Tietokoneiden kauppa on kasvanut Suomessa jo kohta puolitoista vuotta yhteen menoon. Markkinatutkimusyritys IDC:n mukaan kasvua tuli kolmannella vuosineljänneksellä 20 prosenttia. Kuluttajat ovat edelleen innokkaita ostamaan uusia tietokoneita, etenkin kannettavia eli läppäreitä.
Myös yritykset ovat taas piristyneet. Nekin uusivat taas laitteistojaan. Vuoden 2000 pelko aiheutti aikanaan niin suuren uusimisvimman, että markkinat hyytyivät seuraaviksi vuosiksi.
Kuluttajamyynti kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä reilun viidenneksen ja voimakkainta kasvu oli kannettavissa, lähes 50 prosenttia.
Kuluttaja- ja yritysmarkkinoilla myydään enemmän perinteisiä tietokoneita kuin kannettavia. IDC:n it-analyytikko Tiina Kivilahti kuitenkin arvelee, että lukemat ovat tasoissa melko pian.
Tietokonemarkkinoiden tilastoja hallitsevat nykyään suuret ja tunnetut ulkomaiset valmistajat. Suomalaiset valmistajat ovat Kivilahden mukaan menettäneet markkinaosuuksiaan jonkin verran, mutta niidenkin myynti on kasvanut.
"Suurten markkinointiponnistukset ovat nyt alkaneet näkyä", Kivilahti selittää suurten kansainvälisten merkkien nousua.
Suomessa kootaan edelleen tietokoneita, Kivilahti luettelee helposti vajaat kymmenkunta suomalaista tietokoneiden valmistajaa. Tiina Kivilahden mukaan suomalaiset valmistajat ovat olleet vahvoilla etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. "Pk-yrityksissä on pidetty tärkeänä pitkään jatkunutta asiakassuhdetta ja tukea", Kivilahti toteaa.
Aivan myyntilistojen terävimpään kärkeen suomalaiset yhtiöt eivät yllä.
"Tilanne on ollut sama meidän 13-vuotisen taipaleen ajan", tietää Pohjanmaan Mikron toimitusjohtaja Jari Karsi.
Hän arvioi, että yritykset ja kunta- ja valtionhallinto taipuvat niin sanotun "kokonaisedullisuuden" takia isoihin merkkeihin. "Kotimaiset pelataan julkisissa hankinnoissa ulos, vaikka hinnoissa pärjättäisiinkin", Karsi moittii.
Suomi on markkinoinnin koekenttä
Pomi-tuotemerkillä tietokoneita tekevä yritys toimii Kempeleessä. Näkymät ovat hyvät mutta haastavat. "Myyntimäärät lisääntyvät, mutta hinnat tahtovat mokomat polkeentua", Karsi sanoo.
Karsin mukaan Suomessa tietokoneet on hinnoiteltu erittäin tiukasti. "Ei niitä kannata ainakaan Saksasta lähteä hakemaan", hän hymähtää. Markka-ajoista hinnat ovat laskeneet noin 30 prosenttia.
Suomessa uusi tekniikka kiinnostaa ja markkina on pieni. Isot ulkomaiset merkit voivat hinnoitella laitteet alakanttiin. "Täällä on hyvä testata uusia asioita, muun muassa hinnan vaikutusta menekkiin", Karsi sanoo.
Suurimpien kotimaisten valmistajien kenttä on pysynyt vuosikaudet suurin piirtein samana. Karsin mukaan pienimmät kokoajat ovat vähentyneet selvästi ja siten myös tietokonemerkkien määrä.
Tietokoneiden elinikään vaikuttaa ohjelmistojen kehitys. Uusien käyttöjärjestelmien tai pelin tulo markkinoille asettaa vaatimuksia myös tietokoneille.
Tietokoneen elinikä on joka tapauksessa useita vuosia. "Meidänkin asiakkaat ovat sanoneet meidän pöytäkoneen neljän vuoden takuusta, että sehän kattaa koko koneen käyttöiän", Karsi hymähtää. Hänen mukaansa vaihtoväli on 3-5 vuotta.
"Tietokoneesta on tullut tavallinen kodinkone. Ei se enää ole semmoinen ihmevekotin kuin vuosia sitten", Karsi sanoo.