Marie Holzmann on Kiina-tutkija ja kiinalaisen nyky-yhteiskunnan asiantuntija. Hän on tiedottajana ranskalaisjärjestöjen perustamassa Collectif Chine JO 2008 -yhdistyksessä, jonka jäseniä ovat esimerkiksi Amnesty International, Ihmisoikeusliitto ja Reportterit ilman rajoja, ja joka haluaa muistuttaa Kiinan viranomaisille ihmisoikeuksien merkityksestä olympiakisojen isäntämaassa. Marie Holzmannin mukaan ainoastaan kansainvälinen painostus Kiinaa kohtaan YK:n tai Maailman kauppajärjestö WTO:n taholta voisi tuoda ulospääsyn poliittisesta umpikujasta Tiibetissä.
Mitä Lhasan tiibetiläiset mielenosoittajat vaativat?
Televisiossa nähtyjen hiukan epäselvien kuvien sekä niiden tietojen perusteella, mitä olemme saaneet Tiibetistä, kyse on lähes kapinaliikkeestä. Mielenosoitukset laukaisi kiinalaisjoukkojen Tiibetiin tulon vuosipäivä. Vuoden 1959 tapahtumien muistopäivää on vietetty joka vuosi. Vuonna 1988 vuosijuhla oli hyvin väkivaltainen ja se päättyi sotatilalain julistamiseen. Vuonna 1989 Kiinan viranomaiset vastasivat rajuilla tukahdutustoimilla.
Meillä on vain vähän tietoa siitä, mikä on johtanut tilanteen kärjistymiseen tänä vuonna. Minusta tuntuu, että tiibetiläiset ovat ajatelleet: ellemme ilmaise itseämme tänä vuonna 2008, ennen olympiakisoja, meitä ei kuunnella koskaan. Strategia on kuin kaksiteräinen miekka. Toisaalta nyt on otollinen hetki saada ääni kuuluville, sillä kansainvälinen yhteisö ei ole koskaan ollut yhtä kiinnostunut siitä, mitä Kiinassa tapahtuu. Mutta toisaalta juuri tällä hetkellä Kiinan hallitus on hermostuneimmillaan eikä epäröi käyttää rajuja tukahdutustoimia, jotta levottomuudet loppuisivat mahdollisimman nopeasti. Mielenosoitukset osoittavat, miten laajaa tiibetiläisten epätoivo on. He tietävät, että heidän on toimittava nyt tai ei koskaan.
Millaiset ovat Pekingin ja Dharamsalassa maanpaossa elävän Tiibetin hallituksen väliset suhteet? Voiko Kiina muuttaa suhtautumistaan Tiibetiin?
Käynnissä on kuurojen vuoropuhelu. Jo yli 20 vuoden ajan dalai-lama on toistanut, ettei hän vaadi itsenäisyyttä, vaan autonomiaa. Ja joka kerta Kiinan viranomaiset vastaavat: "Emme voi ottaa dalai-lamaa vastaan, sillä hän vaatii itsenäisyyttä." Se on surrealistista. Kiinalaiset eivät näytä kuuntelevan, mitä dalai-lama sanoo.
"Diplomaattisuhteet" aloitettiin uudelleen vuonna 2002, ja keskusteluja on käyty, ei tosin dalai-laman kanssa, joka ei edelleenkään ole saanut lupaa matkustaa Kiinaan, vaan hänen perheenjäsentensä ja maanpaossa elävän hallituksen jäsenten kanssa. Mutta niin kauan kuin Kiinan hallitus syyttää tiibetiläisiä irrottautumispyrkimyksistä, asiat eivät etene.
Mikä voisi laukaista tilanteen?
Ainoa asia, joka voisi laukaista tilanteen, olisi kaikkien demokraattisten valtioiden, YK:n turvallisuusneuvoston tai jonkin WTO:n kaltaisen kansainvälisen järjestön poliittinen yksimielisyys. Ellei kansainvälisellä tasolla Kiinaan kohdisteta riittävän voimakasta painostusta, tilanne voi jäädä nykyiselleen vielä 50 vuodeksi. Kiinan hallitus yrittää pitkittää nykyistä tilannetta niin kauan kuin mahdollista, jotta se voisi säilyttää täydellisen otteensa tästä näennäisen autonomisesta alueesta.
Onko olympiakisojen boikotointi tehokas painostuskeino, vaikka dalai-lama vastustaa sitä?
Jos vaatimukset esitetään selkeästi, miksipä ei? Olympiakisojen boikotointi olisi hyvin tehokas väline, jos se suunnattaisiin oikein. Mutta minun on vaikea kuvitella, että kansainvälinen olympiakomitea tai urheilijat järjestäytyisivät esittämään poliittisia vaatimuksia. Se ei ole niiden rooli. Tämä ongelma koskee valtioita, ja valtioiden on otettava vastuunsa.
Tiibetin mielenilmaukset ovat leviämässä myös lähellä sijaitseviin provinsseihin, kuten Gansuun, Sichuaniin tai Qinghaihin. Onko syytä odottaa levottomuuksien leviävän alueellisesti laajemmalle?
Tiibetin autonominen hallinnollinen alue, sellaisena kuin Kiina sen määrittelee, ei vastaa koko historiallisen Tiibetin aluetta sellaisena kuin tiibetiläiset sen määrittelevät. Etnisiä tiibetiläisiä elää kaikissa näissä Kiinan provinsseissa - Qinghai, Gansu ja Sichuan - eli siis hyvinkin kaukana Tiibetin hallinnollisista rajoista.
Toisaalta Kiinan hallitukselle on kiusallista, että tällainen kansannousu on käynnissä vain muutamia kuukausia ennen olympiakisojen avajaisia. Toisaalta en ole varma, onko vastalauseilla mitään vaikutusta. Tiibetiläiset ovat niin pieni vähemmistö verrattuna han-kiinalaisiin (Kiinassa enemmistönä oleva etninen ryhmä), ja he ovat niin heikoissa asemissa verrattuna Kiinan armeijaan, että minun on vaikea nähdä, miten he voisivat välttyä kapinansa rajulta tukahduttamiselta.