Tiukat lait eivät pidä brit­ti­tab­loi­de­ja ai­sois­sa

Yksityiselämän ja julkisuuden välisiä suhteita säätelee Britanniassa paradoksi: hyvin tiukat kunnianloukkauslait eivät estä kuuluisuuksien vähäisimpienkin eleiden ja liikkeiden tai heidän yksityiselämästään otettujen valokuvien levittelemistä julkisuudessa. Kuningashuone on shekkivihkojournalismin tärkein kohde.

Yksityiselämän ja julkisuuden välisiä suhteita säätelee Britanniassa paradoksi: hyvin tiukat kunnianloukkauslait eivät estä kuuluisuuksien vähäisimpienkin eleiden ja liikkeiden tai heidän yksityiselämästään otettujen valokuvien levittelemistä julkisuudessa. Niinpä itsensä väärin kohdelluksi tuntevilla julkisuuden henkilöillä ei ole muuta keinoa, kuin kääntyä tuomioistuimen puoleen saadakseen hyvitystä.

Tilanne johtuu suurelta osin siitä, että maassa on agressiivinen ja häikäilemätön populaarilehdistö. Prinsessa Dianan kuoleman ja paparazzeihin kohdistuneen arvosteluryöpyn jälkeen ammattikunnan käyttäytymisohjeita tiukennettiin.

Mutta niiden noudattaminen riippuu kustantajien hyvästä tahdosta. Lehdistö valvoo itse itseään Press Complaints Commissionin (PCC) avulla. Mutta silti lehdet jatkavat edelleen kaikkein pahimpiakin toimintatapoja, erityisesti "shekkivihkojournalismia".

Toisin sanoen tabloidlehdet maksavat suuria summia - toisinaan pieniä omaisuuksia - tunnetuille tai epämääräisille henkilöille vastineeksi siitä, että ne saavat julkaista yksinoikeudella, usein jatkokertomuksen muodossa, paljastuksia tai näennäisiä paljastuksia, joiden avulla lehdet toivovat voivansa kasvattaa levikkiään tuntuvasti.



Korvauksia haetaan
oikeusistuimilta


Tässä huutokaupassa kuningasperhe on suosikkikohde. Viimeisin esimerkki oli Daily Mirror, joka yksinkertaisesti julkaisi otteita Dianan entisen hovimestarin Paul Burrellin kirjasta, minkä kerrotaan tuoneen Burrellille useita miljoonia puntia. Lehti pääsi kuitenkin hyvin omilleen, sillä sen myynti kasvoi tuntuvasti viikkokausiksi.

Sun-lehden johtaja Rebekah Wade tunnusti vastikään maksaneensa saadakseen tietoja poliisilta.

Rajua keskinäistä kilpailua käyvän tabloidlehdistön häikäilemättömyys on saanut alahuoneen kulttuuri-, tiedotus- ja urheiluasiain komission esittämään "ranskalaistyyppistä" lainsäädäntöä, joka suojaisi yksityiselämää nykyistä tiukemmin. Sitä odotettaessa joku julkisuuden henkilö voittaa joka kuukausi oikeudessa kunnianloukkausjutun.

Vuonna 1988 laulaja Elton John näytti tietä maksattamalla Sunilla miljoona puntaa. Häntä seurasivat muut, kuten Paul McCartneyn vaimo Heather Mills tai näyttelijä Nicole Kidman.



Hovin työntekijöille
salassapitovelvollisuus


Haluaako myös prinssi Charles, niinkuin hänen lähipiirinsä on antanut ymmärtää, nostaa kanteen kunnianloukkauksesta - tai lievemmästä parjausrikoksesta - entistä palvelijaansa vastaan? Jotkut kuningashuoneen asiantuntijat uskovat niin, kuten historioitsija Andrew Roberts.

"Koska eräät lehdet sitkeästi haluavat julkaista iljettäviä ja epäuskottavia vihjailuja, prinssin olisi hyökättävä niitä vastaan oikeudessa. Ainoa tapa saada kustantajat ajattelemaan on iskeä heidän lompakkoonsa."

Kuningasperhe on jo pitkään nostanut oikeusjuttuja pettureiksi syyttämiään henkilöitä vastaan. Jo vuonna 1848 kuningatar Victoria takavarikoitti piirtämiensä kuvien kopioita tahdittomalta kustantajalta, joka oli halunnut hyötyä niistä.

Vuonna 1950 nuori prinsessa Elizabeth ei voinut estää entisen lastenhoitajansa muistelmien julkaisemista, mutta tämä joutui epäsuosioon kuolemaansa saakka. Välikohtaus johti siihen, että hovin työntekijöiden työsopimuksiin tuli salassapitovelvoite. Se ei kuitenkaan ole estänyt eräitä Windsorien entisiä palvelijoita rikastumasta kertomalla entisten herrojensa pieniä salaisuuksia.

Paul Burrellin kirjan julkaiseminen johti sopimusten tiukentamiseen entisestään: nyt sopimuksiin on kirjattu 250 000 punnan korvaussumma sellaisille entisille työntekijöille, jotka puhuvat liikaa.

Ilmoita asiavirheestä