Radion selkokieliuutisia ei voita mikään. Kun RAY:n kytkökset ex-pääministeriin tulivat julki, pyörittelivät muut tiedotusvälineet asiaa vielä kieli solmussa, mutta selkouutisissa täräytettiin suoraan, kuinka Matti...Vanhanen...on...tehnyt...väärin. Jokaista sanaa painottaen.
Voi tarttuisipa selkouutiset joskus tilaaja-tuottaja-malliin.
Ouluun tilaajat ja tuottajat tulivat jo toistakymmentä vuotta sitten. Alkuun puhuttiin ydinkunta-palvelukuntamallista. Jo se sai toimittajan epätoivoon. Eihän sana mahdu edes otsikkoon. Eikä tilaaja-tuottaja-malli ollut yhtään sen parempi, vaikka se lyhennettiinkin Tiltuksi.
Puheissa ja papereissa alkoi vilistä muitakin hankalia sanoja kuten tuotteistaminen, palvelusopimus, sopimusohjaus, brutto- ja nettobudjetointi...
Puolenkymmentä vuotta sitten yritin itse tehdä aiheesta selkokieliuutista otsikolla "Oululainen saa sitä mitä tilaa". Lyhyesti ja ytimekkääksi, noin sivun jutussa kerrottiin, kuinka osa kaupungin organisaatiosta on jaettu tilaajiin ja toinen osa tuottajiin. Tilaajat keskittyvät siihen, millaisia palveluja tarjotaan. He tilaavat ja ostavat. Tuotanto keskittyy siihen, miten ne tuotetaan mahdollisimman tehokkaasti. He myyvät.
Tavoitteena tietenkin säästö, tehokkuus ja parempi laatu.
Hetken kuvittelin itsekin ymmärtäväni asiasta jotain. Sitten malli otettiin käyttöön myös sosiaali- ja terveyspalveluissa. Johtajia ja titteleitä vilisi. Kaupungin vuosittainen bestseller, seuraava talousarvio, muuttui 300 sivun möhkäleeksi, josta ei saa otetta yrittämälläkään.
Oulun valtuustossa malli on haukuttu pöhöttyneeksi ja epäselväksi. Eivätkä kohu kehitysvammaisten hoitopaikoista tai talousarviosta unohtuneet terveyskeskusrahat ainakaan lisänneet uskoa.
Jotta tilaaja-tuottaja-malli toimisi kuten sen pitäisi, palvelujen määrä, laatu ja hinta pitäisi pystyä määrittelemään vuodeksi eteenpäin. Oulussa mikään näistä ei ole vielä kohdallaan.
Kaiken edellisen jälkeen tässä pitäisi nyt lukea, että tilaaja-tuottaja-malli on susi. Mutta ei se näin yksinkertaista ole.
Idea nimittäin on pohjimmiltaan hyvä. Kun ennen katsottiin vain menoja, liitetään nyt toiminta ja talous yhteen.
Vähän sama juttu, jos kerrostaloon asennetaan huoneistokohtaiset vesimittarit. Vedenkulutus vähenee, kun voi seurata omaa vedenkulutustaan.
Tilaamisessa ja tuottamisessa palvelut on pilkottu tuotteiksi. Kokonaisuuden räjäyttämisestä on se hyöty, että selviää, mistä palvelut oikeasti koostuvat. Oulussakin tästä on, kaikesta huolimatta, hyviä esimerkkejä: päällekkäisyyksiä on karsittu ja tuottavuus on noussut. Sosiaali- ja terveystoimessa päästiin kiinni lakisääteisten menojen osuuteen kustannusten kasvusta.
Kiimingissä homma on onnistunut niin hyvin, että kunnan menot ovat seudullisessa vertailussa nousseet kaikkein vähiten. Myös prosessin aikataulutus on kohdillaan. Kunnan talousarvion loppuun voidaan liittää selkeät palvelutuoteluettelot tyyliin "lapsiperheiden kotipalvelu, kolmen tunnin kotikäynti, 122,10 euroa, sata käyntiä, yhteensä 12 210 euroa" ja niin edelleen. Hinnoissa on huomioitu myös tilakustannukset. Helpottaa huomattavasti asian hahmottamista.
Tavoitteena on vieläkin kehittyneempi esitystapa, jossa palveluista tehdään kokonaisuuksia. Kahvikupin, sokerin ja kerman erillisen hinnoittelun sijaan tuotteena olisikin kokonainen aamupala.
Kiimingin "salaisuus" on tilaajan ja tuottajan selkeät roolit: tiedetään kuka kaupassa ostaa ja kuka myy. Rooleista pidetään myös kiinni, vaikka hankauksitta ei sielläkään ole selvitty.
Uuden Oulun myötä Tiltu punnitaan. Haasteita on, eikä niitä taida ainakaan helpottaa se, että Oulun nykyinen va. sosiaali- ja terveysjohtaja Jari Parkkonen jättää tehtävän tammikuussa.