Keinotekoinen tilaaja–tuottajamalli alkaa tulla kunnissa tiensä päähän. Yksi jos toinenkin kunta on luopumassa palveluiden järjestämismallista, joka ei parhaalla mahdollisella tavalla istu kunnalliseen toimintaan. Viimeksi päätöksen on tehnyt Kempele. Oulussa samaan lopputulokseen tultiin jo viime keväänä.
Suomessa hurahdettiin 2000-luvun alussa rahan kiilto silmissä kansainväliseen trendiin, jossa uskottiin, että julkishallinnon ulkoistuksilla saadaan parempia, laadukkaampia ja halvempia palveluita.
Periaatteessa malli on toimiva. Toiset tilaavat, toiset tuottavat ja kaikki ovat tyytyväisiä. Tämä on yleinen tapa teollisuudessa ja tuotannossa. Tilaukset voidaan optimoida tarpeen mukaan ja samalla vältytään raskailta rakenteellisilta kustannuksilta.
Kunnissa ei täytäntöönpanossa ole kaikilta osin onnistuttu, vaan byrokratia on pöhöttynyt, palveluissa on ollut vikaa ja kustannukset ovat kasvaneet. On käynyt täsmälleen päinvastoin kuin on ollut tarkoitus.
Selvitysten mukaan lopputuloksena on ollut huteraa valvontaa, huonoa yhteistyötä ja virhearvioinneiksi osoittautuneita ulkoistuksia. Pahinta on ollut, jos asiakas on jäänyt väliinputoajaksi, kun arvioissa ei ole seurattu, ovatko palvelut sitä, mitä tarvitaan.
Malli on johtanut myös toimintojen monopolisoitumiseen kehittymättömien palvelumarkkinoiden takia. Kun vastuut ovat hämärtyneet, aina ei ole saatu sitä, mitä on tilattu. Kunnilta on päässyt unohtumaan, että kunta on vastuussa palveluista, oli järjestävä taho mikä tahansa.
Kunnissa onkin aika käydä läpi hyödyt ja haitat. Jos organisaatiot ovat virtaviivaistuneet, kustannukset laskeneet ja laatu parantunut, ei ole mitään esteitä jatkaa mallilla.