Valtioneuvoston keskiviikkona esittelemä tulevaisuusselonteko 2030 huipentuu muutamaan itsestään selvään hokemaan.
Kalliin ja kohutun selonteon ydin vaikuttaa lattealta: luovuutta ei saa tukahduttaa kielteisyydellä, ja talouskasvu luo perustan hyvinvoinnille. Näiden toteutuessa Suomessa on hyvä elää merkityksellistä ja arvokasta elämää.
Näin se varmasti on, mutta eikö tällaisten näkemysten haaliminen kasaan nimekkäällä tutkijajoukolla ole kärpäsen ampumista tykillä? Selonteon pohjana on filosofi Pekka Himasen tutkimusryhmältä tilattu Kestävän kasvun malli -tutkimushanke, jonka loppuraportti julkaistaan ensi viikolla.
Hallitus hyväksyi selonteon Suomen tulevaisuudesta ilman vastaväitteitä, mikä kertoo sisällön helposta nieltävyydestä. Samalla poliitikot voivat huitaista 65-sivuisen nivaskan työpöydän oheen enempiä miettimättä. Selonteko ei lopulta haasta uudistamaan näkemyksiä. Sillä ei ole mitään virkaa.
Suomen hallituksen tulevaisuusselonteko on eräänlainen maan tapa. Paperi tehdään kerran vaalikaudessa. Tulevaisuutta kannattaa pohtia, mutta laaditaanko selvitys ainoastaan sen itsensä vuoksi? Parasta tulevaisuusselvitystä olisi, että hallitus ottaisi järjestelmällisesti käyttöön todellista tietoa päätöstensä pohjaksi.
Silloin ei sattuisi kömmähdyksiä, jollainen oli pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) taannoinen näkemys, että Suomen pelastamiseksi tehtävät mittavat rakenneuudistukset ovat uskomuksenvaraisia. Kataisen mukaan hallitus ei pysty osoittamaan pitäviä laskelmia uudistusten vaikutuksista.
Kysyikö hallitus yhdeltäkään suomalaiselta yliopistolta, millaista osaamista ne voisivat tarjota?