Pariisi Haagin kansainvälinen sotarikostuomioistuin vetäytyi perjantaina 26. heinäkuuta neljän viikon lomalle, ja loma oli selvästikin tarpeen sekä syytetyn että syyttäjäpuolen taholla. Mitä syytettyyn tulee, viime torstaina julkistetussa lääkärinlausunnossa suositeltiin, että häntä pitäisi säästää, mikä ei voi olla aiheuttamatta ongelmia aikataulusta tiukasti kiinni pitäville tuomareille.
Syyttäjäpuoli taas koki juuri loman alla näyttävän takaiskun: yksi sen Kosovoon liittyviä kysymyksiä selventämään kutsumista todistajista aiheutti todistajanlausunnollaan julkisen pettymyksen. Tämä huipensi kokonaisen vastoinkäymisten sarjan, joka on usein antanut vaikutelman huonosta valmistelusta syyttäjäpuolen taholla.
Nyt ollaan menossa vasta Kosovon kysymyksessä, joka oikeudenkäynnin alussa mainittiin syyttäjäpuolen kannalta helpommaksi kuin Kroatian ja Bosnian kysymykset. Raskauttavat seikat olivat tuoreempia, niitä oli vähemmän ja ne näyttivät kuuluvan muita yksinkertaisempaan selkkaukseen. Koska Kosovo oli Serbiaan kuuluva maakunta toisin kuin sodan aikana jo itsenäinen Bosnia, Belgradin entisen vahvan miehen välitön vastuu vaikutti ennakolta helpommalta osoittaa.
Syyttäjäpuolen pitäisi saada kaikkiin kolmeen asiakokonaisuuteen liittyvien todistajien kuuleminen valmiiksi ensi vuoden huhtikuun loppuun mennessä, mikä ei ole mahdollista, ellei se syksyllä muuta menetelmiään.
Tähän mennessä aikakysymykseen ei ole saatu mitään tyydyttävää vastausta. Tuomarit eivät ole väärässä: mitä hyötyä tästä historiallisesta oikeudenkäynnistä olisi, jos se venyisi vuosien mittaiseksi? Tämä saa syyttäjäpuolen jokaisen haksahduksen tuntumaan oikeudenkäynnin kannalta entistäkin vahingollisemmalta.
Haksahduksia onkin riittänyt: oikeudelle on esimerkiksi esitetty asiakirjoja, jotka ovat osoittautuneet väärennöksiksi (kuten Mitrovican albaaneja koskeva "musta lista", jolla oleville väitettiin olevan luvassa likvidointi serbien taholta).
Samoin jotkut todistajista ovat olleet liian epävarmoja ja puhuneet ristiriitaisesti tai murtuneet Milosevicin painostuksen edessä. Yksi esille tulleista ongelmista onkin ollut se, että nimettömien ja monessa tapauksessa syrjäseuduilta tulleiden todistajien asettaminen vastakkain miehen kanssa, joka ei koskaan ole ollut heidän suoranainen kiduttajansa, vaan on ilmentänyt kaukaista ja ehdotonta valtaa, ei ole oikein toiminut.
Anglosaksisen oikeudenkäyntimallin mukaisesti tutkinta osoitetaan oikeudelle ja todistajilla on ratkaiseva rooli syyttäjäpuolen tärkeimmän tehtävän eli tosiseikkojen selvittämisen onnistumisessa.
Milosevicin tapauksessa tämä on välistä johtanut perin vaikeaselkoiseen näytelmään: loputtomia väittelyitä pelkiltä yksityiskohdilta vaikuttavista seikoista - kuka oli siinä ja siinä turvallisuusroolissa sinä ja sinä päivänä sillä ja sillä pienellä tiellä Kosovossa, oliko se Serbian armeija vai paikallinen poliisi? - vaikka menossa pitäisi olla historiallinen oikeudenkäynti, jossa on määrä selvittää valtionpäämiehen vastuu kymmenen sotavuoden aikana tapahtuneista laajoista sotarikoksista.
Prosessin pitäisi hieman keventyä, kun oikeudenkäynnissä siirrytään käsittelemään Kroatian ja Bosnian tapahtumia. Monet Milosevicin syytekirjelmässä oleva niihin liittyvät seikat on itse asiassa jo osoitettu todeksi Haagin tuomioistuimen aikaisempien oikeudenkäyntien aikana, kun taas Kosovon osalta asia on aivan toinen.
Syyttäjäpuoli on törmännyt myös toiseen huomattavaan ongelmaan: miten saada todistuksia "sisäpiiriltä" eli Milosevicin ajan vallanpitäjiin kuuluneilta henkilöiltä, jotka voisivat tarjota todisteita siitä, että hän todellakin oli hierarkian kautta vastuussa varsinaisten rikosten toimeenpanijoiden edesottamuksista?
Viime toukokuussa yksi tähän piiriin kuuluneista, ahdistetun menneisyyden elänyt mies nimeltä Radomir Tanic, joka väitti olleensa vakituinen vieras Jugoslavian entisen presidentin luona, ei oikein vakuuttanut syytetyn kiistäessä hänen lausuntonsa.
Viime viikolla puolestaan entinen valtion turvallisuuspäällikkö Radomir Markovic lipesi pois puolustuksen riveistä. Hänen oli määrä selittää, että Milosevic oli hyvin selvillä Kosovossa tehdyistä rikkomuksista ja että hän oli erityisesti antanut määräyksen "puhdistaa" rikosten jäljet hävittämällä albaanien ruumiit.
Markovic myönsi, että Milosevic oli turvallisuusjoukkojen todellinen komentaja, mutta korosti, ettei näillä joukoilla ollut muuta tehtävää kuin "siviilien suojeleminen". Mitä taas "puhdistamista" koskevaan käskyyn tulee, se liittyi vain miinojen, kuolleen karjan ja taistelukentälle jääneiden ruumiiden poisraivaamiseen eikä suinkaan minkään rikosten peittelyyn, Markovic vakuutti.
Lisäksi syyttäjäpuoli herättää ristiriitaisia tunteita sillä, että se tuntuu esittävän tapahtumat epäjärjestyksessä.
Se päätti olla noudattamatta tapahtumien aikajärjestystä ja sen sijaan ryhmitellä tapahtumat luokkiin (karkotukset, joukkosurmat jne.).
Tätä luokittelua puolestaan hämärtää se, että se ja se todistaja ei sinä ja sinä päivänä ole käytettävissä, minkä takia on pakko vaihtaa aihetta ja palata asiaan myöhemmin.
Tästä huolimatta syyttäjäpuoli on pystynyt osoittamaan todeksi monia seikkoja niin, että Milosevic ei ole kyennyt niitä kiistämään. Samoin kokoon on saatu todisteita hänen suorasta vastuustaan monessa asiassa.
Tämä kaikki kuitenkin hämärtyy oikeudenkäynnissä, jonka etenemisestä on vaikea päästä selville.
Pääsyyttäjä Carla Del Ponte näyttääkin joutuneen antamaan periksi pyrkimyksessään tehdä tästä oikeudenkäynnistä perustavaa laatua oleva esimerkkitapaus ja sen takia mahdollisimman suuren yleisön kannalta ymmärrettävä.