Kolikon kimalteleva puoli: kun nostetaan alkoholiveroa, rahaa valtion kassaan kilahtaa enemmän, ja alkoholihaitat vähenevät, kun kulutus vähenee.
Kolikon nurja puoli: kun nostaa alkoholiveroa, ravintolamyynti laskee, verotulot vähenevät, työllisyys heikkenee ja kulutus siirtyy entistä enemmän koteihin, joissa juodaan paljon myös tilastoimatonta alkoholia.
Nurjalle puolelle voi vielä lisätä esimerkiksi sen, että suomalaiset nauttivat laadukkaan ravintola-aterian yhteydessä heikompilaatuisia viinejä, kustannussyistä. Viinin osuus ravintolalaskusta on Suomessa huomattava kun sitä vertaa ulkomaanmatkoilla koettuun, vaikka juodaan halvempia laatuja.
Korkea alkoholivero näkyy myös yleisesti kulutuksen laadussa. Sekin on koettu, että jos alkoholin hinta kohoaa pilviin suhteessa ostovoimaan, ryhdytään tekemään juomia itse.
Liekö tuota valtiontalouspuolta tai alkoholihaittoja mietitty loppuun saakka alkoholipolitiikasta päätettäessä?
Voisi olettaa, että jos alkoholin kulutuksesta siirtyisi selvästi isompi siivu ravintoloihin, se voisi tuottaa jopa enemmän verotuloja kuin mitä pelkästä veronkorotuksesta kertyy. Alan työllisyyskin kohenisi, vieläpä merkittävästi.
Alkoholihaittoja voisi puolestaan vähentää se, että kulutus tapahtuisi ainakin jossakin määrin valvovan silmän alla. Ravintolassa kun on tapana lopettaa tarjoilu liiaksi päihtyneiltä, tai ainakin hillitä juomisen tahtia, mitä ei välttämättä tapahdu kotioloissa.
Siellä pelaa myös sosiaalinen kontrolli, ainakin paremmin kuin kodeissa.
Demonisoiva, kieltolakimainen ajattelu on leimannut Suomen alkoholipolitiikkaa iät ja ajat. Etenkin ravintola-ala on kärsinyt siitä läpi historian. Politiikkaa on tehty pienen vähemmistön käyttäytymisen synnyttämän mielikuvan vallassa. Alle viidennes kansalaisista juo yli puolet maassa kulutetusta alkoholista.
Lait ja asetukset on siis käytännössä säädetty tuon joukon kulutuskäyttäytymisen vuoksi, mutta ne koskevat kaikkia kansalaisia.
Sitä kautta määräykset vaikuttavat keskeisesti myös työvoimavaltaisen ravintola-alan toimintaan, keittiöstä baaritiskeille ja saleihin.
Ravintolamyynti sekä ruoka-, että juomapuolella on ollut viime vuodet selvässä laskussa. Se korreloi pitkälti alkoholiverotuksen kiristymisen kanssa. Alkoholiveroa on nostettu viisi kertaa vuoden 2008 jälkeen. Elinkeinon on kannettava kasvava verotaakka muun nousevan kustannuskehityksen lisäksi.
Kun päälle ynnää kuluttajien ostovoiman laskun, kumuloituu vaikutus ravintola-alalle: kansalaiset tinkivät ensimmäisenä juuri kyseisenkaltaisten palvelujen käytöstä.
Ravintola-ala laskee, että se voisi työllistää jopa 10 000 henkilöä nykyistä enemmän, jos verotusta ja muuta alkoholipolitiikkaa viilattaisiin ravintoloita suosivammaksi. Ei mikään pieni työllisyysvaikutus. Verotulojakin kertyisi, ja me kuluttajatkin tykkäisimme. Ehkä alkoholihaitatkin hieman vähenisivät.
Tilastoidusta alkoholista anniskellaan ravintoloissa enää alle 10 prosenttia. Se tarkoittaa sitä, että yli 90 prosenttia myydään kauppojen kautta. Alkoholin vähittäismyynnin työllistävä vaikutus on selvästi ravintola-alaa pienempi, samoin sitä kautta kertyvä verotulojen määrä.
Tilastoimattoman alkoholin kulutuksen osuuden on laskettu olevan selvästi suurempi kuin ravintola-anniskelun.
Supistuva anniskelumyynti on aiheuttanut työvoiman vähennyksiä myös panimoalalla.
Luova talousajattelu ei ole koskaan kuulunut valtion kirstunvartijoiden vahvoihin puoliin. Siellä mennään yksinkertaisilla kaavoilla.
Yleensä se tietää jarrua reaalitalouteen ja sitä kautta kielteisiä vaikutuksia myös valtiontalouteen. Yksioikoinen ajattelu näyttää olevan vallalla myös terveys-satraappien taholla.