Joko d-vitamiinin nappailun voi näin huhtikuussa lopettaa? Internet kertoo, että kyllä voi ja että ei voi ja että päiväannoksen pitää olla ainakin 100 mikrogrammaa ja että yli 10 mikrogramman annos voi olla keholle vahingollinen.
Tieto valuu päällemme sähköisistä ja paperisista lähteistä kuin keväinen tulvavesi. Elämme vankasti tietoyhteiskunnassa, mutta harmittavan usein tieto ei kehity viisaudeksi, ei edes ymmärrykseksi.
Erään määrittelyn mukaan tietämistä on neljää laatua: tiedämme, että tiedämme, tiedämme, että emme tiedä, emme tiedä, että tiedämme ja emme tiedä, että emme tiedä.
Jos tietolähteistä haluaa ammentaa vaikkapa ohjeita terveelliseen ravitsemukseen, edessä on epätoivoinen tietovuossa räpistely ja tuskastuminen. Tietoa asiasta on liikaakin, mutta ehdotonta totuutta ei löydy.
Tieteellisen tutkimuksen pitäisi tuottaa varmoja totuuksia, jotka parantavat elämämme hallintaa. Todellisuudessa saamme lisää väittämiä, jotka vain hämmentävät ehdottoman totuuden etsijää.
Koska epävarmuudessa eläminen on ahdistavaa, ihminen sortuu joskus kummallisiin ratkaisuihin. Karppauskeskustelu osoitti hätkähdyttävästi, miten paljon omaan totuuteensa linnoittautuneita fanaatikkoja joukossamme on.
Saimme kuulla ja lukea, kuinka hiilareilla iskettiin toisinajattelijoita surutta pulleille poskille ja kuinka lihan- ja rasvansyöjiä hoputettiin hakeutumaan hoitoon.
Karppauskuohahdus sekoitti hetkeksi leipomoiden arjen, vei ja toi kiloja, mutta viisautta ja ymmärrystä emme löytäneet.
Paljon tärkeimmissäkin asioissa tietotulva vie totuuden etsijää kuin lastua.
Kevätyöt ovat olleet kylmiä, mutta ilmastonmuutos etenee ja nostaa keskilämpötiloja. Niin meille on kerrottu, mutta toistakin mieltä ollaan.
Parin vuoden päähän ulottuvan miesmuistin varassa teorioita luovat kotisäätieteilijät ovat yhden kylmän talven perusteella valmiit polkemaan ilmastonmuutosennusteet suohon. Se on jotenkin ymmärrettävää, koska ihminen uskoo, mitä näkee.
Hämmennystä herättää kuitenkin se, että myös eräät oikeat tutkijat tyrmäävät ihmisten toimien vaikutuksen ilmastoon. Jos päästöjen vähentäminen tuntuu hankalalta ja elämisen mukavuutta uhkaavalta, voi syyttää myös auringonpilkkuja.
Viime kesää vähäsateisempaa suvea toivova kansalainen voi taas vain valita, mihin uskoo. Totuus selviää sitten aikanaan. Sitä odotellessa sopii rupatella ilmoista.
Hyvä olisi tietää myös vaikkapa se, miten kauan öljyä riittää yhteiskuntamme rattaiden pyöritykseen. Hiljattain luin, että 200 vuotta. Nyt minua valistetaan, että tuotannon lasku on alkamassa aivan lähivuosina. Kummanhan totuuden valitsisi?
Medialukutaitoa pitää opettaa enemmän ja kaikille. Lähteisiin on suhtauduttava kriittisesti, tarjottua tietoa on suodatettava, sen tarjoajan motiiveja arvioitava. Pitää tehdä selväksi, ettei totuus ole yhtä kuin Google, ei edes yhtä kuin Wikipedia.
Kriittistä medialukutaitoa tarvitaan vaikkapa silloin, kun postilaatikkoon kannetussa halpakaupan mainoslehdessä esitellään kirjoittajan mielestä perusteltuja syitä juutalaisten joukkotuholle ja ylistetään Adolf Hitleriä suurena eurooppalaisena rauhantekijänä.
Ajatusmaailmamme vastainen, provosoiva tai motiiviltaan käsittämättömäksi jäävä informaatio ei ole vaarallista, kun muistamme kriittisyyden.
Puutteistaan huolimatta sananvapaudesta käyttövoimansa saava tietoyhteiskunta on meille paras vaihtoehto. Voisihan olla myös niin, että ainoa meille suotu totuus kertoisi maailmamme iäksi 6 000 vuotta tai esittelisi päivästä toiseen vain suuren, erehtymättömän johtajamme sankaritekoja.