Epäviralliset hallitusneuvottelut käynnistänyt vaalivoittaja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on asettanut tavoitteeksi uudistaa hallituksen työtapoja. Yhtenä tärkeänä elementtinä tässä on strateginen hallitusohjelma.
Ohjelmaan ei ole tarkoitus kirjata kaikkea, mihin hallitus pyrkii vaan vain päälinjat. Niiden toteuttamista kukin vastuullinen ministeri johtaa ja seuraa. Malli on tuttu yritysmaailmasta. Nähtäväksi jää, miten se toimii poliittisella kentällä.
Vanhastaan tiedetään, että piru piilee yksityiskohdissa, jotka strategisessa hallitusohjelmassa jäävät avoimiksi. Suurista linjoista on helpompi löytää yksituumaisuus kuin keinoista, joilla tavoitteisiin pyritään.
Viimeisiään vetelevän Stubbin hallituksen ja sen edeltäjän Kataisen hallituksen ohjelma oli päinvastainen: laaja ja hyvinkin yksityiskohtainen. Koska hallituspohja alunperin oli lavea, toimintakykyä yritettiin ylläpitää yksityiskohtien kautta. Lopulta tämä tie halvaannutti päätöksenteon pahemman kerran.
Onpa kysymys sitten ylimalkaisesta tai yksityiskohtaisesta hallitusohjelmasta, ohjelman toteutuminen on pitkälle kiinni hallituspuolueiden väleistä. Luottamuksen merkitys lisääntyy mitä suuntaa-antavammasta ohjelmasta on kysymys. Tällöin myös yksittäisen ministerin vastuu kokonaisuudesta kasvaa.
Kataisen ja Stubbin hallitusten taival muistuttaa, ettei yksityiskohtaisuudesta ole apua, jos hallituspuolueiden välit ovat huonot. Yksityiskohtaisen ohjelman ongelma on myös siinä, että neljässä vuodessa ehtii tapahtua niin paljon, ettei läheskään kaikkea voida ennakoida.
Mitä useampia säätäjiä on ja mitä etäämpänä ne ovat toisistaan poliittisilta lähtökohdilta, sitä vaikeampi hallitusohjelmaa on mennä muuttamaan kesken kauden.
Valtio-oppineiden suunnalta on jo kuulunut nurinaa strategisesta hallitusohjelmasta. Valtiosääntöoikeuden professori Mikael Hidén totesi Ylen uutisissa, ettei ylimalkaisessa mallissa eduskunta tiedä mistä päättää hyväksyessään hallitusohjelman.
Hidénin tulkinta tuntuu kaukaa haetulta, sillä tulevathan hallituksen esitykset yksityiskohdista myöhemmin eduskunnan päätettäväksi, ja sitä paitsi eduskunta voi milloin tahansa punnita hallituksen luottamuksen.
Strateginen hallitusohjelma on hyvä yritys uudenaikaistaa hallituksen päätöksentekotapaa. Tämä tarjoaa myös tilaisuuden toteuttaa Sipilän ehdotukset hallituksen supistamisesta 12 ministeriin sekä valtiosihteereiden ja avustajien määrän vähentämisestä. Tämä voi kyllä olla vähintään vaikeaa.
Suomea vaivaavista ongelmista on laajalti yhtenäinen näkemys. Tämä on peruslähtökohta hallitusohjelman tavoiteasettelussa. Paljon suurempi pulma on löytää keinot saada aikaan sellainen luottamus, jonka pohjalta voidaan lähteä pyrkimään tavoitteisiin.
Luottamus ei synny itsepetoksellisella yksituumaisuuden julistamisella, mikä vaivasi Kataisen hallitusta, vaan tekojen kautta. Se vaatii uudenlaista poliittista ajattelua.
Pääkirjoitus