Aarrelaivaksikin nimitetty, merenpohjassa 41 metrin syvyydessä uinuva Vrouw Maria on haluttu päivänvaloon sen löytöhetkestä saakka. Venäjän hoville tarkoitettu lasti ei kuitenkaan aivan lähitulevaisuudessa pääse määränpäähänsä.
Oulusta kotoisin oleva Museoviraston meriarkeologi Minna Leino, 38, on osallistunut Suomen tunnetuimman hylyn tutkimuksiin vuodesta 2000 lähtien.
Viime viikkojen aikana keskustelu Vrouw Marian nostosta on saanut uutta tuulta purjeisiin. Julkisuudessa esitettiin jo varmana tietona laivan nostohanke suomalais-venäläisenä yhteistyönä. Tiedon mukaan Vrouw Maria siirrettäisiin mahdollisesti jättikokoiseen akvaarioon, jolloin sen elämä jatkuisi vesielementissä; samalla se saataisiin kuitenkin yleisön ulottuville.
Leino painottaa, ettei hylkyä olla nostamassa pikaisesti.
"Vrouw Maria on hyvässä kunnossa, mutta täytyy muistaa, että se on kuitenkin äärimmäisen hauras. Hylky voidaan nostaa vain yhden kerran, ja silloin sen on parasta onnistua", Leino kertoo.
Museovirastolla on useita vaihtoehtoja Vrouw Marian jatkotoimenpiteiksi: hylky voidaan jättää paikoilleen, ja sille voidaan suorittaa vedenalaisia kaivauksia; hylky voidaan jättää paikoilleen, mutta esineistö nostettaisiin museoitavaksi; hylky nostetaan kokonaisuudessaan joko veden alla suoritettujen kaivausten jälkeen tai lasteineen päivineen niin, että varsinaiset arkeologiset tutkimukset tehtäisiin noston jälkeen.
Mahdolliset vedenalaiset kaivaukset voitaisiin videoida kaiken kansan nähtäviksi.
Leino ja Museovirasto suhtautuvat yli 200 vuotta vanhan hylyn nostoon myönteisesti. Ajatuksena se on tutkijoillekin kutkuttava. Projektin esteenä ovat kuitenkin käytännön ongelmat: Miten nosto suoritettaisiin? Kuka sen rahoittaisi?
Vaikka nosto onnistuisi, jää suureksi ongelmaksi se, mitä hylylle sen jälkeen tapahtuu. Hylyn konservointi ja siihen kuuluva kemiallinen käsittely säilymisen parantamiseksi on kallista, aikaa vievää ja jatkuvaa. Käytännössä loputonta.
Maailmalla on huomattu, ettei konservointi ole ongelmatonta. Puun lahoamisprosessi hidastuu konservoinnin avulla, mutta erilaiset puussa olevat orgaaniset tai epäorgaaniset aineet voivat reagoida yllättävästi. Tämä on aiheuttanut huolta muun muassa Ruotsissa Vasa-laivan museossa.
Vrouw Marian puunäytteen kunnon selvitys valmistui nyt huhtikuussa. Hajottajamikrobi-, ultraääni- ja röntgentutkimusten mukaan hylky on säilynyt yllättävän hyvin. Ja näin varmaan tulee olemaankin niin kauan kuin hylky on stabiileissa oloissa meren pohjassa.
"Vrouw Marian on nyt turvallisinta olla nykyisellä paikallaan. Tällä hetkellä suurin riski ovat sukeltajat. Jopa räpylän potkun mukana tuleva veden liike voi olla hylylle vahingollinen", Leino muistuttaa.
Tämän vuoksi hylkypaikkaa ei voida avata yleisölle merenalaiseksi museoksi. Vrouw Marian lepopaikkaa valvotaan ympärivuorokautisesti kameralla. Ainakaan vielä omatoimiset sukeltajat eivät ole rikkoneet sen rauhaa.
Lisätutkimuksia tarvittaisiin siitä, kuinka mahdollinen ilmaston lämpeneminen ja siitä mahdollisesti seuraava veden biologisen aktiivisuuden muuttuminen vaikuttaa hylyn säilymiseen.
"Ilmastonmuutos voi vaikeuttaa vedenalaisia tutkimuksia. Runsaat sateet aiheuttavat valumavesiä joista, mikä heikentää näkyvyyttä. Voimakkaat tuulet taas voivat estää sukelluksen."
Tällä hetkellä niin hylyn kuin sen lastin suhteen paras säilöntäresepti on Itämeren runsassuolainen, vähähappinen ja kylmä vesi. Puuta tuhoavan laivamadon puuttuminen Itämereltä on niin ikään Vrouw Marian onni. Siltä ovat säästyneet muutkin Itämeren hylkyjen.
Vrouw Marian saama huomio on Minna Leinon mielestä ainoastaan positiivista.
"Vrouw Marian lähellä on toinenkin 1700-luvulla uponnut alus, St. Mikael. Vaikka se on jäänyt vähemmälle huomiolle, on sitäkin voitu tutkia Vrouw Marian tutkimuksen ohessa. Vrouw Marian myötä myös tutkimuslaitteisto ja tekniikat ovat parantuneet."
Jos meriarkeologiselle tutkimukselle myönnettäisiin nykyistä enemmän määrärahoja, Leinon mielestä ne olisi järkevintä keskittää Vrouw Marian tutkimiseen, eikä hajoittaa varoja usean löydön pintapuoliseen tutkimiseen. Vrouw Marian vetovoimalla koko ala voisi kasvaa merkittävästi, ja pitkässä juoksussa se parantaa koko vedenalaisen kulttuuriperinnön asemaa.
Niin kiinnostavaa kuin tutkijoista olisikin päästä tutustumaan esimerkiksi Vrouw Marian lastiin tarkemmin, edetään tutkimuksissa tipun askelin. Toistaiseksi lastin sisältöä on arvailtu vain Juutinrauman tullitileistä säilyneiden historiankirjojen pohjalta. Ennen aluksen uppoamista osa lastista ehdittiin pelastaa. Ne huutokaupattiin myöhemmin Turussa.
"Laivan lasti on sedimentin peitossa eli vain pintaa on raapaistu. Rahti on vielä paikallaan, ja laatikoiden ja tynnyreiden kannet odottavat avaamista. Ruuman sisätilojen kartoitus robottikameralla on paljastanut lastin pinnalta ainakin kangasta, tupakkapiippuja ja laatikollisen lasilinssejä", Leino kertoo lastista, joka on kiinnostanut myös laivan lähtömaata, Hollantia sekä Venäjää, jonne lasti oli tarkoitus kuljettaa.
"Toukokuussa suoritetaan tämän vuoden ensimmäinen sukellus. Mastosta haetaan sen liikettä talven yli mitannut laite pois."
Maston liike kertoo millaista rasitusta alueen virtaukset aiheuttavat hylylle.
"Tuloksista riippuen se voi olla ainoa tänä vuonna tehtävä kenttätutkimus."
Julkisuudessa väläytettyä yhteistyöhanketta Venäjän kanssa Leino pitää tervetulleena. "Se olisi mielenkiintoista. Paras asetelma olisi, jos mukaan tulisi myös Hollanti."
Tällä hetkellä Vrouw Marian jatkotutkimusten rahoitus on auki. Ensi vuoden budjettiin työryhmä toivoo saavansa ainakin Vrouw Maria veden alla- projektin koordinaattoriin tarvittavan summan.
Vaikka Vrouw Maria on Suomen tunnetuin vedenalainen muinaismuisto, ei se ole meriarkeologien ainoa työmaa.
Tällä hetkellä meriarkeologeja työllistää muun muassa suunnitelmat Venäjän kaasuputken vetämisestä osittain Suomen aluevesille kuuluvaa merenpohjaa pitkin.
"Meriarkeologit käyvät läpi putken mahdollisen kulkureitin alueelta saatavat tutkimustiedot, ja jos sieltä löytyy arkeologisesti mielenkiintoista, tutkitaan se ennen putken tuloa", Leino selittää.
Merkittävät löydöt voisivat vaikuttaa putken kulkureittiin.
Vuoden ajan meriarkeologin virassa toimineen Leinon vastuualueena on Itä-Suomi. Meren lisäksi Leino suorittaa tutkimussukelluksia myös sisävesissä.
"Mielelläni työskentelisin enemmän Perämerelläkin", Leino huomauttaa.
Kotikaupungissaan hän sukeltaisi meren sijasta Oulujokeen. "Sieltä voisi löytyä jotakin esihistoriallisesti mielenkiintoista", Leino unelmoi.