Vaalirahoitussotkun ansiosta keskustelu tasavallan presidentin valtaoikeuksista on tyrehtynyt. Syy lienee siinä, ettei viran nykyinen haltija ainakaan toistaiseksi ole saanut rapaa niskaansa.
Että vielä eduskunnan urheilukerhokin.
70 000 euroa hävisi kerhon hallituksen nenän alta. Kerhon puheenjohtajana sattui istumaan vieläpä eduskunnan tilintarkastajien puheenjohtaja.
Moni kadunmies sadatteli töihin mennessään, että mihin kaikkeen yhteisiä varoja mahtaakaan joutua. Valtio ottaa pelkästään ensi vuonna uutta velkaa 13 miljardia euroa. Tietääkö jättimäisen velkarahan käytöstä lopulta kukaan, kun ei tahdo 70 000 euroa pysyä hyppysissä?
Politiikka on häpäissyt itsensä. Yhteisten asioiden hoitaminen näyttää muuttuneen pelkästään yhteisten varojen hoitamiseksi. Aatteellisuus kai tarkoittaisi sitä, että varoista välittämättä koetettaisiin viedä käytäntöön asioita, joita pidetään tärkeinä. Raha on siinä hommassa väline.
Nyt menee päinvastoin: ensin mietitään rahaa ja katsotaan millaisiin arvoihin se riittää. Kun eduskunnasta paljastuu harrastustoiminnassa kavallus, jonka mittaluokka on kolmen pienipalkkaisen vuosiansio, Suomen voi todeta pudonneen raiteiltaan.
Kuningatar Elisabeth II piti joulukuussa 1992 kuuluisan puheensa, jossa katsoi kuluneen vuoden olleen maalleen "hirveä vuosi", annus horribilis.
Ja sitähän se todella oli. Syksyllä punta pullahti ulos vaihtokurssimekanismi ERM:stä eli devalvoitui reippaasti. Lähtö tuli sittemmin myös valtiovarainministeri Norman Lamontille. Ei kuitenkaan pelkästään sen takia, että hän sekoili punnan kanssa. Lamont oli mennyt vuokraamaan siviiliasuntonsa naiselle, jota tuttavallisesti kutsuttiin neiti Sivallukseksi, Miss Whiplashiksi.
Naisen ammattia ei liene tarpeen täsmentää enempää. Iltapäivälehdistö kuvasi hänet vaatteissa, joista pinta-alaltaan suurimman osan muodostivat pitkät nahkasaappaat. Nainen väitti julkisuudessa antaneensa kaikkensa demokratian käyttöön Big Benin liepeillä.
Kuningattaren pojat sekoilivat avioliitoissaan. Charlesin ja Dianan satu loppui ja räyhäkkä punapää Fergie kyllästyi prinssi Andrewiin. Kaiken kukkuraksi Fergie päätyi tabloid-lehtiin yläosattomissa suudellessaan jotakuta muuta kuin prinssiään. Prinsessa Anne puolestaan heitti miehensä ulos. Tuli runteli Windsorin linnasta osan.
Kuningatar Elisabeth näki maansa olevan poliittisessa, taloudellisessa ja institutionaalisessa kriisissä. Kaikki paha mahtui yhteen vuoteen.
Suomi elää omaa annus horribilistaan. Suomi on taloudellisessa, poliittisessa ja institutionaalisessa solmussa, joista viimeisin syntyi eduskunnan urheilukerhon myötä. Pieni asia yksityiskohtana, mutta periaatteellisesti tyrmäävä.
Eduskunnan pitää kaikissa oloissa olla laitos, johon voi täydellisesti luottaa. Kyse ei ole juhlapuheista tutusta äänenväristelystä. Laitos sentään säätää lakeja, joita se edellyttää meistä jokaisen noudattavan. Mikäli yleistyy käsitys, että eduskunnassa päätöksentekoa ohjaakin koko ajan oma etu tai päätöksiä tehdään välinpitämättömästi, yhteiskunnan järjestys horjahtaa hyvin helposti.
Suomi on vakaa yhteiskunta vain siksi, että se luottaa valtiollisiin edusmiehiinsä kaikkine puutteineenkin. Ja ainakin syvissä riveissä on, onneksi, pysynyt usko, että oma edustaja koettaa tehdä parhaansa rehellisin keinoin.
On ikävää, että sanaan "luottamus" liittyy suomalaisessa politiikassa niin vahvasti edesmenneen Neuvostoliiton maku. Luottamus tarkoitti suomettuneisuuden aikana Urkkia, isoja karvalakkeja, YYA:ta, nöyristelyä, sensuuria ja sopivissa kohdissa vapaaehtoista silmien sulkemista.
Kuitenkin kaikki inhimillinen onnistuminen perustuu luottamukseen. Jos Suomi vielä kehittää itselleen luottamuskriisin, hävittää kaiken uskon valtioelinten järjestyneeseen ja lakiin perustuvaan toimintaan, se tarkoittaa, että tämä maa pitää kohta luoda kivijalasta asti uudelleen.
Vaalirahoituskeskustelulla on ollut yksi, varsin huomaamattomaksi jäänyt vaikutus: presidentin valtaoikeuskeskustelu on tyrehtynyt täysin. Syy lienee siinä, että tasavallan presidentti Tarja Halonen ei ole saanut ainakaan toistaiseksi rapaa niskaansa. Hän on pysynyt kohun ulko- ja yläpuolella.
Vankkumattomankin parlamentarisoinnin kannattajan mielestä tässä kohtaa on ollut onni matkassa. Tasavallan presidentti nimittäin voi olla valtiollisista instituutioista se, jonka avulla Suomi nousee järjestyneesti vaalirahoituksen aiheuttaman skandaalin syövereistä, laatii uudet puolueiden toimintaa koskevat lait ja elää niiden mukaisesti. On paradoksaalista, että presidentti, jolla oikeasti on suurinta valtaa enää ulkopolitiikassa, on tässä kriisissä de facto sisäpolitiikan takuuhenkilö.
Melkein voi kuulla Tamminiemen entisen isännän pirullisen naurun hautapaaden takaa.
***
Venäjällä kommentoidaan happamasti presidentti Barack Obamaa Nobelin rauhanpalkinnon saajana. Oikeampi kohde olisi joidenkin venäläispoliitikkojen mukaan ollut maan presidentti Dmitri Medvedev, joka sentään "esti maailmansodan" Georgian kriisin puhjettua elokuussa 2008. Mikäs siinä. Ennen palkitsemista pitää vain varmistua, kenellä valta Venäjällä oikeasti on, ettei menisi pysti väärälle miehelle.