Pauliina Rauhala ei halua ajaa itseään kirjailijana marginaaliin. Itseäänkin ihmetyttäneeseen suosioon yltäneen Taivaslaulun jälkeen hänen piti siksi harkita tarkoin, palaisiko vielä uskonnollisen aiheen pariin.
Pauliina Rauhala oli vasta lapsi, kun hän ensimmäistä kertaa luki 1960-luvun hoitokokousten pöytäkirjoja. Hänen päänsä täyttyi kysymyksistä.
Mitä nämä asiat oikein ovat? Mitä on tämä kieli, jota puhutaan? Miksi minulle läheisiä ihmisiä on ollut tällaisessa mukana?
Hoitokokouksella tarkoitetaan julkisia ja pakotettuja sielunhoidollisia tilaisuuksia, joita vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä on järjestetty etenkin 1970-luvulla.