Kaupungillakaan ei ole väliä, jos vain töitä löytyisi. Inkeriläinen paluumuuttaja Nikolai Ahonen seisoo pöllämystyneenä Turun työvoimatoimiston ja lukuisten eri meriteollisuusyritysten järjestämässä rekrytointitilaisuudessa Helsingin ydinkeskustan Lasipalatsissa. Tapahtumassa pyritään värväämään etenkin maahanmuuttajia töihin Lounais-Suomeen, koska työvoimapulan vuoksi meriteollisuudessa on Turussa sadoittain avoimia työpaikkoja vuosittain.
Vantaan Tikkurilassa majaileva Ahonen muuttaisi pääkaupunkiseudulta vaikka heti, elleivät suomen kielen opinnot työväenopistossa olisi kesken. Hän melkein kuiskaa, sillä samanaikaisesti työnantajien edustajat pitävät vuoron perään puheenvuoroja eri työskentelymahdollisuuksista. -- Etsin sähköasentajan töitä, mutta myös hitsaajan hommat kiinnostavat. Voisin aloittaa työt ensi vuoden alussa. Haluan ansaita rahaa, enkä saada sitä valtiolta, Ahonen sanoo.
Reilut kaksi vuotta Suomessa asuneen Ahosen mielestä maahanmuuttajien on nykyisin todella vaikea löytää kunnollisia työtehtäviä. 57-vuotiaana työnhakijana hän on oppinut tämän kantapään kautta.
Kielimuurista ei ole kyse. Venäjällä lähes koko elämänsä viettänyt Ahonen puhuu selkeästi ilman taukoja, vaikka hän näyttäisi ajoittain nielaisevan sanojen loppuosat.
-- Työnantajat katsovat paperia, ei henkilöä. Työ rakennusalalla on raskasta, mutta minulla on hyvä terveys. Ei iällä pitäisi olla väliä, koska haluan tehdä töitä 65-vuotiaaksi saakka.
Ei tavallinen tarina
Ahonen on syntynyt Vladivostokissa, jonne hänen vanhempansa karkotettiin monien muiden inkeriläisten tavoin nykyiseltä Pietarin seudulta Josef Stalinin hirmuvallan aikana vuonna 1948.
Koulut käytyään Ahonen siirtyi Venäjän armeijan palvelukseen. Pesti kesti 28 vuotta, joista viisi vuotta kului sukellusveneen perämiehenä. -- Pidän merestä. Siksi olisi mukavaa päästä esimerkiksi telakalle töihin, hän sanoo.
Kovan onnen soturi kertoo saaneensa potkut Venäjän armeijasta suomalaistaustansa vuoksi. Ennen muuttamista Suomeen hän ehti työskennellä muun muassa vartijana sekä linja-auton rahastajana.
Ahosen Irina-vaimo etsii niin ikään töitä. Hänellä on lähes 30 vuotta työkokemusta sairaanhoitajan ammatista, mutta hän ei puhu vielä kovin hyvin suomen kieltä.
-- On pakko opiskella suomea, ja vaimoni on ahkera, mutta se on vaikea kieli. Nikolai Ahonen onkin sangen ristiriitaisessa tilanteessa: työttömyyttä lukuun ottamatta kaikki on muuten hyvin, vaikka kahta itänaapuriin asumaan jäänyttä aikuisikäistä lasta onkin pahuksen ikävä. Hän vain hymähtää kysyttäessä, onko paluu Venäjälle hiipinyt mieleen.
-- Suomi on minun kotimaani.
