Hyvinvointiyhteiskuntaa turvaamaan tarvitaan talouskasvua ja parempaa tuottavuutta. Ministeri Antti Tanskasen työryhmän raportti jää keinojen esittelyssä vielä yleiselle tasolle.
Talouskasvu-sana herättää myös kielteisiä mielleyhtymiä kuten oletuksen kiristyvästä työtahdista tai ympäristön lisääntyvästä kuormituksesta. Jos talouskasvu kuitenkin päättyisi, seuraukset olisivat väistämättä kipeät. Maistiaisia on Suomessakin saatu, eikä näistä työttömyyden, epävarmuuden ja palvelujen karsinnan kausista moni ilmoita pitävänsä.
Ideoita talouskasvun turvaamiseksi etsii nyt ministeri Antti Tanskasen työryhmä, joka jätti tällä viikolla väliraporttinsa. Sen nimi on samalla kannanotto kasvun tarpeellisuuden puolesta: "Kestävästä kasvusta hyvinvointia ja elämänlaatua".
Nimeä olisi voinut jatkaa vaikkapa alaotsikolla "Kuinka varmistaa hyvä koulutus suomalaislapsille, laadukkaat terveyspalvelut kaikille ja turvallinen vanhuus ikääntyneille". Niistäkin on kysymys, kun pidetään yllä yhteiskunnan vaurautta.
Satasivuisen väliraportin on tarkoitus olla kansalaiskeskustelun avaus. Elokuussa tulevassa loppuraportissa saadaan jo politiikkasuosituksia.
Pääpaino ryhmän työssä on siinä, miten talouskasvun olennaista osatekijää eli tuottavuutta voidaan kohentaa. Toista tekijää, tehtävän työn määrää, on Suomessa vaikea lisätä, kun työikäisen väen määrä kutistuu.
Työryhmä näkee, että Suomen menestys riippuu korkeasta osaamisesta ja innovatiivisista ratkaisuista kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Oivallus ei ole vallankumouksellinen. Se lienee silti perustotuus, josta voidaan johtaa sekin päätelmä, ettei Suomi vastedeskään pärjää esimerkiksi halvan työvoiman ansiosta.
Ryhmä kehottaa panostamaan uuteen teknologiaan ja tietoyhteiskuntaan. Se herättää kysymyksen, eikö näin ole tehty. Työryhmä kuitenkin luottaa niihin kansainvälisiin mittauksiin, joiden mukaan Suomen tietoyhteiskuntakehitys on liukunut alamäkeä. Tämä nukahdus pitäisi meillä viimeinkin tunnustaa eikä selitellä putoavia sijoituksia mittaustapaan liittyvillä tekijöillä.
Yksi merkittävä ongelma on työryhmän mukaan laajakaistayhteyksien hidas leviäminen maaseudulle. Heikkoihin kohtiin kuuluvat myös sähköisen hallinnon valmiudet. Julkisella sektorilla tietotekniikkaa on rakennettu suljettuina paikallisina hankkeina, tuloksena yhteen sopimattomat järjestelmät. Esimerkkejä löytää kunnista ja terveydenhuollosta. Korjaustoimet, vaikkapa Kansallinen terveysarkisto eli sähköisen reseptin ja potilastietoarkiston kokoava KanTa-hanke, taas etenevät oudon tahmeasti.
Jos julkisella sektorilla tietotekniikan käytön tehostaminen on avaintekijä tuottavuuden nostossa, yksityisellä sektorilla korostuu markkinoiden ja kilpailun toimivuus. Työryhmä on esimerkiksi ottanut pihteihinsä päivittäistavara- ja ruokakaupan, jossa sekä keskittyneisyys että hintataso ovat meillä Euroopan huippua. Ryhmän mukaan itsenäisten toimijoiden määrää pitäisi eri portaissa kasvattaa. Keinoja tähän ryhmä vain ei esitä.
Työryhmän raportin kiusallisiin piirteisiin kuuluu se, että se toistaa tuttuja viisauksia ja tarjoaa enimmäkseen jo tunnettuja lääkkeitä. Ei ole kovin tuore oivallus todeta, että "koulutuksen on vastattava työelämän muuttuvia tarpeita" tai että "yhteiskunnan on oltava työntekoon ja yritteliäisyyteen kannustava".
Väitteet ovat totta, mutta niiden pohjalta pitää kiireen vilkkaa laatia toimenpidesuositukset. Toivottavasti ryhmän loppuraportti tarjoaa pitemmälle vietyä konkretiaa.