Viime kesänä väitellyt oululainen tohtori Mari Isoaho kotiutui opiskeluaikoinaan Oulun yliopiston historian laitoksen tutkijailmapiiriin sen verran hyvin, että sai pro gradustaan parhaan arvosanan. Laudatur ei ole itsestäänselvyys, ja historianlaitos kannustikin Isoahoa jatko-opintoihin.
"Ovet aukenivat kuin itsestään. Hain tutkijakouluun, ja sain neljän vuoden tutkijanpaikan. Sen jälkeen hain apurahoja ja sain", Isoaho muistelee kahdeksan vuoden urakkaa. Väitöskirjan ohessa syntyi myös neljä lasta. Isoaho suositteleekin kaikille äideille tutkijan töitä.
Apurahakausien välillä hän oli kolmen kuukauden ajan työttömänä. Sama tilanne voi olla äitiysloman jälkeen.
"Minulla on kahden kuukauden ikäinen tyttövauva. Laitoin vetämään Suomen Akatemialle hakemuksen uutta kolmen vuoden tutkijaprojektia varten. Jos hyvin käy, aloitan uuden tutkimuksen vuoden päästä". Isoaho sanoo.
Niin sanottuja oikeita töitä Isoaho ei ole ajatellut. Opettajaksi hän ei valmistunut. Toisaalta, jos apurahahakemus ei ota tulta alle, hänen pitää miettiä jotain muuta. Museoala voisi olla yksi mahdollisuus.
"Pitää vääntää aivoja toiseen suuntaan, jos en en enää tutki", hän sanoo mietteliäänä. Isoaho tietää, että tohtori ei noin vain työllisty hänen alaltaan. Reitti menee usein niin, että se työpaikka on jo yliopistolla. "Työn ohessa alkaa tehdä väitöskirjaa. Myös monet opettajana toimivat palaavat graduunsa, ja alkavat jatkaa sitä väitöskirjaksi."
