Teatteri kärsii rajoitteista, jotka estävät sitä kehittymästä. Nuo rajoitukset eivät tule enää ulkoapäin, vaan taiteenlajin sisältä. Näin pohtii ohjaaja, filosofian tohtori Esa Kirkkopelto.
Kirkkopellon oli käytävä pitkä tie 1980-luvulta uudelle vuosituhannelle, jotta hän löysi sen, mitä todella halusi teatterissa tehdä. Tekeminen kiteytyy tätä nykyä Nälkäteatterin kokeelliseen esitykseen Toisissa tiloissa, jossa 13-henkinen, eri taiteenaloilta koottu ryhmä etsii toiseuden kokemuksia.
Tällä esityksellä hän vieraili lauantaina myös Oulussa - ensimmäistä kertaa sitten Jumalan Teatterin kohuvierailun vuoden 1987 tammikuussa.
"Tämä on teatteriunelman täyttymys. Kyse on todellisuuskokemuksista teatterissa. Ne eivät ole mitään illuusioita."
Kehitys
jäi kesken
Kirkkopelto tuntee palanneensa juurilleen. Etenkin vuonna 1990 Atro Kahiluodon kanssa Helsingin YT:lle tehty yhteisöllinen performanssiteatteri Elvytystä on ollut hänelle merkittävä. Hän kokee silloisen kehityksen jääneen kesken.
Kollektiivisuus leimaa Kirkkopellon teatteria. 90-luvulla hän teki muun muassa Kostamus-sinfonian ja Yrjö Kallisen valaistumisen kaltaiset spektaakkelit.
"Olen aina käyttänyt teatterissa kollektiivisia harjoitteita, jo turkkalaisissa jutuissa."
Yhteisöllisyys muotoutui vastapainona 80-luvun individualismille. Nyt se on saanut erilaisen sävyn kuin 90-luvun töissä.
"Silloin ajattelin yleisön muodostavan esitystilanteessa kansan. Toisissa tiloissa -esityksessä yhteisö muodostuu muuta kautta, paljon laajemmin ja kosmisemmin."
Uusia
ulottuvuuksia
Kirkkopelto vetäytyi teatterin tekemisestä 90-luvun lopulla, vaikka hänen ohjaajauransa oli nosteessa. Kuutisen vuotta hän keskittyi filosofian väitöskirjansa tekoon Strasbourgin yliopistossa Ranskassa.
"Olin sanonut sanottavani. Tuli halu tehdä jotain muuta."
Vaikka vuonna 2002 valmistunut väitöskirja liittyykin teatterin filosofiaan, ei Kirkkopelto usko voivansa soveltaa filosofiaa teatteriin - "filosofia ja teatteri eivät mahdu samaan tietoisuuteen".
Teatterin ohjaajan taiteena Kirkkopelto on valmis hylkäämään, se ei kuulu 2000-luvun teatteriin. On avattava uusia ulottuvuuksia yksipuoliseen todellisuuteen.
"Taide pyrkii muuttumaan todellisuudeksi avantgarden hengessä. En edes miellä tekeväni taidetta, vaan kokemuksellista tutkimusta, josta ihminen saa tietoa ja iloa. Nyt ollaan jo kyllästytty tarjottuihin maailmankuviin."
Kirkkopellon puhe on välillä jopa teoreettisen filosofista, yksi pohdinta johtaa toiseen.
Teatterin on tuotava esiin "jotakin, joka meidät lävistää". Ongelmana on se, että ihminen itse sensuroi teatterin syvemmän sanoman.
"Teatterin mesitsi on niin kova, että meidän pitää suojautua siltä. Se on kuin valaistuminen, poliittisella tasolla puhutaan vallankumouksesta."
Lähempänä
Jumalan Teatteria
Useimmat Esa Kirkkopellosta kirjoitetut jutut alkavat Jumalan Teatterin kohua herättäneestä aktista Oulun Pohjoisilla teatteripäivillä, jossa yleisö sai päällensä muun muassa ulosteita. Silloisilla teatterikoululaisilla oli tarkoitus puolustaa näyttämöä ja hyökätä laitosteatteria vastaan. Siitä on kulunut jo 18 vuotta. Kirkkopeltoa kirjoittelu ei juuri häiritse.
"Se oli itseaiheutettu lähtölaukaus, ja suisti minut sille radalle, jolla olen vieläkin. Virheistä voi oppia, mutta katumus on väärä sana."
Hän sanoo tekevänsä teatteria uudella otteella ja suhtautuvansa menneeseen kriittisesti. Jumalan Teatterista hän sanoo olevansa ylpeä, sillä se oli paljon muutakin kuin Oulun akti. Itse asiassa hän on lähempänä Jumalan Teatteria kuin koskaan ennen.
"Meillä oli unelma toisenlaisesta teatterista, joka ei käynyt toteen. Siitä tuli suuri tuska itselle, mutta se jätti janon. Se oli taiteellinen eksperimentti."
Oulua hän ei ole tietoisesti vältellyt, syyt 18 vuoden taukoon ovat käytännölliset. Hän yritti Ouluun jo muutama vuosi sitten Q-teatterin Vetoapua-näytelmällään, mutta kiertue tyssäsi taloudellisista syistä Kajaanin-vierailuun.
"Oululaiset kulttuurikontaktit syntyivät vasta Kostamus-sinfonian myötävaikutuksesta, ja sen jälkeen olikin jo myöhäistä. Oulu on kaupunki, jossa Helsingin ulkopuolella olen eniten viettänyt aikaa. Oulussa on vain ystäviä tai vihamiehiä, semmoinen kaupunki se on", tuumaa Kirkkopelto.