Suomen seuraavaksi arkkipiispaksi nousee värittömäksi moitittu Kari Mäkinen. Korkeaa profiilia tärkeämpi avu tulevassa työssä on keskustelukyky. Arkkipiispan ei edes kuulu johtaa kirkkoa.
Arkkipiispan vaalia koskeva etukäteisgallup osui oikeaan. Vaalista tuli historiallisen tiukka. Turun hiippakunnassa piispana toimiva teologian tohtori Kari Mäkinen sai 593 ääntä ja vastaehdokas, professori Miikka Ruokanen 582. Tulos olisi siis ollut toinen, jos kuusi Mäkistä nyt kannattanutta olisi antanut äänensä Ruokaselle. Asiasta jossitellaan varmasti pitkään Ruokasen tukijoukoissa.
Mäkistä on luonnehdittu pohdiskelijaksi, värittömäksi, keskustelukykyiseksi, lukeneeksi, teologisesti vapaamieliseksi. Teologisilla näkemyksillä on arkkipiispan työssä paljonkin merkitystä, mutta ei yksin niillä. Arkkipiispan tehtävässä yksin korkea jumaluusopillinen profiili tuskin takaa tehtävän menestyksekästä hoitoa. Keskustelu- ja kuuntelukyky lienevät käytännön tasolla avuista tärkeimpiä, sillä tuleva työ on tavattoman vaativa.
Jos arkkipiispa tunaroi sanoissaan tai teoissaan, kirkon ovat käyvät. Toisaalta häneltä odotetaan selkeitä näkemyksiä, jotka nekin tapaavat aina suututtaa jonkin ryhmittymän.
Ruokasesta evankelisluterilainen kirkko olisi saanut runsaasti esillä olevan esipaimenen. Teologiselta linjaltaan hän on Mäkistä vanhoillisempi. On silti toinen asia, kuinka suuri merkitys linjaeroilla olisi käytännön elämässä ollut. Arkkipiispan asema ei kirkossa ole niin määräävä kuin yleensä oletetaan. Hänen valtansa on ennen kaikkea vaikutusvaltaa.
Henkilöiden eroa kuvaa kaksi repliikkiä muutaman päivän takaisesta Ilta-Sanomista. Ehdokkaiden haastattelussa Ruokasen lausunnoista nousee esiin lause: "Arkkipiispana sanoisin, että tässä kulkee Suomen kirkon tie." Lainaus Mäkiseltä kuuluu: "Arkkipiispaa houkutellaan asettumaan messiaan asemaan."
Mäkisen lausunto istuu hyvin luterilaiseen kansankirkkoajatteluun, jossa valtaa on uskottu piispojen ja pappien ohella myös kirkolliskokouksen ja seurakuntien maallikoille.
Vaikka Mäkinen ei haluakaan messiaaksi, häneen kohdistuu suuria odotuksia. Moni näkisi, että Mäkinen ajaisi läpi esimerkiksi homoliittojen kirkollisen siunaamisen. Moni puolestaan pelkää juuri sitä. Sekä odotukset että pelot perustuvat ajatukseen, että arkkipiispa olisi kuin kirkollinen Kekkonen tai luterilainen paavi. Näin ei kuitenkaan ole.
Vastoin yleistä harhaluuloa arkkipiispa ei ole edes muiden piispojen esimies. Hänen valtansa ei ulotu Oulun tai Helsingin hiippakuntaan.
Arkkipiispalla on kyllä muutamia tärkeitä erityistehtäviä, kuten kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja kirkkohallituksen puheenjohtajuus. Hänen asemaansa piispakunnassa on luonnehdittu latinankielisellä fraasilla "primus inter pares" eli ensimmäinen vertaistensa joukossa. Siis vertaistensa.
Käyty vaalikampanja osoitti, että politiikasta tuttu vahvan johtajan kaipuu nostaa päätään myös evankelisluterilaisessa kirkossa. Tämä näkyy taustalla muun muassa niissä vaatimuksissa, joiden mukaan arkkipiispan valinta pitäisi "demokratisoida". Nyt kolme neljännestä valitsijoista tulee arkkihiippakunnasta ja vain yksi neljännes muualta maasta. Äkkipäätään se ehkä kuulostaa oudolta.
Jos kuitenkin muun maan osuutta kasvatettaisiin, se merkitsisi muiden hiippakuntien ja piispojen aseman suhteellista heikentämistä. Tällaiseen vallan keskitykseen yhteen kaupunkiin ja yhdelle henkilölle tuskin kannattaa lähteä.