Maailmalla on olemassa keinot köyhyyden lievittämiseen, mutta selvä tahto puuttuu. Tsunamin jälkitunnelmissa edistysaskeleita voidaan ottaa.
Amerikkalainen Jeffrey Sachs on yksi maailman taloustieteen huippunimistä. Hänen johtamansa ryhmä luovutti muutama päivä sitten YK:n pääsihteerille Kofi Annanille raportin, jonka kolmen tuhannen sivun analyysi voidaan tiivistää yksinkertaiseen viestiin: äärimmäinen köyhyys voidaan maailmasta poistaa, jos niin halutaan.
Sachsin raportti liittyy YK:n syyskuisen huippukokouksen valmisteluihin. Joulukuussa toinen julkistettu raportti käsitteli turvallisuusneuvostoa ja muita YK:n rakenteellisia uudistuksia. Nyt olivat vuorossa keinot, joilla vuonna 2000 yhdessä sovitut "Millennium-tavoitteet" pysyisivät aikataulussaan. Tuolloinhan lyötiin lukkoon kunnianhimoiset suunnitelmat äärimmäisen köyhyyden puolittamiseksi ja monen muun vitsauksen helpottamiseksi vuoteen 2015 mennessä. Valitettavasti nuo aikeet ovat jo nyt jäämässä pahasti jälkeen aikatauluistaan.
Maaliskuussaon tulossa vielä pääsihteeri Annanin oma raportti, minkä jälkeen ainesosat syyskuun YK-huippukokousta varten ovat pääpiirteissään koossa.
Etenkin Sachsin ryhmän kolmevuotinen työ menee kuitenkin hukkaan, jos siihen suhtaudutaan vain tavallisena YK:n byrokratian tuotteena. Köyhyyden poistosta on nimittäin kirjoitettu paljon, mutta harvoin jos koskaan on asiaan paneuduttu yhtä syvällisesti ja kattavasti.
Sachsin sanoma on, että kyse on ennen muuta rikkaiden maiden poliittisesta tahdosta. Aasian hyökyaaltokatastrofi on saanut rahahanoja auki kaikkialla. Kuitenkin esimerkiksi malaria surmaa joka kuukausi yli hyökyaallon verran ihmisiä köyhimmissä maissa. Taudin torjunta on suhteellisen helppoa, mutta siihen ei resursseja löydy.
Köyhyys on yhä enemmän myös turvallisuusongelma. Sairaudet, katkeruus ja epätoivo johtavat herkästi terrorismiin, jonka torjumisessa juuri köyhyyden poistamisen pitäisi olla ensiarvoinen tehtävä sotilaallisen varustautumisen sijaan.
Etenkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ollaan Millennium-tavoitteista jäämässä joka suhteessa jälkeen, eivätkä nuo maat kykene omin voimin saamaan muutosta aikaan. Niille ei suunnata apua riittävästi. Sachsin raportin mukaan rikkailta mailta riittäisi muutoksen aikaan saamiseen jo se, että kehitysapuun suunnattaisiin 0,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. YK:n tavoite on 0,7 prosenttia.
Yksi Aasian luonnonkatastrofin seurauksista on se, että keskustelu kehitysapurahoista on noussut selvästi entistä painavammaksi. Niin on käynyt myös Suomessa, jossa hallituksen ministerit saavat nyt jatkuvasti vastata kysymyksiin Suomen rahojen alhaisesta tasosta. Budjetissa ei tunnetusti löysää ole, mutta paine Suomen tasokorotukseen kasvaa sekä maan sisällä että ulkopuolella. Tässäkin pätee se, että vastuunsa tuntevan rikkaan maan on vastattava sanoistaan ja lupauksistaan.
YK:n ohella asiat ovat tulossa esiin myös muilla foorumeilla. Rikkaiden teollisuusmaiden G8-ryhmää johtava Britannia tavoittelee sitoumusta noiden maiden antaman avun kaksinkertaistamiseen. Myös Ranska on ollut liikkeellä samantapaisella asialistalla.
Köyhyyden vähentämiseen ei tarvita taikatemppuja eikä ylivoimaisia uhrauksia, vaan lähinnä selkeää tahtoa ja määrätietoisia toimia. Tänä vuonna tähän näyttää tarjoutuvan paras tilaisuus pitkästä aikaa. Mihinkään tosin ei päästä, jos vain tieto on entistä parempaa ja puheet entistä vahvempia, mutta elämää jatketaan vanhaan malliin.