Teollisuus-Suomen äidinkasvot ovat kovaa vauhtia muuttamassa muotoaan. Vanhoja, perinteikkäitä tehtaita kuolee ja uutta, varsin erilaista toimintaa sikiää niiden tilalle.
Sotien jälkeisessä Suomessa oli tavanomaista, että useassa polvessa poika marssi isänsä jalanjälkiä työhön paperi- tai metallitehtaaseen ja tyttö äitiään seuraten tekstiili- tai jalkinetehtaaseen.
Tämä ketju on katkennut. Perinteiset tehtaat toisensa jälkeen ovat sulkeneet ovensa. Paikkakunnilla, jotka ovat näin menettäneet isoja ja turvallisiksi koettuja työnantajia, on ajauduttu aluksi melkoiseen hämminkiin, suorastaan paniikkiin. Näin on käynyt Kymenlaaksossa, Tampereella, Kajaanissa ja Kemijärvellä.
Jokainen ymmärtää, mitä se merkitsee, kun yhtäkkiä katoaa satoja työpaikkoja. Kuntien päättäjät tietävät, että tarvitaan melkoinen määrä pieniä yrityksiä ja suuria ponnisteluja niiden saamiseksi ennen kuin tuollaiset aukot saadaan paikatuiksi.
Kaikkialla näin ei ole onnistuttu. On syntynyt lukuisia taantuvia teollisuuspaikkakuntia, joissa odotetaan vain sitä, kuka sammuttaa valot viimeisenä. Mutta onneksi sentään löytyy myös toisenlaisia esimerkkejä.
Ilouutinen kantautui tällä viikolla Kajaanista, missä UPM:n paperitehtaan entiseen tehdassaliin ollaan tuomassa supertietokone.
Samantapainen hanke näki päivänvalon jokin aika sitten Haminassa, kun Google ilmoitti sijoittavansa palvelinkeskuksensa Summan edesmenneeseen paperitehtaaseen.
Kajaanin hankkeen kerrotaan työllistävän aluksi viitisenkymmentä ihmistä, myöhemmin jopa parisataa. Jos onni on myötä, tällaisilla hankkeilla on taipumus synnyttää aivan uudenlaista toimintaa ympärilleen. Ei siis niin pahaa, etteikö se voisi poikia hyvääkin.