Tuiran rannassa sinisen auton kupeessa seisoo urheilutamineisiin pukeutunut mies.
"Otin vähän näitä kamoja mukaan", hihkaisee Tuomas Hallilla.
Seikkailu-urheilijan "vähän" tarkoittaa kanoottia, melaa, maastopyörää tykötarpeineen, rullaluistimia ja kahta täyteen sullottua reppua. Välineurheilua parhaimmillaan.
Vaikka repun pakkaaminen on monimutkaista ja muistettavaa riittää, laji itsessään on simppeli. Tarkoituksena on edetä paikasta A paikkaan B luonnon muodostamien esteiden yli. Pelkkä kestävyys- ja lihaskunto eivät riitä, sillä kisassa tarvitaan kekseliäisyyttä.
"Joskus kanootin kantaminen tai vetäminen kärryillä perässä on etenemisen kannalta järkevämpää kuin melominen. Lajin kaikkein suurin haaste on kulkemisen sujuvuus", Hallila, 27, korostaa.
Lajiskaala on kirjava. Peruslajeja ovat juoksu, maastopyöräily, melonta ja köysitehtävät. Lisää makua soppa saa rullaluistelusta, uinnista, potkulautailusta, hiihdosta ja ratsastuksesta.
Kulloisenkin kilpailun järjestäjä saa itse hämmentää kilpailun mieleisekseen. Kilpailijat saavat avukseen reittikirjat ja kartat.
Kilpailuosuudet ja vaihtopaikat vuorottelevat säännöllisen epäsäännöllisesti. Lajia vaihtaessa kilpailijat eivät tiedä, miten kauan seuraava pätkä kestää.
"Vaihtopaikalla täytyy osata varautua kaikkeen mahdolliseen ja arvioida osuuden pituus. Joskus seuraava pätkä voi kestää vuorokauden."
Maraton alkuverryttelyksi
Seikkailu-urheilu ei ole heikkohermoisen tai uneliaan ihmisen hommaa. Olipa kyseessä viiden tunnin etappikisa - jossa ajanotto pysähtyy välillä - tai non-stoppina viikon jatkuva koitos, ei kilpailijan keskittymiskyky saa herpaantua.
Muuten parin tunnin johtoasema voi hetkessä muuttua tappioksi.
"Mitä vain voi sattua. Vauhti saattaa hidastua pienestäkin virheestä. Ja se tässä lajissa viehättääkin", viisi vuotta lajia harrastanut Hallila toteaa.
Sanomattakin on selvää, että muutaman vuorokauden putkeen jatkuva urheilu vaatii kovaa kuntoa. Kilpailutausta ja harjoittelulla luotu kuntopohja ovat avain asemassa.
"Suunnistajat ja hiihtäjät pääsevät kovaa. Kroppa pystyy yllättävän kovaan menoon, kun saa tarpeeksi energiaa."
Omien rajojen testaaminen antaa euforisen tunteen.
"Jostain syystä sitä vain jaksaa. Hienoin oivallus on se, kun tajuaa, että hitto, tähän pystyy", Hallila virnistää.
Muutaman kisan jälkeen maraton matkana ei Hallilan mukaan tunnu missään.
"Se menee alkulämmittelynä. Ja joskus kisassa se sitä onkin."
Kilpailuissa joukkueen muodostuu 2-4 henkilöstä. Kaikilla jäsenillä on oma roolinsa.
"Ihannetilanne on, jos tiimin ei tarvitse puhua keskenään taktiikasta. Jokainen tietää, mitä toinen tekee."
Naisten sisu
koetuksella
Myös nukkuminen on osa kilpailutaktiikkaa. Hallila selvisi kolmen vuorokauden kisan nukkumalla neljään otteeseen viisitoista minuuttia kerrallaan.
"Kolme vuorokautta olisi varmaan mennyt nukkumattakin. Kilpailun kannalta on tärkeää löytää nukkumiselle sopiva ajankohta."
Jos seikkailu-urheilu testaa fyysistä suorituskykyä, ei henkinen kantti pääse yhtään helpommalla. Päinvastoin, loppumetreillä henkinen kestävyys erottaa jyvät akanoista.
"Korvienväli ratkaisee. Kilpailuissa toimitaan tiiminä, ja kaikilla on vuorollaan vaikeita hetkiä. Kilpailijoilta vaaditaan pitkäjänteisyyttä. Kesken kilpailun ei voi lopettaa", Hallila alleviivaa.
Maailmancup-tyylisissä suurissa kisoissa yksi joukkueen kilpailijoista on nainen - luonnonlakien mukaan heikompi osapuoli.
Hallila harmitteleekin, että joukkueeseen on vaikea saada tarpeeksi kovia naisia.
"Niinhän se vain on, että seikkailu-urheilu vaatii naiselta aika paljon fyysisesti ja tosi paljon henkisesti."
Toinen Hallilan harmituksen aihe on laajin saama kyseenalainen julkisuus. Tosi-tv:t ja muut seikkailusarjat eivät anna todellista kuvaa extremelajista.
"Ihmiset luulevat, että kyse on samanlaisesta touhusta kuin joku Suuri Seikkailu. Tässä lajissa saa seikkailla ihan tosissaan."
Lue myös:Hengenlähdöstä pullean tilin tekoon