Timo Soini: "K­rei­kan tu­ke­mi­nen on minulle katkera pala"

Eduskunnan suuri valiokunta on antanut hallitukselle mandaatin hyväksyä Kreikan kolmas tukipaketti. Päätöksen takana olivat myös perussuomalaiset.

Timo Soini kertoo, että Kreikan tukeminen on katkara paikka. Arkistokuva.
Timo Soini kertoo, että Kreikan tukeminen on katkara paikka. Arkistokuva.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Eduskunnan suuri valiokunta on antanut hallitukselle mandaatin hyväksyä Kreikan kolmas tukipaketti. Päätöksen takana oli myös tukipaketteja aiemmin vastustanut perussuomalaiset.

Puolueen puheenjohtaja Timo Soini kirjoittaa blogissaan, että päätös on katkera.

”Kreikan tukeminen on minulle katkera pala. En usko tulipakettipolitiikkaan. Hyviä vaihtoehtoja ei ole, vain huonoja. En valitse huonointa, enkä kehu huonoa”, Soini kirjoittaa.

Soini toteaa, että hän vastusti viisi vuotta kaikkia tukipaketteja – turhaan. Soinin mukaan tänä aikana syntyi rakenteita, joilla pienten maiden asemaa on heikennetty. Tällaiseksi hän näkee Euroopan vakausmekanismin.

”Kaupat on tehty, maksu on kesken.”

Soini myös sanoo, että jos perussuomalaiset olisivat vastustaneet päätöstä, maahan olisi syntynyt hallituskriisi.

”Tuloksena saattaisi hyvin olla punavihreiden pääsy hallitukseen- vaalien kautta tai ilman. Ei houkuttele. Sitäpaitsi se tukipaketti on läpi joka tapauksessa. Vihreät ja RKP tukivat sitä.”

”Tukipakettipäätös on huono. En sitä selittele. En voi vaan sallia, että asia, jota emme yksin voi estää, vie meiltä vaikutusmahdollisuudet hallituksessa.”

Ilmoita asiavirheestä