Perheiden uupuminen ja pahoinvointi vanhoillislestadiolaisten keskuudessa on noussut tauon jälkeen uudestaan esille. Teologi Aila Ruohon ja suurperheen äidin Vuokko Ilolan kirja Usko, toivo ja raskaus sekä aiheesta annetut haastattelut kiteytyvät ehkäisykieltoon. Ällistyttävää on, että ehkäisystä saatetaan vaieta jopa aviopuolisoiden kesken. Vaikka lapset ovat elämän paras ja rakkain asia, tiedetään jokaisessa perheessä, että jaksaminen voi joutua koetukselle.
Asiat luisuvat väärille urille, jos raskaus ja synnytys ovat vaikeita samalla, kun pitäisi huolehtia muun katraan hyvinvoinnista. Toistuvat, nyt ääneen lausutut, epätoivotut raskaudet musertavat äidin ja isän kantokykyä. Liian aikaisin suurta vastuuta kantavat sisarukset kärsivät tilanteesta.
Miksi tällaisessa tilanteessa ei voisi jaksottaa lasten tuloa? Rauhanyhdistyksen keskusyhdistys opastaa vertais- ja asiantuntija-avun piiriin. Asioista puhuminen helpottaa ja ulkopuolinen apu auttaa. Ne ovat kuitenkin näennäistoimintaa, eivätkä poista itse ongelmien syytä eli ehkäisykieltoa.
Asian verhoaminen hengelliseksi on sanahelinää todellisuuden kanssa. Raskauksien raskauttamat naiset ja yhdistyksen johto puhuvat eri kieltä ja toistensa ohi. Uupumisesta ja ehkäisystä ei puhuta samassa lauseessa, vaikka pitäisi.
Kritiikki tiukkaa ehkäisykieltoa vastaan on tullut lähinnä naisten suusta. Heillä ei kuitenkaan ole asemaa liikkeen johdossa. Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä voitaisiin tutkiskella, riittäisikö rohkeutta puhua asioista oikeilla nimillä. Liikkeen korkeaan ikään ehtineet johtohenkilöt säätelevät nyt tuhansien naisten ja miesten perhe-elämää. Kriittisten naisäänten tueksi kaivattaisiin myös kriittistä miesääntä.
Pääkirjoitus