Serkku on jossain romun alla. Koko suku etsii häntä. Monella etsijällä on kasvoillaan hengityssuojain tai paita vedettynä nenän yli.
"Varo astumasta sille, sitä voi vielä käyttää, huutaa ystävällisesti hymyilevä mies tuhoutuneen talon yläkerrasta."
Aaltopellin pala ei onneksi vääntynyt pahasti.
Taclobanin kaupungissa on saatu suurin osa ruumiista jo kerättyä kaduilta. Rojun alla on kuitenkin vielä paljon uhreja.
Helikopterilentomme Cebusta Taclobaniin paljasti, kuinka taifuuni oli kulkenut.
Ensin tuhoja ei ole nimeksikään, sitten äkkiä joka puolella on kaatunutta metsää. Vuoren rinteellä kasvavan metsän rinteessä ja meren rannalla lähes kaikki kylät ja yksittäiset talot ovat tuhoutuneet.
Kuitenkin siellä täällä keskellä tuhoa on myös vähemmän tuhoutuneita rakennusryhmiä. Joka puolella ihmiset heiluttavat ylitse lentävälle helikopterille. Vesipuhvelit laiduntavat riisipelloilla kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Taclobaniin on saatu tuotua jo avustustarpeita ja paikalla on jonkun verran avustusjärjestöjen auttajia. Kadulla kulkiessamme ihmiset huutelevat jatkuvasti:
”Kiitos kun autatte” ja ”me tarvitsemme vettä.”
Avustusjärjestön työntekijän mukaan vettä ja ruokaa on tällä hetkellä alueella kahdeksi päiväksi.
Tuhojen korjaamisessa menee huomattavasti kauemmin.
