Evankelisluterilainen kirkolliskokous päätti pian 22 vuotta sitten ylivoimaisella ääntenenemmistöllä, että Suomen kirkossa myös naisilla on oikeus toimia pappina. Tätä nykyä kolmannes Suomen papeista on naisia. Kahdessa vuosikymmenessä naispappeuden torjunta on heikentynyt, mutta edelleenkin kirkossa on muutaman prosentin osuus miespappeja, jotka eivät pidä naispappeja pappeina lainkaan.
Toiveet kitkerän eripuran päättymisestä ovat hiipuneet, sillä vastustajien joukossa on paljon nuoren polven miespappeja, jotka ovat viroissaan vielä vuosikymmeniä. Näkyvimmät jupakat ovat parhaillaan päällä Vammalassa ja Oulun Karjasillalla.
Oulun hiippakunnassa kiistojen määrä on jäänyt vähäiseksi vain siksi, ettei naispapeilla ole ollut mitään asiaa monen seurakunnan jumalanpalveluksiin kirkkoherran torjuvan kannan vuoksi. Siksi kohtaamisongelmia alttareilla ei ole edes päässyt syntymään.
Osapuolten käyttämissä perusteluissa ei ole kuultu mitään uutta vuosiin. Torjujat sanovat noudattavansa Raamatun selvää ohjetta, kun naispappeuden hyväksyjien mielestä vastustajat vain ovat lukkiutuneet omaan tapaansa tulkita Raamattua.
Sitä mukaa kun naispappeutta vastustavien miespappien osuus pienenee, heidän asenteensa näyttävät yhä jyrkkenevän. Paavalin Synodi -yhdistyksen uusin lehti puhuu kirkosta "uskontohuoltolaitoksena", "luopioiden käsissä olevista tuomikapituleista" ja arvioi muutaman piispan tavoittelevan kirkkoon "Perkeleen täydellistä hallintavaltaa". Herää kysymys, miten tuollainen pahuuden pesä kuitenkin kelpaa monen synodilaisenkin palkanmaksajaksi.
Kirkon johdon kärsivällisyys tuntuu vähitellen loppuvan. Siitä kertoo piispainkokouksen viimevuotinen linjaus. Sen mukaan työvuoroja ei pidä seurakunnissa enää järjestellä niin, että miespapit voivat välttää naispapin kohtaamisen jumalanpalveluksissa. Juuri tämä linjanveto on takana Vammalan ja Karjasillan työvuorokiistoissa, joissa lopullista ratkaisua vielä haettaneen korkeimmista oikeusasteista.
Jos riitely halutaan nopeaan päätökseen, vaihtoehtoja on vain kaksi. Ensimmäinen on, että vastustajat päättävät mukautua työantajansa päätöksiin. Toinen on se, että vastustajat siirtyvät sivuun ja jättävät harhaoppisena pitämänsä laitoksen.
Todennäköisesti kumpikaan osapuoli ei edelleenkään tee radikaaleja ratkaisuja. Se taas tietää vielä vuosikymmeniksi uutisia kiistoista, ja ne peittävät alleen kirkon perustyön saavutukset.
paakirjoitus@kaleva.fi