Maatalousministeri Jari Koskinen (kok.) ja hänen puoluetoverinsa, europarlamentaarikko Petri Sarvamaa paistattelivat loppusyksyllä julkisuudessa Suomen maatalouden suurina pelastajina.
Suomen ja EU-komission kesken syntyi sopu vuoden 2014–2020 kansallisesta tuesta. Samalla saatiin pois päiväjärjestyksestä koko EU-ajan hiertänyt vääntö Etelä-Suomen 141-tuesta Sarvamaan laatiman kompromissin avittamana.
Saavutettu neuvottelutulos ei tarkoita sitä, että keskustelu maatalouspolitiikasta olisi rauhoitettu lähivuosiksi.
Päinvastoin, taistelu tukieuroista siirtyy EU:sta kotitantereelle.
Maatalouden suuri linja kulkee hupenevien tukieurojen, lisääntyvän markkinameiningin ja yhä kiihtyvän rakennemuutoksen aallokossa.
Maatalous on voinut EU-aikana paremmin kuin ennakoitiin. Ainakin se osa maataloutta, joka on säilynyt hengissä.
Kato on ollut melkoinen. Vuonna 1994 meillä oli 35 000 lypsykarjatilaa, nyt 9 000. Naudanlihatilojen määrä on pudonnut 10 000:stä 3 500:een. Jos kehitys jatkuu tätä rataa, vuonna 2020 maitotiloja on 5 000 ja naudanlihatiloja 2 000.
Vaikka Etelä-Suomesta naudat katoavat lähes kokonaan, muutos on niin raju, että se heijastuu myös Pohjois-Pohjanmaalle, nautatalouden ydinalueelle.
Tuotanto tuskin supistuu merkittävästi. Tämä tietää, että valtava määrä tiloja lopettaa ja että jäljelle jääneet kasvavat.
Maitotilan keskikoko on 30 lehmää. Vuonna 2020 sen arvioidaan olevan parinkymmenen viime vuoden kehitysvauhdilla 40.
Todellisuudessa se tulee olemaan suurempi.
Rakennemuutos ei johdu siitä, että EU:n uusi maatalouspolitiikka olisi erityisen radikaali verrattuna vuosien 2007–2013 ohjelmaan. Tukitaso laskee vähän. Se tarkoittaa kuitenkin tiloilla käteen jäävän tulon alenemista.
Suomen maataloustuki on kokonaisuudessaan 2,2 miljardia euroa vuodessa. 1,3 miljardia euroa on sidottu EU:n maatalouspolitiikkaan. Siitä 800 miljoonaa tulee unionin kassasta ja 500 miljoonaa valtiolta. Loppu on kansallisesti sovittavaa tukea.
Maataloustuki on enemmän kuin kaksi kertaa viljelijätulo. Viljelijätulo, jonka tulisi kattaa paitsi palkka myös pääoman tuotto, on 900 miljoonaa euroa, noin 40 000 euroa tilaa kohti.
EU:n tukipanos vähenee tulevalla kaudella 700 miljoonan euron tasolle vuodessa. Oman maan tuen osuus jää nähtäväksi ja taisteltavaksi. Talouskehitys vaikuttaa sen määrään.
Maatalousmenoja on leikattu. Ei tarvita kummoisiakaan ennustajan lahjoja, jos veikkaa saman linjan jatkuvan.
EU on ajanut maatalouspolitiikkaa koko ajan markkinaehtoisempaan suuntaan, mikä johtaa tukien merkityksen vähenemiseen. Niinpä muut seikat vaikuttavat maatalouden kehitykseen kasvavassa määrin.
Tukien alentumisen aiheuttaman aukon viljelijä joutuu ottamaan irti markkinoilta. Se ei tapahdu hintoja mielin määrin nostamalla, sillä siihen viljelijöiden rahkeet eivät riitä.
Kun tähän saakka maatalouden rakennemuutos on edennyt jotakuinkin rauhallisin askelin, nyt ollaan astumassa aikaan, jolloin tulevaisuutta ei voi ennustaa menneen perusteella.
EU:n maatalouspolitiikan pitkä linja yhdessä markkinoiden kehityksen kanssa ajaa viljelijät ottamaan suuria riskejä. Tätä kuvaa hyvin se, että maatalousinvestoinnit kasvoivat viime vuonna 70 prosenttia.
Maitotilojen kasvu lasketaan jo 60 lypsävän lehmän satseissa. Yksi robotti kun hoitelee tuon määrän lehmiä. Kun laajennuksia suunnitellaan, seuraava koko on kaksi robottia ja 120 lehmää.
EU on opettanut viljelijät yhteistyöhön; perustamaan yhteisnavetoita, uurastamaan kimpassa, lisäämään urakointia ja hankkimaan porukalla koneita.
Toisin kuin vanhaa isäntää, nuorta isäntää yhteistyö ei pelota. Mahdollisuudet kun ovat pitkälti tällaisissa tämän päivän kolhooseissa.
Pahamaineisiin kolhooseihin mentiin itänaapurissa aikoinaan poliittisesta pakosta. Täällä siihen ei ole poliittista pakkoa, taloudellinen kylläkin.