Sen nimi on Urho. Ikää rapeat kolme kuukautta ja kokoa seitsemän kiloa. Se on ainoaa rotua, jollaista meille ei kuulemma pitänyt ikinä tulla.
Koira kuuluu ajan henkeen, sillä niiden pääluku kasvaa jo viidettä vuotta peräkkäin. Nyt Suomessa räksyttää Kennelliiton arvion mukaan noin 600 000 koiraa.
Viime vuonna rikottiin jälleen koiraennätyksiä, mutta kyllä yhteen väljään maahan ääntä mahtuu.
Kaupunkilaiset suosivat sitä paitsi entistä pienempiä ja rauhallisempia rotuja, mutta myös vanhat suomalaiset koirat pitävät pintansa sekä maalla että taajamissa.
Vanhaa rotua on myös Urho. Se on suomenpystykorva, kansallisrodun ehta edustaja. Pystykorvat ovat jaloja koiria, jotka on kehitetty suoraan luonnonkannasta ilman risteytyksiä. Samannäköisiä kippurahäntiä syntynee maahan tuhatkunta joka vuosi. Viime vuonna se oli rotujen suosikkilistan sijalla 12.
Tästä lyhyestä ylistysvirrestä huolimatta, suomenpystykorva ei ole ainoa oikea rotu. Varsinkin metsästäjillä on tapana kehua oman koiran rodun ylivertaisuutta.
Keskustelun perusteella kaikki rodut ovat joko täydellisiä tai loputtoman surkeita.
En ole sitä paitsi mittaillut, täyttääkö penikka edes oman rotunsa määritelmän yksityiskohtia. Sen kuonon pitäisi olla tasaisesti kapeneva ja pituudeltaan kolme neljännestä kallon mitasta. Kyynärpäiden tulisi ulottua lavan yläkärjen kautta vedetyn pystysuoran linjan etupuolelle. Kinnerkulman kuuluisi olla keskisuuri ja silmien mantelinmuotoiset.
En tiedä, mikä on kinnerkulma, mutta selvä mantelisilmä se on. Niillä Urho tuijottaa makkaranuotiolla silmiin, pää hieman kenossa, kuten kaikki tuntemani pystykorvat.
Haukkukin alkaa muistuttaa koiran ääntä. Kyllä siitä vielä lintukoira tulee ja vaikka ei tulisikaan, niin metsäkaveri siitä huolimatta.
Koiran ajatusmaailma vaikuttaa erikoiselta. Kun sen käskee tänne, se menee tuonne. Kun sitä pyytää poistumaan, se tulee katsomaan.
Äkkinäinen voisi pitää koiraa luupäänä. On kuitenkin todennäköisempää, että ellei koira opi, sen isäntä tai emäntä on isompi luupää.
Urho on kuitenkin se eikä hän. Se opettelee nielemään arvojärjestyksen, jossa sille kuuluu häntäpään heiluttajan osa.
Koira kävelee viimeisenä ovesta sisään ja syö vasta sitten, kun kaikki muut ovat syöneet. Siitä ei tule eläintä, joka nousisi ihmisen veroiseksi, kuten näyttää olevan tapana.
Tarhaketuilla pitäisi olla sohvat ja televisiot, kanoilla uima-altaat ja lehmillä vapaa-ajanasunto veden äärellä. Pentuajan jälkeen Urho saattaa sentään saada kokonaan oman asunnon pihanäköalalla.