Oulun ja Pudasjärven välillä alkoi marraskuun alussa liikennöidä toimistobussi, jossa matkustaja voi käyttää matka-ajan tehokkaaseen työskentelyyn.
Projektipäällikkö Marianne Mäntylehdon mukaan autossa on ollut joka päivä vähintään muutama henkilö.
Aamulla puoli kahdeksalta Oulusta lähtevä linja-auto sisältää langattomat tietoliikenneyhteydet ja työpöydät, joita työmatkalaiset voivat käyttää hyväkseen matkan aikana. Työnantajat hyväksyvät matkustuksen työajaksi.
Onnikkaan nousee monenlaisissa työpaikoissa olevia. He käyvät Pudasjärvellä enimmäkseen yhdestä muutamaan kertaan viikossa.
Pudasjärveläisen Vireal Oy:n Oulussa asuva liiketoimintajohtaja Matti Matero käyttää linjaa kerran tai kaksi viikossa. "Riippuu aina, miten pukkaa muuta reissua. Jos en mene toimistoon Pudasjärvelle, olen palavereissa Oulun päässä tai muilla kirkonkylillä."
Hänen mielestään varsinkin pimeänä aikana on mukava mennä linja-autolla.
"On mukavaa juoda aamukahvit, lueskella sähköpostit ja oikeastaan tehdä ne normaalit toimistorutiinit, jotka muuten tulisi tehtyä toimistossa ensimmäisen tunnin aikana. Eli olen tehnyt ne hommat jo yhdeksältä."
Kotimatkankin voi käyttää tehokkaaseen työntekoon.
Pudasjärven Kurenalan koulun opettaja Paavo Toivanen on ajanut 13 vuotta Kiimingin ja Pudasjärven väliä omalla autollaan. Toimistobussilla hän pystyy kulkemaan nyt kahdesti viikossa mutta ei enempää työvuorojensa takia.
"Voin käyttää tietokonetta tai korjata kokeita työmatkan aikana. Jos tämä olisi vakituinen järjestely ja vuorot sopisivat, kulkisin mielelläni pelkästään tällä."
Linjalle tavoitellaan 10-15 päivittäistä käyttäjää. Oulun ja Pudasjärven välillä on päivittäin 400 työmatkalaista. Bussin kulkusuunnassa Oulusta Pudasjärvelle heitä arvioidaan olevan noin 50, eli enemmistö on toiseen suuntaan kulkijoita. Jos nykyinen kokeilu onnistuu, perustetaan toinen linja Pudasjärveltä Ouluun.
Bussilipun hinta määräytyy normaalien taksojen mukaan. 44 matkan sarjalipulla edestakaisen matkan hinnaksi tulee 19,90 euroa. Kertalippuna hinta on kympin kalliimpi.
"Onnikkakyyti tulee minulle pari euroa kalliimmaksi. Sen verran tai vaikka vitosenkin olen valmis maksamaan puolentoista tunnin lisästä vapaa-aikaani", Matero tuumaa.