Lääkärit ovat joutumassa syytettyjen penkille. Tarkemmin sanottuna vaaravyöhykkeessä ovat kokonaan ilman lääketieteellistä koulutusta olleet ja väärennetyillä tai ostetuilla tutkintotodistuksilla toimineet, joita voitaneen kutsua oikeutetusti valelääkäreiksi.
Toisen ryhmän muodostavat ne, jotka kylläkin ovat opiskelleet lääketiedettä, mutta joilta puuttuu osa opinnoista tai joilla on jokin muu tutkinto. He ovat esimerkiksi sairaanhoitajia. Muodollista opettajanpätevyyttä vailla olleita kutsuttiin ennen epäpäteviksi opettajiksi. Lääketieteen puolella heitä voitaisiin ilmeisesti kutsua epäpäteviksi lääkäreiksi.
Epäpäteviä opettajiakin pidettiin toisinaan varsin hyvinä opettajina. Ainakin kirjailija Mauri Sariolaa lapset pitivät innostavana opettajana, vaikkei hänellä ollut ensimmäistäkään opettajantutkintoa. Samoin useata valelääkäriä on kuvattu sympaattiseksi, potilaita kuuntelevaksi tohtoriksi, joiden toimista ei raportoitu hoitovirheitä, vaikka praktiikka jatkui vuosikausia.
Jonkun ammattitaitoa ja tutkinnon suorittamisen nopeutta sentään ylilääkäri epäili ja raportoi tästä Valviralle, mutta epäily ei ennen lehtien nostattamaa hälyä johtanut mihinkään. Tilanne herättää monenlaisia kysymyksiä, jotka ovat sekä hallinnollisia, lääketieteellisiä että yhteiskuntapoliittisia.
Juridinen puoli tässä jutussa on loppujen lopuksi se kaikkein yksinkertaisin: jos joku on syyllistynyt väärennökseen, petokseen tai virkavirheeseen, asiat tutkitaan, syytetään ja aikanaan tuomitaan. Mahdolliset oikeudenkäynnit eivät poista järjestelmässä olevia puutteita, mutta ne tuovat ne näkyviksi ja jouduttavat tarvittavia muutoksia.
Viattomuuden aika tutkintotodistusten suhteen on nyt Suomessakin varmaan ohi. Kyllä ostettavissa olevista tutkinnoista puhuttiin Euroopassakin jo 1960-luvulla, eivätkä nämä maat välttämättä olleet eteläisessä Euroopassa. Kun asunnon ostaja Belgiassa tällä hetkellä joutuu kulkemaan senkin seitsemän notaarin läpi, se tapahtuu juuri sen tähden, ettei huijauksia tapahtuisi.
Suomessa jokainen pystyy tekemään kauppakirjan tai testamentin katsomalla yksinkertaisesti netistä ohjeet. Espanjassa ja monessa maassa tämä ei ole mahdollista, vaan oikeustoimi on vahvistettava viranomaisen luona. Todistuksetkin on laillistettava eli asiakirjojen ja allekirjoitusten oikeellisuus edellyttää viranomaiskontrollia.
Väitöskirjakäsikirjoituksiakin liikkuu maailmalla, joiden tekijöistä ei aina ole varmuutta. Niinpä minuunkin otti sähköpostitse muutama vuosi sitten yhteyttä ulkomaalainen tutkija, joka pyysi minua työnsä ohjaajaksi ja lähetti omasta mielestään valmiin käsikirjoituksen. Pyysin tätä Suomessa ollutta tohtorikandidaattia luokseni keskustelemaan käsikirjoituksesta, koska edellytin, että tietäisin edes jotakin hänestä.
Hän ei koskaan saapunut. Sen sijaan Joensuussa ollut kollegani kertoi, että samaa käsikirjoitusta tarjottiin myös heille. Epäilys heräsi sielläkin, ja he tutkivat käsikirjoituksen aitoutta ja totesivat sen suurelta osin plagiaatiksi. Tämä tarina ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan kandidaattimme lopulta kyllä väitteli, tosin ei Rovaniemellä eikä
Joensuussa.
Toinen ongelma liittyy itse tutkintojen sisältöön. Samasta nimikkeestä huolimatta, sisältö saattaa olla tosiasiassa aivan eri tasoinen. Joitakin vuosia sitten raportoitiin ruumiiden puutteesta Etelä-Euroopan yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa. Voihan patologiaa tietysti muutenkin opettaa, mutta kuvat ja vahanuket tuskin elävää tai elänyttä ihmistä voittavat.
Pätevyyden takaa parhaiten se, että opettajat tuntevat oppilaansa ja esimiehet harjoittelijansa pitkältä ajalta. Kyllä lääkäriksi aikovilla, niin suomalaisilla kuin ulkomaalaisillakin, tulisi olla velvollisuus työskennellä vähintään vuosi terveyskeskuksissa. Siinä ajassa jo näkee, mitä ihminen osaa ja mitä ei. Koska valtio tarjoaa Suomessa kalliin koulutuksen ilmaiseksi, voi se myös jotain vaatiakin.
Juristeilla tämä on järjestetty auskultoinnilla, joka tosiasiassa on alipalkattu harjoitteluvuosi tuomioistuimissa. Tämän jälkeen, kun on istunut käräjät, saa varatuomarin arvon, jota yhä arvostetaan lakimiesten piirissä. Ennen sanottiinkin, että auskultoimaton kandidaatti on vähän kuin opintonsa kesken jättänyt juristi.
Asianajajilla on puolestaan yliopistotutkinnon jälkeinen oma pätevöitymisjärjestelmänsä pitkine työskentelyjaksoineen ja tutkintoineen.
Se, että lääkärin pätevyyttä vailla olevat kykenevät hoitamaan tehtäviä näinkin hyvin, kielii myös siitä, että lääkäreillä teetetään töitä, joita vähemmälläkin koulutuksella pystyttäisiin hoitamaan. Lääkäriliitto on kuitenkin mustasukkaisesti vaalinut laajaa reviiriään.
Aikaisemmin ihmiset hoitivat pienet sairautensa kotonaan, eikä sairauslomatodistuksia tarvittu joka lähtöön. Usko antibiootteihin on ilmeisesti kadottanut ihmisten kyvyn hoitaa itseään. Lääketieteellistä ammattitaitoa tarvitaan kuitenkin nykyäänkin juuri siinä vaiheessa, kun joudutaan erottamaan itse parannettavat tai itsestään parantuvat sairaudet vakavammista sairauksista.
Silloin tarvitaan ammatti-ihmisiä ja tutkinnot auttavat tunnistamaan kunkin tietämyksen alueen, mutta ratkaisevaa silloinkin on, mitä kukin osaa. Sillä perusteella jokaisen tulisi löytää paikkansa - terveyskeskuksessa ja sairaalassakin.