Mainos

Toive mar­ket­pääl­li­kök­si pää­sys­tä to­teu­tui – Ringa Hint­sa­lan polku on kul­ke­nut Hai­luo­dos­ta Hau­ki­pu­taal­le ja lopulta Mu­hok­sel­le

’’Minä haluan sitten myymäläpäälliköksi’’, oli muhoslainen Ringa Hintsala, 32, sanonut heti haastattelun alussa pyrkiessään Osuuskauppa Arinaan töihin.

-
Kuva: Tero Suutari

Hintsala hyppäsi kaupan alalle jo 16-vuotiaana. Tutkintoja hänellä on taskussaan muutama: leipurikondiittori, suurtalouskokki sekä merkonomi. Hintsala on elämänsä aikana kokeillut myös muiden alojen töitä, mutta kaupan ala on kuitenkin vetänyt häntä puoleensa.

Vuonna 2016 Hintsala päätti hakea Arinaan töihin.

’’Tuiran S-marketiin pääsin töihin, ja olin aivan mielissäni. Minut perehdytettiin sinne tosi hyvin’’, hän iloitsee.

Hintsalan toive myymäläpäälliköksi pääsystä sai uutta puhtia tiiminvetäjävalmennuksen myötä, johon hän päätti hakea.

’’Minä ajattelin, että ei vitsi, tuossa on minun mahdollisuuteni.’’

Eteenpäin uralla

Tiiminvetäjäkoulutukseen pääsyn lisäksi Hintsala sai suuremman vastuun Tuiran S-marketissa, sillä palveluvastaavan pesti teollisen osa-alueella kutsui häntä. Teollisesta myydään suurin osa kaupan tavarasta, joten vastuualue oli suuri.

’’Se oli todella hyvä se puolen vuoden oppi minulle’’, hän tuumii.

Seuraavana Hintsala pohti, että päästäkseen myymäläpäälliköksi Saleen hänellä tulisi olla kokemusta kyseisestä myymälästä. Hän päätti hakea Myllyojan Saleen palveluvastaavaksi, ja onni suosi häntä.

’’Minä pääsin siellä näkemään sen, mitä Sale-maailma on. Se on aivan erilainen kuin S-market’’, Hintsala sanoo.

Autolautalla töihin

Hintsalalla oli nyt kokemusta Salesta ja tiiminvetäjäkoulutuskin oli suoritettu.

Hän haki useampiin paikkoihin päälliköksi, kuten Herukkaan ja Muonioon.

Elämä voi joskus yllättää. Hintsala sai puhelun, jossa kerrottiin: ’’Ikävä kyllä et tullut Herukkaan valituksi, mutta lähtisitkö Hailuotoon?’’

Siinä oli hänen tilaisuutensa. Vaikka Hailuoto saattoi vaikuttaa haastavalta esimerkiksi turismipainotteisuuden vuoksi, päätti hän ottaa paikan vastaan.

’’Me teemme tyttärien kanssa myyntiennätyksen täällä tänä kesänä’’, oli hän todennut päällikölle.

Hintsala oli menettänyt oman isänsä 15-vuotiaana. Ensimmäisenä työpäivänään hän tapasi setänsä, jota hän ei ollut nähnyt kymmeneen vuoteen. Hän sai kuulla herkistävät sanat setänsä suusta:

’’Ringa, sinun isäsi on niin ylpeä sinusta. Hän katsoo sinua tuolta pilven reunalta.’’

Kesästä Hailuodossa tuli upea. Hintsala yöpyi paljon saaressa ja tutustui myös setänsä vaimoon.

’’Minusta on ollut ihanaa, että Arina on ollut mukana myös niissä hetkissä. Tuotakaan ei olisi tapahtunut, jos minua ei olisi Hailuotoon laitettu’’, Hintsala sanoo.

’’Me tilasimme todella paljon tavaraa sinne ja laitoimme myymälän kuntoon.’’

Ja myyntiennätys tuli.

-
Kuva: Tero Suutari

Takaisin rannikolle

Kesä kului Hailuodossa, ja oli aika etsiä uutta suuntaa elämälle. Muutoksia oli luvassa niin työpaikan kuin kodinkin suhteen. Hintsala löysi miehensä kanssa sopivan erillistalon Kellosta, ja ratkaisu työpaikan suhteen hoitui leppoisasti Hintsalan lomaillessa Kreikassa. Rajakylän Saleen oli ollut haku auki, hän oli hakenut sinne, ja tuli valituksi kyseiseen paikkaan.

Ajoitus ei olisi voinut olla täydellisempi, sillä Kellosta on vain noin kymmenen kilometriä Rajakylään.

’’Rajakylä on ollut kyllä itselle sellainen ensimmäinen oma paikka. Meillä oli aivan ihana työryhmä siellä’’, Hintsala hehkuttaa.

Vuonna 2019 hän sai tunnustusta työstään voittamalla Vuoden tulokas -palkinnon. Se oli hienoa jatkoa loisteliaan kesän jälkeen.

Parin vuoden Rajakylässä työskentelyn jälkeen Hintsala alkoi kaipaamaan uusia haasteita, ja haki sekä Kellon että Tuiran S-marketeihin. Lisäksi hän haki syksyllä 2020 hakuun tulleeseen esimiehen erikoisammattitutkintokoulutukseen.

Jouluaaton aattona Hintsala sai puhelun, jonka myötä hänen elämänsä muuttui taas. Hänelle tarjottiin marketpäällikön paikkaa Muhoksen S-marketista.

Hintsala päätti miehensä kanssa muuttaa Kellosta noin 50 kilometriä Muhokselle.

’’Me ostimme tontin Muhokselta ja muutimme tänne vuokralle huhtikuussa. Nyt meillä on täällä oma omakotitalo ihanalla paikalla’’, hän riemuitsee.

Hintsala on ollut tyytyväinen paikkaan.

’’Täällä on ihana täällä Muhoksella, kun meillä on monta hyvää ystävää. Meillä on tullut heidän kanssaan oltua todella paljon tekemisissä.’’

’’Oululaisille Muhos on kaukana, mutta muhoslaisille Oulu ei ole kaukana. Tämän minä olen oppinut täällä’’, Hintsala naurahtaa.

Nopea kehitys

Hintsalan urakehitys Osuuskauppa Arinan leivissä on ollut suhteellisen nopeaa.

’’Arinalla olen myyjästä lähtenyt ja marketpäälliköksi tullut aika lyhyessä ajassa’’, Hintsala pohtii.

’’Olen siitä tykännyt hirveästi, että Arina on mahdollistanut meidän elämämme siten, että olemme päässeet kulkemaan.’’

Vielä myyjänä työskennellessään Hintsala teki lisäksi keikkatyötä Arinan muihin yksiköihin, kuten Kaijonharjun Saleen, Limingantullin Prismaan ja Kastellin S-marketiin.

’’Se on ollut tosi kiva, jos haluaa lisätienestiä’’, hän pohtii.

Hintsala sanoo, että ei ole koskaan ollut hurja opiskelemaan.

’’Minusta on ihanaa, että omalla työllään ja tekemisellään sinä pystyt näyttämään, että sinusta on siihen työhön.’’

Hintsala on viihtynyt työssään marketpäällikkönä. Arinalla oman kaupan pyörittämisessä ei tarvitse huolehtia esimerkiksi kirjanpidosta.

’’Sinulla on mahtava se organisaatio ympärillä, ja saat silti toteuttaa työryhmän johtamista ja huolehtia tulosvastuusta kaupasta’’, hän pohtii.

Pian kaksi vuotta Muhoksella viihtynyt Hintsala aikoo katsella nykyisiä maisemia jatkossakin.

’’Nyt minä haluan rauhoittua, että en koko ajan halua edetä tai mennä. Nyt haluan tutustua omaan tiimiini ja olla täällä Muhoksella.’’

Hintsalan mielestä parasta hänen työssään ovat ihmiset.

’’Se on myös parasta, että me muuntaudumme koko ajan ja voimme kehittyä.’’


Osuuskauppa Arina
  • Osuuskauppa Arina on asiakasomistajiensa omistama ja kehittyvä palvelualan yritys, jonka tehtävänä on tuottaa kilpailukykyisiä palveluja ja etuja asiakasomistajilleen. Arina on osa S-ryhmää, kuten muutkin Suomessa toimivat alueosuuskaupat.
  • Arinan Prismat, S-marketit, Salet, Sokokset, ABC:t, Amarillot, Coffee Houset, Frans & les Femmesit, Rossot ja Sokos Hotellit sekä muut toimipaikat palvelevat päivittäin yli 100 000 asiakasta, pääosin omistajiamme.
  • Osuuskaupassa omistetaan ja jaetaan hyödyt yhdessä. Käyttämällä palveluja saa hyötyjä: edullisemman ruokakorin, tuote- ja palveluetuja, Bonusta ja maksutapaetua, edullisempia pankkipalveluja ja muita hyötyjä keskimäärin yli 500 eurolla taloutta kohden vuodessa.
  • Arinan tehtävänä on huolehtia myös Pohjois-Suomen ja pohjoissuomalaisten hyvinvoinnin kehittämisestä. Kasvusta ja menestymisestä syntyvät hyödyt kohdistetaan aina suoraan tai välillisesti pohjoissuomalaisten omistajien hyväksi.

Urapolkuja-juttusarja nostaa esiin kiinnostavia uratarinoita ja oululaisia työnantajia. Juttusarjan tarinat on toteutettu yhteistyössä BusinessOulun ja Oulun seudun markkinoinnin toimenpiteissä mukana olevien yritysten kanssa.