JOUKO VUORJOKI
jouko.vuorjoki@kaleva.fi
Kärppäkapteeni Lasse Kukkonen ja muut kärppäleijonat tuntevat ja tietävät tasan tarkkaan, millaista on seistä punaviivan väärällä puolella päätösseremonioiden aikana. Matka toiselle siniviivalle ei ole pitkä, mutta kohteena saavuttamaton.
Pietarissa tammikuussa ja Porissa runsas kuukausi Kärpät koki joukkueurheilun varjoisan puolen. Siellä lähellä, mutta, ah, niin kaukana seisovat voittajat rinta kaarella. Itse saa kuulua leiriin, jossa häviäjä näyttää pieneltä ja alistetulta.
Nyt nämä samat neljä pelaajaa; Kukkonen, Mikko Lehtonen, Niklas Bäckström ja Jari Viuhkola saivat saman kevään aikana kokea tuon inhottavan tunteen jo kolmannen kerran.
On siellä toisella puolella sitten Dynamo, Ässät tai Tshekki, samalta se tuntuu. Aivan kamalalta.
Kärppäleijonat tietävät myös sen, että pronssikin on mitali, jota kannattaa tavoitella. Kärppien kausi sai kuin saikin kiitettävän lopputuloksen, kun joukkue innostui pelaamaan pronssia ja järjestämään Petr Tenkratille ikimuistoisen jäähyväisottelun. Ottelun, joka päättyi Tenkratin pelinumeron 62 mukaisesti 6-2.
Pieniä ovat leijonapelaajat sisältä, jos MM-pronssi ei kiinnosta.
Kärpät ei pystynyt saavuttamaan himoittua triplaa, eikä leijonat päässyt unelmoimaansa MM-finaaliin, mutta Petr Tenkrat voi juhlia kolmatta peräkkäistä mestaruuttaan. Nyt foorumi on vain SM-liigaa suurempi. Nyt pelataan maailmanmestaruudesta.
Tshekki ei missään tapauksessa ole esittänyt tässä turnauksessa parasta jääkiekkoa, mutta niin vain maa on rimpuillut itsensä MM-finaaliin. Entinen poppaukko ja 1990-luvun leijonakuningas Curt Lindström taannoin kuvaili FST-kanavan televisiolähetyksessä tshekkejä "salamurhaajiksi".
Totta puhui, Curre. Tshekki hiipii pitkään näkymättömissä ja iskee äkkiarvaamatta kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ja voittaa ottelun.
Näin kävi leijonille lauantaina. Kun Suomi purjehti kohti MM-finaalia, Tshekki kyttäsikin piilossa oikeaa osumahetkeä - ja onnistui siinä.
Tätä kykyä Tshekki tarvitsee myös sunnuntain finaaliottelussa Ruotsia vastaan.
Maailmassa on 18 jääkiekkoilijaa, jotka ovat voittaneet ns. kultaisen triplan eli maailmanmestaruuden, olympiakultaa ja Stanley cupin. Peter Forsberg on saavuttanut kaikki jopa kahteen kertaan.
Kultaiseen klubiin liittyy hitaasti mutta varmasti uusia pelaajia, mutta sunnuntaina Riiassa voidaan kääntää kiekkohistorian lehdillä todella uusi sivu, kun MM-finaali päättyy.
Jörgen Jönssonin ulottuvilla on tripla, jota kukaan koskaan ei ole saavuttanut saman kevään aikana: voittaa olympiakultaa, maailmanmestaruuden ja mestaruuden omassa seurajoukkueessaan (Färjestad).
Jönssonin triplasta voisi tulla täysin ainutkertainen, sillä jo olympiakullan ja maailmanmestaruuden voittamisen ihanuus ei ole onnistunut koskaan miltään maalta, eikä tietenkään keneltäkään pelaajalta.
Tällaiset urheilun sankariteot ovat mahdollisia vain ruotsalaisille, mutta ei tietenkään koskaan meille suomalaisille, joita suuret voitot kiertävät läheltä kaukaa ohi. Niin kuin tänä vuonna Torinossa, formularadoilla ja Riiassa.
Jos kansikuvapoika Tuomo Ruutu olisi tehnyt näissä kisoissa edes yhdenkin tehopisteen, tilanne olisi voinut olla toinen.
Niin se vain on.