Vaalirahoituskohu on juuttunut kiistelyyn siitä, miten asiaa käsiteltäisiin eduskunnassa. Käsittelytapa on sivuseikka. Vanhasen vastaukset eivät tyydytä vieläkään.
Vaalirahoituksesta on kohistu jo kuukauden päivät, mutta vieläkään ei loppua näy. Pääministeri Matti Vanhasella olisi ollut maanantain tiedotustilaisuudessaan mahdollisuus tuoda sotkuun edes jonkinlaista selvyyttä, mutta toisin kävi. Nurkkaan ajettu ja kimmastunut pääministeri valitsikin hyökkäystaktiikan.
Keskustan johdon myrskynsilmäänsä imaisemassa kohussa on kysymys nyt siitä, missä muodossa asia tuodaan eduskunnan käsittelyyn, jos missään. Jupakka on saanut sellaiset mittasuhteet, että tällainen käsittely olisi enemmän kuin paikallaan. On sivuseikka ja enemmänkin poliittinen taktiikkakysymys, annetaanko eduskunnalle tiedonanto tai pääministerin ilmoitus vai tekeekö oppositio välikysymyksen. Yhdistynyt oppositio päätti tiistaina vaatia pääministerin ilmoitusta. Tällä tietoa Vanhanen tuskin suostuu siihen.
Huonoin vaihtoehto olisi kaikin puolin se, että vaalirahoitussotku jäisi kokonaan puimatta eduskunnan suuressa salissa. Vanhasen ovela veto patistaa oppositiota tekemään välikysymys tähtää pääministerin haluun pitää hallituksen rivit suorina, nostaa pöydälle myös vasemmiston vaalirahoitus ja saada koko keskustelu loppumaan ennen eduskunnan kesälomaa. Muutoin asian jauhaminen uhkaa jatkua syksyllä, juuri kuntavaalien alla. Oppositiolle tämä tietysti sopisi vallan hyvin. Sinänsä on kyllä aikoihin eletty, että pääministeri kehottaa oppositiota tekemään välikysymyksen.
Kansalaiset seuraavat päivästä toiseen jatkuvia paljastuksia hämmentyneinä. Kohuun liittyy monia kysymyksiä, joissa aletaan olla sana sanaa vastaan -tilanteessa. Valehtelu-sanaa käytetään poliittisessa keskustelussa ani harvoin, mutta nyt sekin on nostettu esiin.
Vanhanen itse on hoputtanut eniten keskustan ja kokoomuksen ehdokkaita vuoden 2007 eduskuntavaaleissa rahoittanutta Kehittyvien maakuntien Suomea kertomaan toiminnastaan. Sinänsä perusteltu kehotus ei muuta sitä tosiseikkaa, että painavin todistustaakka on edelleen Vanhasella. Hänen jotkut vastauksensa ovat vaihdelleet tavalla, jotka eivät ole omiaan ainakaan vahvistamaan yleistä luottamusta pääministeriin.
Vanhasen oman puolueen tunteman luottamuksen kannalta ja alle kaksi viikkoa ennen puoluekokousta kiinnostava on esimerkiksi kysymys, miksi pääministeri näki aiheelliseksi suositella KMS:n vaalirahaa toisen puolueen edustajalle. Moista puoluerajat ylittävää ritarillista pyyteettömyyttä ei politiikassa juuri nähdä.
Oppositiosta etenkin SDP on ampunut yli vihjailemalla, että vaalituen perimmäinen tarkoitus olisi ollut ostaa vaalitulos ja saada aikaan porvarihallitus. Tällaiset syytökset ovat niin kovia, ettei niitä pitäisi heitellä ilman vahvaa näyttöä. Poliitikon sinänsä lavea puhevapaus ei sentään oikeuta puhumaan mitä tahansa. Syytökset lyövät korville SDP:n tiistaista vaatimusta saada asiasta lisää tietoa. Syytösten perusteella voisi luulla, että tietoa olisi enemmänkin.
Vanhasen valitsema siilipuolustus ja opposition tuntema viehtymys venyttää vaalirahoituskohua mahdollisimman pitkään eivät toivottavasti johda siihen, että tärkein tavoite eli vaalirahoituksen mahdollisimman suuri julkisuus jää jalkoihin. Alkaisi olla jo aika käydä läpikotainen keskustelu, tehdä siitä johtopäätökset olivatpa ne mitkä tahansa, lyödä sitten loppupiste ja siirtyä muihin asioihin.