Suomessa on lääkäreitä enemmän kuin koskaan, mutta silti heitä ei riitä joka kuntaan.
Vasta valmistunut lääkäri ei mielellään lähde töihin syrjäseudun terveyskeskukseen, sillä työ siellä on haasteellisempaa kuin kaupungin suuressa yksikössä.
Pahimmassa tapauksessa hän olisi kunnan ainoa lääkäri, joka saisi yksin vastuulleen monisairaan, iäkkään ja moniongelmaisen väestön.
Kollegojen tuki puuttuisi. Lisäksi muulla alalla toimivalle lääkärin puolisoille ei löytyisi työpaikkaa samasta pitäjästä.
Ei siis ole ihme, että lääkäri menee mieluummin ison työnantajan palvelukseen kasvukeskukseen.
Moni kunta joutuukin hankkimaan lääkäripalvelut kovalla rahalla yksityisiltä firmoilta.
On selvää, että pienten, syrjäisten kuntien kannattaisi liittoutua yhteen ja muodostaa isompia kokonaisuuksia terveyspalveluiden järjestämiseksi.
Se on välttämätöntä jo pelkästään henkilöstön riittävyydenkin kannalta.
Suuremmassa organisaatiossa on enemmän työntekijöitä eli myös enemmän tukea ja osaamista. Kun yhdessä kunnassa on vajetta, sitä voidaan paikata organisaation sisältä.
Moni poliitikko ja kansalainen haluaa pitää kynsin hampain kiinni siitä, että joka kunnassa on oma terveydenhuolto-organisaatio.
En usko, että pieni kunta pystyy takaamaan lähipalvelut paremmin kuin isompi yksikkö, vaikka näin jotkut väittävät.
Mitä hyötyä on terveyskeskuksen seinistä, jos niiden sisälle ei saada henkilökuntaa?
Nyt lääkäripulan ennustetaan pahenevan sairaaloissa.
Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella selvitettiin erikoislääkärien tarve vuoteen 2025 asti ja todettiin, että vaje uhkaa monia aloja.
Erikoislääkärityövoima ei riitä siihen, että jokaisessa sairaalassa synnytettäisiin ja leikattaisiin ympärivuorokautisesti.
Kansalainen tietysti toivoisi, että joka niemessä ja notkossa sijaitsisi huippusairaala ympärivuorokautisine päivystysvalmiuksineen ja kirurgeineen.
Toive on epärealistinen. Ammattilaisten lisäksi loppuisivat rahat.
Jos ihminen käy vaikka synnyttämässä kerran tai pari kertaa elämänsä aikana, luulisi olevan ihan sama, sijaitseeko synnytyspiste kilometrin vai sadan kilometrin päässä.
Pääasia lienee se, että synnytyssairaala on turvallinen ja sieltä löytyy tarvittava valmius myös hätätilanteita varten.
Mutta ei, moni haluaa mieluummin huonoa palvelua läheltä kuin laadukasta kaukaa.
Haasteet vain kasvavat, sillä väestö ikääntyy ja hoidettavien määrä lisääntyy.
Lääketiede kehittyy, ja hoitomahdollisuudet paranevat. Yhä useampiin vaivoihin löytyy apu.
Kuntien talous on kuitenkin entistä tiukemmalla, joten kysynnän kasvuun ei pystytä nykykeinoin vastaamaan.
Jo nyt terveyspalvelut jakautuvat epätasa-arvoisesti ja riippuvat siitä, missä kunnassa ihminen asuu.
Meillä Kempeleessä terveyskeskuslääkärille pääsee hyvin, mutta aiemmassa kotikunnassani Espoossa vakuutuksen ottaneita ohjattiin yksityiselle jo vuonna 2007.
Terveydenhuolto kaipaa järkevää uudistusta.
Olipa kuntia Suomessa mikä määrä tahansa, vain riittävän vahvat yksiköt pystyvät turvaamaan terveyspalvelut.
Sote-uudistus meni sellaiseksi sekoiluksi, ettei kansalainen enää tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.
Alan asiantuntijoista koostuva työryhmä sai aikaiseksi selkeät suuntaviivat, mutta hallitukselle paperi ei kelvannut. Poliittiset intressit ajoivat asiantuntijoiden näkemyksen ohi.
Toivoa sopii, ettei sekoilu johda jopa nykytilanteen huononemiseen ja hyvin toimivan erikoissairaanhoidon rapautumiseen.