Tiina Myl­ly­mä­ki pääsi EBU:n tans­si­kil­pai­lun fi­naa­liin

Suomea ja Yleisradiota edustava Tiina Myllymäki on edennyt loppukilpailuun Amsterdamissa meneillään olevassa Eurovision nuorten tanssijoiden kilpailussa.

Suomea ja Yleisradiota edustava Tiina Myllymäki on edennyt loppukilpailuun Amsterdamissa meneillään olevassa Eurovision nuorten tanssijoiden kilpailussa.

Loppukilpailu nähdään suorana lähetyksenä Yle TV1:ssä huomisiltana.

Kilpailuun lähetti edustajansa 17 Euroopan yleisradioliiton jäsenmaata. Eilen tanssitusta semifinaalista jatkoon selvisivät kymmenen maan edustajat.

Helsingin tanssiopistossa ja Sibelius-lukiossa opiskeleva 18-vuotias Tiina Myllymäki pääsi kilpailuun TV1:n maaliskuussa järjestämän karsintakilpailun kautta.

Myllymäen kilpailuohjelmistona ovat klassinen variaatio baletista Paquita ja Marianne Rouhiaisen hänelle suunnittelema nykytanssikoreografia Sinking Passing Moment. Kilpailun palkintoraati päättää, kumman koreografian Myllymäki esittää finaalissa.

Viime vuonna Myllymäki voitti Moran pohjoismaisen balettikilpailun.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä