petri.hakkarainen@kaleva.fi
Liikenneministeriössä on kuultu maaseudulta kantautuva autottomien, huonojalkaisten ja tyhmyyksissään siellä yhä asuvien parku. Selvitysmies, Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikonen tutkii ja hutkii syksyyn mennessä, millä keinoin linjuri voisi kurvata jatkossa edes joskus myös peräkylän kautta.
Koko maan asuttuna pitäminen on mantra, joka soljuu tämän tästä monen päättäjän huulilta. Vaikka kiihtyvä keskittyminen Etelä-Suomen kasvukolmioon ja siinä sivussa hieman Ouluunkin on vääjäämätöntä, kuuluu poliitikon ainakin olla pitävinään myös maaseudun puolta. Jos ei nyt sentään teoin, niin ainakin sanoin. Tiedä vaikka ääriperän korpiloukosta tipahtaisi uurnaan se ratkaiseva ääni.
Liikenneministeriön tiedotteen mukaan selvitysmies kartoittaa uusia, joustavampia malleja. Haja-alueiden julkisen liikenteen rahoitusjärjestelmäksi tavoitellaan mallia, jossa "valtion ja kuntien rahoitusta voitaisiin tarkastella kuntaa suurempana, selkeänä kokonaisuutena." Etsitään myös mallia "julkisten ja kaupallisten palvelujen toimintamallien yhteiseen kehittämiseen."
Tuo edellä lainattuhan nyt voi tarkoittaa ihan mitä tahansa, mutta kun ministeriö puhuu rahoitusjärjestelmän uudelleen tarkastelusta, on kuntien syytä pidellä kukkaroistaan kiinni. Lääninhallitusten kautta kulkeva joukkoliikenteen ostoon tarkoitettu rahoitus ei riitä nytkään.
Köyhissä kunnissa, joissa päättäjät vääntävät kättä muutaman satasen järjestöavustuksista ei ole varaa joukkoliikenteen kustantamiseen. Mutta maksetaan silti, kun on pakko. Ei ihmisiä voi aivan heitteille jättää. Se on vielä kalliimpaa.
Selvitettävänä on kuulemma myös naapuriavun ja kimppakyydin merkitys. Hallituksen tavoitetta koko maan asuttuna pitämiseksi rakennetaan komeiden kivijalkojen varaan. Toivottavasti Hilman Lada starttaa ja Väinön Tunturin tarakalla on tilaa.
Tänä vuonna joukkoliikenteen palvelujen ostoihin ja kehittämiseen annettiin yhteistä rahaamme 42 miljoonaa euroa. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella yli 80 prosenttia bussiliikenteestä toimii yhä lipputulojen varassa.
Suomen linja-autoliikennejärjestelmä on veronmaksajalle halpa alueellisen ja sosiaalisen tasa-arvon työkalu, kuulemma EU:n edullisin. Monissa Euroopan maissa julkinen valta kantaa kokonaan vastuun liikennepalveluista.
Polttoaineen raju kallistuminen ei lupaa hyvää maaseudun asukkaille, onpa heidän kulkemisensa sitten oman auton tai julkisen liikenteen varassa. Kymmenien kilometrien matkat kirkolle tai edes lähimpään kauppaan käyvät liian kalliiksi. Sitten kun omat rahat eivät enää riitä ja jos henki vielä pihisee, yhteiskunnan on taas maksettava. Ainakin se laitospaikka.
Helpoin vaihtoehto voisi olla polttoaineveron alennus tai poisto julkisen liikenteen linja-autoilta. Euroopan korkeimpiin kuuluvasta kahdeksan prosentin arvonlisäverosta matkalipuissa voitaisiin myös luopua. Lippujen hintoja olisi näyttävän veroleikkauksen jälkeen pakko laskea, ja valtiokin saisi samalla rahalla enemmän liikennettä syrjäreiteille.
Paikallista joukkoliikennettä vaaditaan aika ajoin meilläkin kokonaan yhteiskunnan maksettavaksi. Sekin sopii, mutta annetaan sitä odoteltaessa kaikille mahdollisuus edes siihen maksulliseen kyytiin.