Ennen kuin tietovuotajat julistetaan virallisesti sankareiksi, on myös heidän motiivejaan tarkasteltava kriittisesti. Vuodot osoittavat, että inhimillinen tekijä on heikoin lenkki.
Yhdysvaltain sotilastuomioistuin pitää Wikileaks-vuotajaa, sotamies Bradley Manningia rikollisena, joka syyllistyi vakoiluun ja varkauksiin kopioidessaan ja levittäessään satoja tuhansia salaisiksi luokiteltuja sotilas- ja ulkoasianhallinnon asiakirjoja. Vihollisen auttamiseen hänen ei silti katsota syyllistyneen.
Muualla sotamiestä pidetään sankarina, joka paljasti, mitä kaikkea suurvalta on valmis tekemään omien ja liittolaistensa intressien turvaamiseksi. Yhdysvaltain kovat otteet vuoden 2001 terrori-iskun jälkeen eivät herätä sympatiaa.
Manningin Wikileaksille kolme vuotta sitten vuodattamat asiakirjat paljastavat suurvallan kannalta kiusallista ja kyseenalaista toimintaa Irakissa ja Afganistanissa. Lisäksi tiedostot antavat näkymän kansainvälisen diplomatian kulissien taakse.
Tästä syystä myös Wikileaksin perustaja Julian Assange lymyilee Ecuadorin suurlähetystössä Isossa-Britanniassa. Toinen Manningin veroinen tietovuotaja Edward Snowden pitää majaa Moskovan lentokentällä ja odottelee turvapaikkaa. Yhdysvallat on vaatinut molempien miesten luovuttamista.
Tietovuotajien kohdalla vastakkain ovat yksilön moraali ja valtion etu. Ollaan perustavaa laatua olevien kysymysten äärellä, kun salassapitoon sitoutunut henkilö pohtii, onko lojaali kansalliselle edulle vai paljastaako ihmisoikeusrikkomuksia ja kansainvälisen yhteisön pelisääntöjen vastaista toimintaa.
Toisaalta missään maassa kansalaisilla ei ole oikeutta luovuttaa salaista tietoa eteenpäin ja vihollisen käsiin. Ei varsinkaan niillä, jotka ovat sitoutuneet salassapitomääräyksiin. Lähimenneisyydessä on tosin eletty aikoja, jolloin rautaesiripun takaa vuodettuja tietoja pidettiin sankarillisina tekoina. Kyse on siten aina politiikasta ja tulkinnasta ja siitä, kenen etuja vuoto palvelee.
Epäilemättä Yhdysvallat haluaa tehdä Manningista varoittavan esimerkin. Pitkä tuomio viestittää, mihin Yhdysvallat vetää rajan, kun on kyse turvallisuuseduista. Kovien rangaistusten uskotaan toimivan muille pelotteena.
Seuraukset voivat olla myös täysin päinvastaiset. Manningin tapauksen epäillään vain yllyttävän salaisten tietojen paljastamista ja hakkerointia. Tietojen leviämistä on mahdoton estää, kun vuoto tapahtuu.
Suurvaltojen harjoittaman tiedustelun, vakoilun, raportoinnin ja seurannan ei pitäisi olla kenellekään yllätys. Myös Suomi on tällaisen jatkuvan urkinnan kohde.
Assangen, Manningin ja Snowdenin motiiveja pitää tarkastella kriittisesti. Ovatko he nuoria idealisteja, jotka ovat aidosti liikkeellä sanavapauden ja ihmisoikeuksien puolustajina? Vai löytyykö taustalta myös muita motiiveja? Ainakin heidän toimintansa on paljastanut, miten haavoittuvaisia järjestelmät voivat olla. Inhimillinen tekijä ratkaisee.
Massiiviset tietovuodot voivat olla kutkuttavia tai kiusallisia, mutta eivät edusta puhdasta totuutta. Asiakirjojen ja dokumenttien tulkinnassa on käytettävä normaalia lähdekritiikkiä ja peilattava, mihin tarkoitukseen ja kenelle ne on laadittu.