Neljä Pohjois-Pohjanmaan maakunnan eteläalueella sijaitsevaa kuntaa ovat yhdistymässä, mikäli ne hyväksyvät syksyn kuluessa kuntajakoselvittäjä Eero Laesterän esityksen. Ja miksi eivät hyväksyisi, sillä kuntajakoselvittäjän mukaan Alavieskan, Haapaveden, Oulaisten ja Ylivieskan yhdistyminen tietäisi parannusta kaikkiin keskeisiin tekijöihin, joita selvityksessä arvioitiin.
Näin maakunnan eteläalueelle muodostuisi 32 500 asukkaan kunta. Vaikka yhdistyminen merkitsisi olennaisesti parempia mahdollisuuksia suoriutua tehtävistä, syntyvä kunta ei olisi asukasmäärältään suuri.
Liitoksen jälkeen Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan maakuntien raja-alueelle jää vielä reserviä uuteen liitokseen. Näiden neljän kunnan lisäksi on ainakin sama määrä kuntia (Haapajärvi, Kalajoki, Nivala ja Sievi), jotka voitaisiin liittää yhteen. Tällöin asukasmäärä kohoaisi jo lähes 70 000:een.
Kahdeksan kunnan liitokselle on olemassa kestävät asiaperusteet. Alueen kunnat muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.
Kuntien keskustojen väliset etäisyydet eivät ole ylivoimaisen pitkiä. Ihmiset käyvät kasvavassa määrin töissä ja opiskelemassa eri kunnissa kuin missä asuvat. Palvelut ovat keskittyneet eivätkä kuntarajat enää pidättele kaupoilla tai kulttuuri- ja urheiluriennoissa käyntiä naapurien puolella.
Sosiaali- ja terveyspalveluita sekä muita kunnallisia toimintoja tehdään yhdessä jo jossain määrin. Suuri liitos vain lisäisi mahdollisuuksia turvata palvelut myös tulevaisuudessa ja loisi edellytyksiä purkaa turhaa hallintoa.
Alueen edunvalvontamahdollisuudet paranisivat, jos keskenään kilpailevan kahdeksan kunnan sijaan etuja ajaisi yksi elinvoimainen kunta. Edunvalvonnan tarve on ilmeinen, sillä muun muassa ammattikorkeakoulun yksikkö Ylivieskassa ja sairaala Oulaisissa elävät lakkautusuhan alla.
Elinkeinopolitiikalle yhtenäinen esiintyminen tarjoaisi lisää täkyjä. Kunkin kunnan luontaiset voimavarat olisi mahdollista käyttää paremmin koko alueen hyväksi.
Mikään eteläisen alueen kunnista ei pääse rehvastelemaan taloustilanteensa erinomaisuudella, päinvastoin. Joukossa on kuntia, jotka elävät jatkuvassa talouskriisissä tai vähintäänkin kriisin partaalla.
Tulevaisuus ei tässä suhteessa tuo valoa, jos nykymeno jatkuu. Kunnallisveroprosentit alkavat hipoa sietokyvyn rajoja. Kuntaliitos tarjoaisi mahdollisuuden järkiperäistää toimintoja ja vähentää kustannuksia.
Jo nyt on nähty, etteivät kuntaliitokset tapa paikallisidentiteettiä. Kalajoki on tästä hyvä esimerkki. Rautiolaiset ovat rautiolaisia ja himankalaiset himankalaisia, vaikka omat kunnat on sulautettu Kalajokeen.
Kahdeksan kunnan liitos ei ole vielä näköpiirissä, vaikka järkisyyt puoltavat sitä. Suurin hidaste on päättäjien asenteissa. Vuosikymmenet on nähty vain oman kunnan etu ja toimittu sen mukaisesti.
Menneet välistävedot ja toisten kampitukset muistetaan. Menneisyyden vangiksi ei kuitenkaan ole varaa jäädä.
Pääkirjoitus