malliesimerkki siististä maasta. Missään ei ole roskakoreja, mutta eipä ole roskiakaan. Kadut ovat viimeisen päälle puhtaita, se kuuluu kulttuuriin. Roska-autot taitavat työskennellä pitkin yötä keräämässä säkkejä.

Painihalliin matkatessa moottoritien varressa oli yhtäkkiä aivan valtava ja erikoinen linna. Kartasti lunttasin, että Disneyland se siinä.

Maanantai 2.8.

Aamulla oli ensimmäistä kertaa klassinen kisaväsymys, kun päällimmäinen ajatus lyhyehkön yön jälkeen oli: onko pakko? Päivät seuraavat toisiaan, työ kestää aamusta yöhön, yö puolestaan kestää minkä kestää. Kummasti sitä kuitenkin Olympiastadionilla piristyi, kun espanjalainen ja kreikkalainen selostaja huusivat vuorotellen täysin palkein pituushyppyfinaalissa.

Vaikka Tokiossa asumista tulee kohta kaksi viikkoa täyteen, on kuin ei olisi koskaan Tokiossa ollutkaan. Kaupunki on koko ajan bussin ikkunan takana. Kisapaikat ovat pelkkiä kisapaikkoja, eivät erityisen tokiolaisia. Nähtävyydet ovat tuolla jossain.

Olen nähnyt pilvenpiirtäjiä, kerrostaloja, bussibongareita, baseball-kenttiä, 7-Eleveneitä sekä Jean Sibeliuksen televisiossa. Muistellut Hondia, Datsuneita, Kawasakeja, Nissaneita ja Toyotoja. Oluttakin juonut jo kokonaista puoli litraa (vanhan liiton urheilutoimittajat kieriskelevät häpeissään).

Enoshimasta unohtui kertoa, että Lehtikuvan kuvaaja oli erään päivän luppohetkenään mediaveneessä uittanut varpaitaan meressä, kun vierestä oli uinut parimetrinen hai. Vaaraton kuulemma, mutta ei ole Kainuun mies sen jälkeen varpaitaan Sagaminlahdessa liottanut.

Sunnuntai 1.8.

Sunnuntain ratoksi ohjelmassa oli päiväreissu Enoshimaan purjehduspaikalle. 60 kilometrin ja puolentoista tunnin matka taittui  kisataksilla Ilta-Sanomien kanssa, mikä tarkoittaa tiukkaa pallottelua menneillä urheilumuistoilla Kaarlo Maaningasta Jarmila Kratochvilovaan. Kaasutimme läpi Kawasakin ja Jokohaman miljoonakaupunkien, jotka käytännössä ovat kiinni Tokiossa.

Oli nautinto päästä Tokiosta ihan toisaalle, aina rauhallisemmalle rannikolle asti. Kun taksi rullasi alamäkeen merta kohti, oli kuin olisimme saapuneet johonkin englantilaiseen rannikkokaupunkiin. Kaupungin ranta oli täynnä japanilaisia viikonlopun viettäjiä. Jatkoimme vielä pienelle saarelle, missä oli purjehduksen kisakeskus.

Tokio kun taakse jäi, keuhkoihin sai vedettyä raitista meri-ilmaa. Aallonmurtajalla kävellessä saattoi hetkeksi unohtaa jopa työt. Minuutiksi muutamaksi, mutta kuitenkin. Aurinko tosin antoi jopa koko reissun kuuminta paahtoaan, ehkä noin 35 asteen verran.

Illalla oli paluu Tokioon. Hotellihuone oli siivottu, mutta pyyhkeitä ei ollut viety pois. Banaanisuklaalastuja syödessä hampaasta lohkesi pieni palanen.

Aiemmin päivällä tapasin taksikuskin, joka intoili Alvar Aallosta. Mies oli käynyt jopa tutkimassa Paimion parantolan. Siitä enemmän päivän kolumnissa, elokuun ensimmäisessä.

Lauantai 31.7.

Molempien korvien taustat ovat ihan järkyttävän arat ja kipeät. Kun kakkulat ja maski ovat pahimmillaan aamusta yöhön asti yhtä aikaa päässä, korvat helottavat punaisena ja niihin on tullut painaumat. Välillä tulee käytyä stadionin vessankopissa istumassa ihan siitä riemusta, että saa antaa korville lepoaikaa.

Pitäisi varmaan opetella joku näppärä solmusysteemi. Lähipäivinä tavoitteena on ottaa piilolasit käyttöön, mutta tässä kuumuudessa niidenkin päivittäinen käyttöaika on rajallinen.

Jossain vaiheessa mielessä kävi kuva Dumbosta, jolla oli maski päällä. Kisamatka on siis todistettavasti ollut pitkä ja työntäyteinen.

Päivä kului Olympiastadionilla, yleisurheilun päänäyttämöllä. Samalla stadionilla Pauli Nevala (ei sukua) heitti 1964 kaamean heiton ja voitti olympiakultaa.

Päivän aikana olikin tullut taas pussillinen pyyhkeitä. Kokoelmaan kuuluu nyt jo 13 pyyhettä. Huomenna tosin on siivouspäivä. Sunnuntai on myös seuraava sylkynäytepäivä.

Perjantai 30.7.

En käynyt tänään satamassa mutta sentään Saitamassa, ihan toisessa prefektuurissa. Matkaa Saitaman jalkapallostadionille tuli melkein 40 kilometriä, mutta jos kuvitelmissa oli jo näkemässä toisenlaista Japania, oli se pelkkää kuvitelmaa vain. Moottoritietä pitkin, kerrostaloja toisensa perään, pelkää urbaania maisemaa.

Alkumatka onneksi myötäili Arakawa-jokea. Pimeällä palatessa 634 metriä korkea Tokyo Skytree -torni oli iltavalaistuksessa näyttävä.

Oulussakin aina joku valittaa, kun kaupungissa on tapahtuma, joka tuo vähän ääntä keskustaan. Tulisivat Tokioon kokeilemaan, miltä tuntuu asua monikaistaisten ja eri korkeudella olevien teiden varrella. Valehtelematta lähimmät parvekkeet ja ikkunat ovat noin puolentoista metrin päässä tiestä, ja autoja menee muutama tai jopa vähän enemmän.

Perjantain kohokohta

Päivän kohokohta oli kuitenkin uusien nappien kokeileminen vessanpöntön ohjauslaudassa. Suihkutuksen suuntaa voi näemmä vaihdella ja kuivaukseen voi saada lisää boforia.

Huoneen oveen oli ilmestynyt uusi pyyhepussi. Pyyhkeitä on nyt koossa 11. Pysyy mies puhtaana.

Kisareissukin on jo puolenvälin paremmalla puolella.

Torstai 29.7.

Pyyhkeitä tulee joka puolelta. Toimittajana siihen on toki tottunut, mutta nyt näitä alkaa olla jo aivan liikaa.

Hotellihuone siivotaan koronan takia vain joka neljäs päivä, mikä toki sopii yrmylle suomalaiselle, mutta silti päivittäin huoneeseen tai oveen on ilmestynyt pussillinen pyyhkeitä. Selitin jo kertaalleen ja hyvin kärsivällisesti respassa, että voin aivan hyvin elää neljä päivää yhdellä suihkupyyhkeellä – ekologisempaa se niin on.

Tällä hetkellä minulla on yhdeksän pyyhettä, joista neljä on isompia suihkupyyhkeitä. Ei tänne pyyhkimään ole tultu, mutta kovasti siihen kannustetaan.

Puhtaus on puoli ruokaa, joten todettakoon ja muistiin merkittäköön eiliseen ruokapäivitykseen lisäys: legendaariseen asemaan nousseet mediahuoneiden hillovoileivät! Jos ei muuta ehdi syödä, hillolla tai suklaalla täytetty japanilainen vehnänen kelpaa pahimpaan nälkään.

Sen verran sekaisin tässä alkaa jo olla, että kollegat kotitoimituksessa joutuivat korjaamaan Mattsson-juttuani, jossa oli väitetty, että tänään on perjantai.