Kemin teatteri on jälleen tiukan paikan edessä.
Teatterilla on yleisen kustannustason nousun vuoksi tänä vuonna käytettävissään tuotantoihinsa 36 000 euroa vähemmän kuin mitä viime vuonna meni.
Jos muu ei auta, aukko on katettava henkilökunnan kahden viikon lomautuksella.
"Lomautukset ovat ihan äärimmäinen keino. Kaikki mahdollinen tutkitaan, että selviäisimme ilman niitä", teatterin johtaja Timo Sokura sanoo.
Kemin kulttuuriasiainlautakunta ei kannata henkilökunnan lomauttamista, koska se johtaisi viiveellä teatterin henkilötyövuosien ja sitä kautta valtionosuuksien putoamiseen.
"Lomautuksista voi tulla alaspäin menevä kierre, joka on hirvittävän huolestuttavaa", Sokura tietää.
"Ne vaikuttavat myös harjoitusaikojen pituuteen, ensi-iltamäärään ja henkilökunnan työmoraaliin."
Tulostavoitteen saavuttamiseksi teatteri nostaa pääsylippujen hintoja ensi kaudeksi.
Se ei kuitenkaan yksin riitä täyttämään käyttötalouden aukkoa.
Edellisen kerran Kemin teatteri joutui lomauttamaan henkilökuntaansa 1990-luvun lopulla.
Selkä
vastatuuleen
Viime vuonna Kemin teatterissa kävi 20 707 katsojaa. Määrä notkahti 1 400 katsojalla edellisvuodesta.
Sokura on arvioinut syyksi, että ohjelmistossa oli liian vähän musiikkia, laulua ja tanssia.
"Teatterissa käy väkeä kaupungin asukaslukuun verraten kohtuullisen kivasti, vaikka katsojaluvut ovatkin pudonneet minun aikanani täällä. Se on ihan päivänselvää: kun kaupungin väkiluku vähenee, olisi järjetöntä miettiä, että teatterin katsojamäärät nousevat", Sokura huomauttaa.
Kemissä sinnitellään ja paiskitaan töitä. Vaikka viime syksyä värittivät sairastapaukset, yhtään ensi-iltaa ei siirretty eikä esityksiä peruttu.
Timo Sokuran mukaan tekemisen intoa ja meininkiä on kovasti.
"Kaikesta on tähän mennessä selvitty ja meinataan selvitä vastaisuudessakin. Tuli mitä tuli."
Asenne on tuttu Katri-Helenan suositusta letkajenkasta: "Tiukka mutru huuleen, selkä vastatuuleen. Se on pohjoinen!"
Teatterissa on laskettu, että kaupunginhallituksen ja -valtuuston asettaman 280 000 euron tulostavoitteen saavuttamiseen tarvitaan 6-7 ensi-iltaa kaudessa.
Tulotavoite on Sokuran mielestä koomisen iso.
"Ideaali tietenkin olisi, että tekisimme yhden esityksen ja näyttelisimme sitä 360 kertaa täysille katsomoille", Timo Sokura lohkaisee.
"Esimerkiksi Kajaanin teatterilla - Oulun läänin alueteatterilla on pienempi tulostavoite kuin meillä, vaikka heillä on puolet enemmän henkilökuntaa."
Vuosi ilman
ohjaajaa
Tulotavoitteen perässä kimpoilu merkitsee tiivistä työtahtia. Kemin teatterissa ei ole kuin yksi ohjaaja ja yksi lavastaja. Teatterinjohtajan sopimuksesta ohjausvelvoite puuttuu.
"Jostakin täytyy tulla puuttuvat 4-5 ohjausta. Vaikka muutamat näyttelijät ovat kiinnostuneita ohjaamisesta, heitä ei voi siihen velvoittaa. Vierailijoihin on hyvin, hyvin rajalliset resurssit. Silloin ei ole hirveästi muita vaihtoehtoja kuin että johtaja ohjaa ilmaiseksi, ilman erilliskorvausta."
Ainoan vakinaisen ohjaajan Iiristiina Varilon sopimus päättyy tänä keväänä. Uutta ohjaajaa haettiin ilmoituksella viime marraskuussa. Vaikka hakijoita tuli, päätti teatterin johtaja yhdessä henkilökunnan kanssa, ettei ketään kiinnitetä. Valinnalla ei haluttu sitoa uuden johtajan käsiä.
Timo Sokuran jatkoaika Kemissä ulottuu kesään 2008.
"En olisi suostunut edes yhdeksi lisävuodeksi, jos olisin tiennyt, että nyt neuvotellaan lomautuksista. Ei se johtajasta kivalle tunnu."
Täkynä
musiikkiteatteri
Ensi marraskuussa Kemin täyskunnallinen teatteri täyttää 60 vuotta.
Synttäreitä juhlitaan yhdessä Kemin taidemuseon kanssa, joka sekin täyttää 60 vuotta.
"Siinä ovat ne motiivit, miksi suostuin jäämään vielä vuodeksi. Oli semmoisia tärppejä, että teemme rahapulasta huolimatta musiikkiteatteria ja järjestämme täyskunnallisen teatterin 60-vuotisjuhlat. Juhlapäivä on 10. marraskuuta."
Sokura tuntee olevansa jäävi sanomaan, mitä Kemin teatterille kannattaisi jatkossa tehdä.
"Osaksi sen takiahan minäkin olen lähdössä, kun omat keinoni ovat lopussa. Ei keksi enää mistä säästää."