Kolumni

Tietoa, taitoa ja nä­ke­mys­tä - pelkkä halu ei mepille riitä

Eurovaaliehdokkaiden nimiä tipahtelee julkisuuteen tiheään. Niin pitää ollakin, kun vaaleihin on aikaa enää kolme kuukautta. Ehdokkaiksi haluavien mesoamisessa on ollut piirteitä, joista voisi päätellä, että elämää on vain Brysselissä. Kaikki haluavat vaikuttaa siellä.

Eurovaaliehdokkaiden nimiä tipahtelee julkisuuteen tiheään. Niin pitää ollakin, kun vaaleihin on aikaa enää kolme kuukautta. Ehdokkaiksi haluavien mesoamisessa on ollut piirteitä, joista voisi päätellä, että elämää on vain Brysselissä. Kaikki haluavat vaikuttaa siellä.

Listoille pyrkivät kertovat käsityksistään eurooppalaisesta identiteetistä ja näkemyksistään siitä, kuinka vanhaa mannerta olisi kehitettävä. On hyvä, että poliitikkojen lisäksi myös ns. julkisuuden henkilöt ottavat osaa keskusteluun. Silti ei pidä unohtaa, että tieto on valtaa näissäkin asioissa.

Puolueilla on kiistatta ollut rankka paikka, kun niiden on pitänyt hakea listoille henkilöitä, jotka näkyvät kotimaassa ja toisaalta pystyvät toimimaan näkemyksellisesti parlamentissa. Lopputulos on silti kohtuullinen: julkkisten määrä näyttää lopulta jäävän siedettävälle tasolle.

Julkisuuden henkilöiden haalimista näkyvämmäksi piirteeksi on noussut kotimaassa tavalla tai toisella sivuraiteelle ajautuneiden poliitikkojen nostaminen Eurooppa-sarjaan. Keskusta, SDP ja kokoomus tyrkkivät EU-politiikkaan Suomessa pääkallopaikalla vaikuttaneita henkilöitä, joiden käyttöarvo on kotimaassa pudonnut tai kadonnut.

Mitkään merkit eivät kuitenkaan viittaa siihen, että yleinen mielenkiinto ensi kesäkuussa pidettävissä europarlamenttivaaleissa olisi yhtään sen suurempaa kuin vuonna 1999. Kansalaisten askel käy ehdokkaiden ja puolueiden kanssa eri tahtiin.

Juuri ja juuri yli 30:n noussut äänestysprosentti ei ole kunniaksi kenellekään ja parempaan tulokseen on syytä pyrkiä. Kansalaisten motivointi näyttää olevan äärimmäisen vaikeaa, mutta syytä voi sysätä äänestäjien harteille.

Ongelma saattaa olla sekin, ettei mepiksi valittu edusta parlamentissa suinkaan kotimaataan, vaan omaa puolueryhmäänsä. Tämä ei tarkoita, etteivätkö edut käy myös yksiin. Se poliitikko, joka sanoo ajavansa europarlamentissa kotimaan etuja, ei suoranaisesti valehtele, mutta kaihtaa totuutta.

Esimerkiksi kokoomus voi tavallaan laskea Ari Vatasen yhä omiensa joukkoon, vaikka hän pyrkiikin EU-parlamenttiin ranskalaisen veljespuolueen listoilta. Vatasen jatko on jo varma, koska Ranskassa on käytössä pitkä lista. Vatanen on kakkosena, mikä takaa läpimenon.

Kokoomuksella on jaossa rutkasti ääniä, kun Vatasen äänisaaliin lisäksi jaossa on kahden ääniharavan, Ilkka Suomisen ja Marjo Matikainen-Kallströmin, äänet. Heidän tilalleen Brysseliin on tunkua etenkin sen jälkeen, kun puheenjohtaja Ville Itälä ilmoitti halustaan lähteä maailmalle. Listalla on muitakin nimekkäitä ja ansioituneita ehdokkaita, entisiä ja etenkin uusia.

Kilpailu on kovaa muissakin puolueissa. Keskustalaisten riveistä jatkoaikaa hakevat pohjoisen Paavo Väyrynen ja Samuli Pohjamo saavat pahoja kilpailijoita rinnalleen, kun kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki ja Hannu Takkula sekä Alpo Rusi katselevat Brysseliin suuntaan.

SDP:ssä Reino Paasilinna, Ulpu Iivari ja Riitta Myller ottavat mittaa mm. Kimmo Kiljusesta, Mikko Elosta ja Ilkka Taipaleesta. Vasemmistoliitosta europarlamenttiin yrittävällä Outi Ojalla on tuskaisat paikat, kun Esko Seppäselle povataan taas äänivyöryä. Kajaanin Anne Huotari tarvitsee hyvän haltijan apua.

On hieno asia, että asiantuntemus ennakkokohusta huolimatta voittaa tv-kasvot. Kaikkien etu on se, että suomalaismepit ovat asiantuntijoita. Vaikka Kari Salmelaisen virne olisi kuinka soma tahansa, ei sillä pitkälle parlamentin käytävillä päästä.