Viime vuoden suomalaisessa mediakeskustelussa nousivat esiin tutkimuksen osalta D-vitamiinivalmisteiden vitamiinipitoisuus, Pekka Himasen valtioneuvostolle tekemä tutkimushanke ja dosentti Johan Bäckmanin puheenvuorot suomalaisesta lastensuojelupolitiikasta.
Valtioneuvosto valmistelee tulevaisuusselontekoa eduskunnalle. Yksi prosessiin liittyvistä taustaselvityksistä on Pekka Himasen ja Manuel Castellsin johtama tutkimushanke ”Kestävän kasvun malli”. Hankkeen väliraporttina marraskuussa 2012 ilmestyneen Sinisen kirjan mukaan teolliselta ajalta periytyvä kasvumalli on kriisissä. Meillä on kehitysmalli, joka ei tee meitä onnellisiksi, mutta tuhoaa planeettamme. Seuraavat 50 vuotta on keskityttävä siihen, miten edistetään hyvinvointia pahoinvoinnin torjunnan sijaan.
Sinisen kirjan mukaan Suomen taantuman keskellä valinta on joko hyvinvointiyhteiskunnan jatkuminen tai siitä luopuminen: a New Deal – or No Deal. Sanaleikki viittaa Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Rooseveltin 1930-luvulla vuosisadan laman keskellä käynnistämään elvyttävään talouspolitiikkaan, jota kutsuttiin New Dealiksi. New Deal sisälsi suuria julkisia investointihankkeita, ammattiyhdistyksiä suosivaa lainsäädäntöä, sosiaaliturvan kehittämistä ja verotuksen kiristämistä.
Rooseveltia haukuttiin USA:ssa kommunistiksi hänen käynnistäessään uudistuksen. Sinisen kirjan mukaan hyvinvointiyhteiskunta 2.0 saavutetaan kestävän kasvun mallilla, joka on on ympäristön kannalta kestävästi toteutettu informaatioajan talouden ja hyvinvointiyhteiskunnan liitto.
Mediajulkisuudessa Sininen kirja sai huomiota, mutta eniten keskustelua herättivät tutkimusprojektin hinta sekä Himasen yksityiselämän piiriin kuuluvat asiat. Tieteellinen kritiikki kohdistui tutkimuksen filosofiseen laatuun ja kysymykseen, voiko tilaustutkimus ylipäätään edustaa kriittistä filosofiaa.
Professori Antti Hautamäki on esittänyt selkeän määritelmän soveltavasta filosofiasta. Hän erottelee filosofian ja filosofiantutkimuksen. Tätä eroa voidaan verrata kuvataiteen ja kuvataiteen tutkimuksen erotteluun. Akateemisena alana kuvataiteesta voi väitellä kuvataiteen tohtoriksi taiteellisella opinnäytteellä Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa, mutta kuvataiteen tutkimuksesta filosofian tohtoriksi kirjallisella tutkimuksella Helsingin yliopistossa. Hautamäki kysyy artikkelissaan, miksi meillä on niin paljon filosofiantutkimusta, mutta niin vähän filosofiaa.
Tilannetta voitaisiin verrata siihen, jos maailmassa lakattaisiin tekemästä kuvataidetta ja keskityttäisiin kuvataiteen tutkimukseen ja kritiikkiin. Varsinkin muotoilualalla puhutaan paljon suunnittelutieteestä, jossa tutkimuksen tuloksena syntyy tiettyä tarkoitusta palveleva muotoilutuote tai ainakin tämän muotoiluohje. Soveltavan filosofiantutkimuksen voi vastaavasti ajatella olevan suunnittelutiede, jonka tehtävä on kehittää filosofioita eri tarkoituksiin.
Sekä Amerikan Yhdysvaltojen perustuslaki, Neuvostoliitto, Suomi itsenäisenä valtiona, Kolmas valtakunta, Kiinan kulttuurivallankumous, Nokia-Suomi että Gaddafin Libya voidaan ajatella soveltavien filosofioiden tuotteina. Suunnittelutieteenä filosofia voi tuottaa erilaisia yhteiskunnallisia tavoitteita tukevia filosofioita. Pekka Himasen hyvinvointiyhteiskunta 2.0:n voi ajatella olevan tietyistä arvolähtökohdista kehitetty filosofinen tuote. Himasen yliopistotutkijoilta saama standardikritiikki lähtee siitä väärinymmärryksestä, että hänen työtään arvioidaan filosofiantutkimuksena eikä soveltavana filosofiana.
Pekka Himanen seuraa suunnittelutieteellisen soveltavan filosofian projektissa opettajaansa Esa Saarista. Toisin kuin Himanen, Esa Saarinen ei ole kuitenkaan ottanut valtionfilosofin roolia, jonka kehittämien filosofiatuotteiden tilaaja olisi ollut valtio vaan hän on tuottanut filosofioita suomalaisen työelämän yksittäisille toimijoille, muun muassa informaatioteknologia-alan yrityksille.
Pekka Himasen ajattelu on edustanut suosittua ja hyväksyttyä virallista yhteiskunnallista ajattelua, mutta viime vuonna julkisuudessa ollut dosentti Johan Bäckman on ollut Suomessa usein toisinajattelijan roolissa. Valitettavaa on, että Bäckmanin esiin nostamista teemoista, kuten vertailevan sosiaalityön kysymyksistä Suomessa ja Venäjällä, on käyty niin vähän akateemista keskustelua Bäckmanin teesien pohjalta.
Suomalaisessa kulttuurielämässä korostui 1900-luvulla myötäajattelu ja konsensus kolmessa vaiheessa: kansakunnan perustamisprojektina, kansakunnan säilyttämis- eli sotaprojektina rauhantekoineen ja hyvinvointivaltioprojektina 1960-luvulta lähtien.
Konsensuksen rinnalla Suomi tarvitsee myös toisinajattelijoita. Oma suosikkini suomalaisten toisinajattelijoiden historiassa on Sigurd Wettenhovi Aspa (1870–1946).
1900-luvun alussa Wettenhovi-Aspa ryhtyi innokkaaksi fennomaaniksi ja alkoi kehitellä omia kvasikielitieteellisiä teorioitaan, joiden mukaan kaikki sivistys oli lähtöisin Suomesta. Intuitiiviseksi permutaatioksi nimittämänsä teorian avulla hän halusi osoittaa että monet ulkomaiset paikannimet ja vieraiden kielten sanat oli johdettavissa suomenkielisestä alkumuodosta.
Moni otti teorian vakavasti, vaikka parodiset piirteet olivat ilmeiset. Wettenhovi-Aspa osoitti fennomaanisen projektin koomiset piirteet pönäkän julkisivun takana, mitä fennomaanisessa projektissa mukana ollut aikalaismedia ei ymmärtänyt.
Kirjoittaja on Lapin yliopiston rehtori.